Hyvä kasvaa unelmasta

10 vuoden ajan Naisten Pankki on ollut mukana toteuttamassa kehitysmaiden naisten unelmia paremmasta tulevaisuudesta. Yhdessä voimme tehdä vieläkin enemmän.

Yksi nainen, yksi perhe, yksi yhteisö kerrallaan

Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin ja ihmiset ympäri maailmaa liittyvät mukaan tekemään tästä unelmasta totta. Tänä vuonna Naisten Pankin unelmaa on tehty todeksi jo 10 vuoden ajan. Matkaa on saatu jakaa tuhansien suurisydämisten tukijoiden ja vapaaehtoisten voimin.

Kymmenet tuhannet naiset maailman köyhimmissä maissa ovat päässeet toteuttamaan unelmansa omasta toimeentulosta. Mahdollisuudesta itse elättää oma perheensä. Me haluamme antaa yhä useammalle naiselle avaimet tämän unelman toteuttamiseen.

Sinä voit tehdä unelmista totta.

Lahjoita NYT!

Juhli Naiselle Ammatti

Naisten Pankki täytti 10 vuotta toukokuussa 2017. Juhlavuoden kunniaksi Naisten Pankin vapaaehtoiset järjestivät varainhankinnallisen 10-vuotisjuhlan, johon osallistui yli 300 Naisten Pankin ystävää ja jonka tuotto kehitysmaiden naisten hyväksi oli 13 000 €. Lämmin kiitos kaikille mukanaolleille!

Miten Naisten Pankki auttaa kehitysmaissa?

Naisten Pankki sai alkunsa tammikuussa 2007 kun joukko suomalaisia naisjohtajia matkasi Liberiaan. Liberiassa he kohtasivat afrikkalaisten naisten arjen kovuuden ja unelmien vahvuuden. Tästä matkasta syntyi Naisten Pankki. Pääset seuraamaan tuota matkaa yhden matkalaisista, Naisten Pankin perustajajäsenen Marianne Heikkilän blogikirjoituksesta >>

Unelma-kampanjan varat käytetään naisten yrittäjyyden ja toimeentulon parantamiseksi kehitysmaissa. Vuonna 2017 Naisten Pankki tekee työtä kuudessa hauraassa kehitysmaassa, joissa tuemme:

  • naisten taloudellista toimeentuloa, osaamista ja oikeuksia parantavia hankkeita
  • pienlainoja, ammattikoulutusta ja muuta yrittäjyyteen tähtäävää toimintaa
  • monia uusia, innovatiivisia naisten yrittäjyyteen tähtääviä pilottihankkeita    

Kymmenen toimintavuoden aikana Naisten Pankki on tuonut yli 30 000 ihmistä toimeentulon piiriin, ja perheet mukaan laskien välillisiä hyödynsaajia on jo yli 150 000. Vuonna 2017 hankkeidemme kautta 16 000 naista pääsee oman toimeentulon piiriin. Lue lisää työstämme ja tuloksista täältä.

”Haluan, että lapseni pääsee yliopistoon.”

Winny Ejang, 20, sylissään pieni Elvis Jimmy Opok. Winnyn unelma on jonain päivänä saada lapsensa yliopistoon.

Winny Ejang on 20-vuotias äiti ja Naisten Pankin säästöryhmäläinen Bar Damin kylästä, Pohjois-Ugandasta. Winnyn tarina on tavallinen:

”Kävin koulua kunnes tulin raskaaksi. Vanhemmillani on niin monta muutakin lasta, että minun piti lopettaa koulu.”

Winny pääsi mukaan yhteen 39 säästöryhmästä, joita Naisten Pankki alueella tukee. Koulutuksessa naiset oppivat suunnittelemaan perheen ruokahuoltoa ja taloutta. He viljelevät maata ja ovat oppineet varastoimaan ja myymään ylimääräisen sadon. Myös porsaiden, kanojen ja kilien myynnistä saa rahaa silloin, kun  sato jää kuivuuden takia huonoksi.

”Nyt minulla on oma sika ja muutamia kanoja. Ostan ja myyn tavaraa, kuten banaania ja soijapapuja. Naisten Pankin säästöryhmä auttaa minua. Minulla on rauha, kun tiedän, että voin tarvittaessa lainata rahaa.”

Ugandassa naisella ei ole kulttuurista oikeutta omistaa maata. Jos nainen perii maata ja menee naimisiin, maa siirtyy miehelle. Siksi tyttäret jäävät usein perinnöttä, tai he saavat vain käyttöoikeuden maahan. Yhdessä voivat naiset kuitenkin ostaa ja omistaa maata, sillä silloin miehellä ei ole siihen oikeutta. Naiset kannattelevat toinen toisiaan.

Winnylläkin on unelma:
  
”Haluan tienata sen verran, että voin ostaa auton, jotta voin myydä tuotteita helpommin. Haluan saada poikani yliopistoon!”

Lahjoita NYT!

