Cooperation for Women’s Economic Development 2016 – 2017

Hanke vahvistaa 17 maatalousosuuskuntaa, joiden kautta naisten sosiaalinen ja taloudellinen asema paranee.

Tue yrittäjyyttä kehitysmaissa

euroa

Maa: Kambodza
Alue: Kampong Speu, Kampong Chhnang, Pursat ja Battambang
Kesto: 2016 – 2017
Budjetti: 300 000 € + 170 000 € lisärahoitus (kahdelle vuodelle)
Hankkeen nimi: Cooperation for Women’s Economic Development
Hyödynsaajien määrä: 4029
Kumppanijärjestö: Life With Dignity

Hanke oli jatkoa neljävuotiselle Women: Hope and Growth –hankkeelle, jonka aikana perustettiin 24 naisvetoista maatalousosuuskuntaa. Cooperation for Women’s Economic Development –hanke on aloittanut toimintansa jo vuonna 2015 Kirkon Ulkomaanavun rahoituksella. Vuoden 2016 alussa hanke siirtyi Naisten Pankin rahoitukseen.

Hanke tarjosi intensiivistä tukea neljässä eri provinssissa 12 naisten maatalousosuuskunnalle, jotka perustettiin Women: Hope and Growth –hankkeen aikana. Nämä 12 osuuskuntaa valittiin 24 joukosta loppuevaluaation perusteella. Mukaan valikoituivat sellaiset, joilla oli potentiaalia vakaaseen kasvuun. Näiden osuuskuntien kapasiteettia vahvistettiin sekä yhteistyötä ja markkinayhteyksiä eri sidosryhmien kanssa tehostettiin.

Hankkeen tavoite:

Maatalousosuuskuntien naisten sosiaalinen ja taloudellinen asema vahvistuu voimaantumisen ja yrittäjyyskehityksen kautta.

  1. Aktivoitunut liiketoimintaympäristö, joka tukee naisten maatalousosuuskuntien toimintaa
  2. Naisyrittäjien parantuneet liiketoimintataidot (pienyritykset ja yrittäjäryhmät)
  3. Hanketyöntekijöiden kehittyneet taidot tarjota osuuskunnille mentorointia ja valmennusta liiketoiminnassa ja yrittäjyydessä.

Hankkeen myötä naisten elintaso ja mahdollisuus osallistua perheen sekä yhteisön päätöksentekoon paranee. Tämä saavutetaan hyvin järjestäytyneiden ja pätevästi johdettujen osuuskuntien kautta.

Vahvistuneiden osuuskuntien myötä:

  • Jäsenten yrittäjyys- ja liiketaloudellinen suunnittelu parantuu
  • Maataloustaidot ja sadonkorjuun jälkeinen ketju ja prosessointi kehittyvät
  • Markkinointiosaaminen vahvistuu

IMG_2560Kestävyys saavutetaan jatkokouluttamalla osuuskuntien naisia ja vahvistamalla yhteistyötä eri yhteistyötahojen kanssa. Osuuskunnat linkitetään entistä tehokkaammin yksityisen sektorin tavarantoimittajien, huolinta- ja kuljetusyritysten sekä muiden kaupanalan toimijoiden kanssa. Yhteistyötä tiivistetään myös alan ministeriöiden suuntaan: näin osuuskunnat saavat kaiken niille kuuluvan teknisen tuen ja voidaan yleisesti vaikuttaa myönteisempään yritysilmapiiriin, menettelytapoihin ja säännöksiin Kambodzassa.

Hankkeessa vanhemmat ja vakiintuneemmat osuuskunnat toimivat nuorempien menteroina jakaen kokemuksiaan ja tietouttaan.

Alueen naisten koulutus- ja lukutaitotaso on yleisesti varsin matala. Tämä asettaa haasteita hankkeen yrittäjyyskoulutuksien järjestämiselle. Koulutus vie paljon aikaa ja sisältää myös informaatiota osuuskuntien tärkeydestä. Myös osuuskuntiin kuuluminen vie paljon aikaa, joka ei välittömästi muutu rahalliseksi palkkioksi tai muuksi konkreettiseksi tulokseksi ja siksi jäseniä on läpi hankkeen motivoitava sen piirissä pysymiseen.

