Helppo tapa auttaa- tekstaa NAISELLE numeroon 16499 (20 €) ja ole naisen tukena

Kävele Naiselle Ammatti 8.9.2018 Vantaa (Vantaankoski)

Tänä vuonna Vantaankosken seurakunnan Naisten Pankin vapaaehtoisten ryhmä järjestää koko perheen kävelyn Myyrmäessä. Nyt on taas aika kävellä maailmaa paremmaksi!

Ilmoittaudu ja lahjoita >>

Mikä on Kävele Naiselle Ammatti?

Suomen suurin hyväntekeväisyyskävely, Kävele Naiselle Ammatti, järjestetään tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Kävelyä järjestetään eri paikkakunnilla ympäri Suomea ja ulkomaita. Valtakunnallisen tapahtuman avulla kerätään lahjoituksia, joilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä. Yhden Ammatin arvo on 30 €, jonka avulla yksi nainen kehitysmaassa pääsee oman toimeentulon alkuun.

Ohjelma

Lähtöpaikka  on Myyrmäen kirkolla junanradan puolella, monitoimitilan eli Cafen edessä, jonne myös maksetaan osallistumismaksu. 20 eurolla tuet Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten koulutusta, voimaantumista, yrittäjyyttä ja omaa toimeentuloa.

Aluksi klo 12 FRESSIN jumpparit ohjaavat alkuverryttelyn.
Syksyinen kävelylenkki tehdään Jokiuoman puistossa tai voimien mukaan pidemmällekin Vetokankaan uimapaikan ympäri.

Kävelylenkin jälkeen Naisten Pankin tunnetusti hyvät kahvit ja leivonnaiset Cafessa, Myyrmäen kirkon Monitoimitilassa.

Tule mukaan!

Haasta kävelylle mukaan ystäväsi, naapurisi, työnantajasi, jumpparyhmäsi, ompeluseurasi, sukulaisesi, taloyhtiösi jne.

LISÄTIETOJA: Vantaankosken seurakunnan Naisten Pankin vapaaehtoisten ryhmä
Hannele Kauranne, hannele.kauranne@gmail.com, puh. 0400 618 439
Ulla Pohjolan-Pirhonen, upohjolanpirhonen@gmail.com, 0400 235 288.

Mihin kerätyt varat käytetään?

Tapahtuman avulla kerätyt varat käytetään Naisten Pankin työhön Afrikassa ja Aasiassa. Naisten työllistymisellä on merkittäviä vaikutuksia koko perheen hyvinvoinnille – ravitsemus- ja terveystilanne parantuu, lasten koulunkäynti lisääntyy ja asuinolot kohentuvat.

HALUAN VAIN LAHJOITTAA  >>

Palaa Kävele Naiselle Ammatti -pääsivulle > >