#JuhliNaiselleAmmatti
#NaistenPankki10v

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Naisten Pankki toteutti unelmani

Kun Naisten Pankki toukokuussa 2007 perustettiin, Suomessa kohistiin Tiitisen listasta. Eduskuntavaaleissa perussuomalaiset saivat lisäpaikkoja. YK käynnisti yhden historiansa suurimmista ja kalleimmista rauhanturvaoperaatioista ja lähetti Sudanin Darfuriin suuren rauhanturvajoukon. Suomi jättäytyi...

Lue lisää

Hyvä kasvaa läpinäkyvyydestä

  Läpinäkyvyys on läsnä kaikessa Naisten Pankin tekemisessä. Naisten Pankin hankkeista vastaa Kirkon Ulkomaanapu, joka myös hallinnoi Naisten Pankin rahastoa.  ”Läpinäkyvyys on toimintamme edellytys lahjoittajille, vapaaehtoisille sekä niille kehitysmaiden naisille,...

Lue lisää

Jaloilleen myrskyn jälkeen

Toukokuussa 2008 hirmumyrsky Nargis iski Hsar-Oh-Chaungiin, myanmarilaisen Daw Wah Wahin kotikylään. Myrsky tuhosi perheen kodin ja ajoi naisen epätoivon partaalle. ”Olin täysin murtunut, vailla toivoa ja koko ajan surullinen. Lisäksi...

Lue lisää

Santa Martan naiset ovat nyt osa yhteisöä

Santa Martan kylässä on puolentoista vuoden ajan kokoontunut 37-henkinen naisryhmä. Kouluttajiensa avulla naiset ovat oppineet muun muassa uusista, tehokkaammista viljelyskeinoista ja siitä, kuinka kasvattaa vihanneksia ja hedelmiä omalla pihalla. Terveellisemmän...

Lue lisää

Naisryhmä antaa todellista tukea

Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...

Lue lisää

Ilo rohkaisee Olive Fornahia jatkamaan eteenpäin

28-vuotias Olive Fornah on onnellinen opiskelija Naisten Pankin tukemassa FAWE SL -järjestön (Forum for African Women Educationalist Sierra Leone) perustamassa ammattikoulussa, jossa on vain naisia. Ammattikoulu tarjoaa opiskelumahdollisuuden monenlaisista lähtökohdista...

Lue lisää

Sitkeästi eteenpäin kohti parempaa

Liberialainen 42-vuotias Joanna Golon on sinnikäs kuuden lapsen äiti. Hän työskentelee paahteisella kaskipellolla Gaemun kylän laidalla parinkymmenen muun naisen kanssa. Kerran viikossa naiset kokoontuvat töihin yhteisviljelmälle. He kitkevät rikkaruohoja ja...

Lue lisää

Äiti ja poika katsovat tulevaisuuteen

Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...

Lue lisää

Grace toteutti idean omasta ravintolasta Naisten Pankin avulla

Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...

Lue lisää

Naisten Pankki täytti 10 vuotta – kehitysmaan naisille kerättiin juhlassa 13 000 euroa

Juhlassa oli paikalla useita Naisten Pankin toukokuussa 2007 perustaneita suomalaisia vaikuttajanaisia. Kunniavieraana juhlaan osallistui ministeri ja ihmisoikeuksien puolustaja Elisabeth Rehn, joka oli avainasemassa Naisten Pankin synnyssä. Hän korosti puheenvuorossaan naisten...

Lue lisää

Haluan näyttää, että pienilläkin teoilla on merkitystä

Jo 10 vuoden ajan Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat työskennelleet yhdessä ilolla kehitysmaiden naisten ja perheiden köyhyyden vähentämiseksi. Raumalainen Raija Marjomäki on nähnyt useasti, kuinka tahto tehdä hyvää kasvaa ja leviää....

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: graafikko, Naisten Pankki 10 vuotta

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki unelmoi siitä, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä. Tänä vuonna Naisten Pankin unelmaa on toteutettu jo 10 vuotta. On siis syytä...

Lue lisää

Unelma lasten pääsemisestä yliopistoon

Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe...

Lue lisää

Unelmana pojan koulutus ja oma tiilitalo

Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...

Lue lisää

Olkaa unelmien välittäjiä

Liberian pääkaupunki Monrovia tammikuussa 2007. Istumme suuren pöydän ympärillä, me suomalaiset naisjohtajat sekä Afrikan ensimmäisen naispresidentin, Ellen Johnson Sirleafin juuri valittu esikunta, kaikki naisia. Sirleaf on Elisabeth Rehnin ystävä ja...

Lue lisää

Naisten Pankin 10-vuotisjuhla

HUOM! PAIKKAMUUTOS Suuren suosion johdosta juhlamme siirretään suurempiin tiloihin. Uusi juhlapaikkamme on Nordean pääkonttori, Aleksis Kiven katu 7, ravintolapiha, Vallila Muuttunut aika: klo 18.15-21.00, ovet avautuvat klo 17.00 Illan ohjelma...

Lue lisää