Investing Smallholder Producer Groups Accessing Markets

Maaliskuussa 2016 Naisten Pankin ohjausryhmä hyväksyi 170 000 euron (85 000 € + 85 000 €) lisärahoituksen Cooperation for Women’s Economic Development –hankkeelle. Mahdollisuus lisärahoitukseen aukesi, kun työ Kongon demokraattisessa tasavallassa yllättäen lakkautettiin Suomen hallituksen tekemien rajujen kehitysyhteistyöleikkauksien myötä.

Lisärahoituksella toteutetun hankekomponentin nimi on Investing Smallholder Producer Groups Accessing Markets ja sen toteutuskausi oli 1.4.2016 – 31.12.2017. Tämä toi hankkeen piiriin 1700 uutta hyödynsaajaa.

Hankkeeseen otettiin mukaan viisi uutta osuuskuntaa ja näin osuuskuntien määrä kasvoi seitsemääntoista. Uudet osuuskunnat valittiin Women: Hope and Growth –hankkeen myötä perustettujen joukosta.

Lisäaktiviteetit toteutettiin yhdessä hollantilaisen ICCO Cooperationin kanssa, joka luonut on menestyksekkäitä malleja, joilla saattaa yhteen sukupuolivastuullisia tuotantoketjuja.

Ly_NakLisärahoituksen myötä osuuskuntien hallinnollisesta ja taloudellisesta johtajuuskapasiteetista teetettiin selvitys, jonka tulosten myötä tarjottiin lisätukea.

  • Koulutusta taloushallinnosta, luotonvalvonnasta sekä taloudellisesta lukutaidosta.
  • Osuuskunnille hankittiin kannettavat tietokoneet.
  • Osuuskuntien säästö- ja lainatehokkuutta parannettiin, jotta pääomaa saatiin kasvatettua.
  • Osuuskuntia linkitettiin paikallisten sijoittajien kanssa.

Tuloksia vuoden 2016 aikana:

  • Hankkeeseen osallistui 4029 ihmistä, joista 81 % oli naisia.
  • Vuoden lopussa 17 osuuskunnan pääoma oli yhteensä 280 229 €. Kasvua edellisestä vuodesta oli 32 226 €.
  • Vuoden aikana 759 jäsentä sai lainaa, keskimäärin 245 €.
  • Hankkeen myötä naisten kylätason osallisuus ja itsevarmuus päätöksenteossa kasvoi ja taloudellinen asema parani.
  • 69 hyödynsaajaa osallistui kanankasvatuskoulutukseen.
  • 16 hyödynsaajaa sai koulutusta tuotteiden pakkauksien suunnittelussa ja markkinoissa.
  • 5 markkinapaikkaa perustettiin.
  • 6 maataloustuotteiden keräyspistettä perustettiin, joiden kautta tuottajien tuotteet pääsevät markkinoille pääkaupunkiin Phnom Penhiin.
  • 12 osuuskunnalle hankittiin kannettava tietokone parantamaan lainojen ja säästöjen kirjanpitoa.
  • 2 opintomatkaa, jossa hyödynsaajat pääsevät näkemään kuinka markkinointi ja osuuskuntatoiminta muualla toimii.

Tuloksia vuoden 2017 aikana:

  • Hankkeen piirissä toimi 17 osuuskuntaa, joissa oli 4029 jäsentä (3248 naista).
  • Keskimääräinen lainan koko nousi 245 € (vuonna 2016) 405 €.
  • 17 nuorta koulutettiin käyttämään laina- ja säästöohjelmaa tietokoneella, jotta toiminnasta tulisi entistä tehokkaampaa.
  • Perustettiin 4 markkinapaikkaa, joissa yhteisöjen jäsenet voivat myydä tuotteitaan.
  • Järjestettiin 5 työpajaa, joissa kerrottiin turvallisesta vihannesten tuotannosta. Työpajoissa oli yhteensä 750 osallistujaa.
  • 1081 hyödynsaajaa sai bisneskoulutusta.
  • 296 hyödynsaajaa sai tuotantokoulutusta.
  • 2 yrittäjyyskoulutusta järjestettiin 60 osallistujalle.
  • Järjestettiin 1 vierailu, jonka aikana osuuskuntien jäsenet pääsivät tutustumaan toisten maatalousosuuskuntien toimintaan.

Hankkeen vuosiraportit englanniksi