Naisten Pankin aluesolun perustamistapaaminen

Oletko kiinnostunut Naisten Pankista?
Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankin vapaaehtoisyhteisö kerää lahjoituksia kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämiseksi kestävän kehityksen periaattein. Voimavaranamme ovat aktiiviset vapaaehtoiset, lukuisat osakkaat ja lahjoittajat. Naisten Pankin rahastoa hallinnoi Kirkon Ulkomaanapu, joka vie lahjoituksen perille. Tällä hetkellä meillä on 13 hanketta 12 eri maassa.  Autamme kehitysmaissa jo noin 10 000 henkilöä, pääasiallisesti naisia. Olemme toimintamme aikana keränneet yli 4 miljoonaa euroa.
Viime vuoden syksyllä kokoonnuimme ensimmäisen kerran Lappeenrannassa kuulemaan Naisten Pankin toiminnasta. Paikalla oli useita innokkaita ja asiasta kiinnostuneita. Tavoitteena oli saada perustetuksi Lappeenrantaan aluesolu, joita on jo 26 eripuolella Suomea.  Aluesolut keräävät lahjoituksia järjestämällä erilaisia tapahtumia. Meillä ei ole mitään yhtenäistä konseptia, vaan jokainen aluesolu järjestää toimintansa omien resurssien mukaan. Aluesolujen henkilöille järjestetään aina nk. viestinviejä-koulutus toiminnan käynnistyessä. Naisten Pankilla on toki Lappeenrannassa aktiiveja, jotka toimivat jo pienryhmänä, mutta aluesolu puuttuu.
Nyt olisi tavoitteena saada aluesolu toimimaan.
Tässä tarkoituksessa kokoonnumme Lappeenrannan kaupungintalon lehdistöhuoneeseen (01 kerros) tiistaina 15.5.2012 kello 17.00.
Toivomme Sinua mukaan toimimaan Naisten Pankin vapaaehtoisyhteisössä. Meitä yhdistää unelma. Unelma paremmasta elämästä kehitysmaan naisille, tavoitteena köyhyyden voittaminen niin Afrikassa kuin muissakin maanosissa.
Tilaisuuteen voi ilmoittautua Raili Metsäkalliolle osoitteeseen: raili.metsakallio@gmail.com
Tervetuloa!
Ritva Ohmeroluoma
Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja