Rajojen rikkojat -näyttely Ateneumissa 23.4.

Taidehistoriallisesti merkittävä näyttely ”Rajojen rikkojat – 1800-luvun matkustavat naistaiteilijat” nostaa esiin aikaisemmin täysin tuntemattomia taiteilijoita ja heidän verkostojaan, sekä esittelee Suomessa ennen näkemättömiä teoksia.  Ateneumissa maaliskuussa avautuva näyttely tuo ensimmäistä kertaa yhteen 1800-luvulla Saksassa opiskelleiden ja työskennelleiden naistaiteilijoiden töitä. Heidän aikanaan naiset joutuivat valitsemaan uran ja perheen välillä, eikä heillä ollut vielä äänioikeutta. Rajojen rikkojat […]

Gothic modern -näyttely Ateneumissa 16.10. ja 24.10.

Pimeydestä valoon -näyttely esittelee 1800- ja 1900-lukujen modernia taidetta, joka sai vaikutteita eurooppalaisesta keskiajan ja pohjoisen renessanssin taiteesta. Keskiajan ja renessanssin taide tarjosi 1800-luvun ja 1900-luvun taiteilijoille emotionaalista materiaalia ja tapoja käsitellä ihmisen perimmäisiä tuntemuksia sekä syntymää, kuolemaa, kärsimystä ja seksuaalisuutta. Naisten Pankki Helsinki on varannut Ateneumissa lokakuussa avautuvaan näyttelyyn kaksi näyttelyintroa: keskiviikkona 16.10. klo […]

Väriä ja valoa -näyttely Ateneumissa 23.11.

Huom. Ilmoittautumisaikaa on pidennetty tiistaihin 14.11. asti! Ateneumin Väriä ja valoa -näyttely esittelee impressionistista ja uusimpressionistista taidetta ajanjaksolta 1860–1916. Näyttely rinnastaa kansainvälisen taiteen huippunimet kuten Claude Monet, Auguste Renoir, Camille Pissarro ja Alfred Sisley suomalaisen väritaiteen kukoistuskauteen. Naisten Pankki Helsinki on varannut näyttelyyn intro-opastuksen torstaina 23.11. klo 16.30. Intro Ateneum-salissa kestää noin 30 minuuttia. Näyttelyintro […]

Albert Edelfelt -näyttely Ateneumissa 10.5. ja 30.5.

Toukokuussa Ateneumissa avautuva Albert Edelfeltin (1854–1905) kattava näyttely esittelee Suomen tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin kuuluvan taiteilijan kansainvälisestä näkökulmasta. Sosiaalisesti lahjakas, useita kieliä puhunut Edelfelt matkusteli useissa Euroopan maissa ja Pohjoismaissa sekä asui suuren osan elämästään Pariisissa. Naisten Pankki Helsinki on varannut paikkoja Albert Edelfelt -näyttelyn introon keskiviikolle 10.5. klo 15.30 (täyteenvarattu, jonoon voi ilmoittautua) tiistaille 30.5. […]

Moderni nainen ja Vuoropuhelua -näyttelyt Ateneumissa 16.3.

Ateneumin Moderni nainen -näyttely pureutuu naisen rooliin aikakauden yhteiskunnallisten, poliittisten ja kulttuuristen muutosten keskellä. Näyttelyn taiteilijoita ovat  mm. Helene Schjerfbeck, Sigrid Schauman, Ellen Thesleff, Eila Hiltunen, Laila Pullinen ja Essi Renvall. Toisessa salissa on esillä Elina Brotheruksen ja Hannele Rantalan Vuoropuhelua-näyttely, jonka pääsemme myös näkemään. Sen keskeisiä teemoja ovat mm. valta, vapaa tahto sekä rajat […]

Tule Outi Heiskasen näyttelyyn 4.1.2022 Ateneumissa PERUUTETTU

Outi Heiskasen retrospektiivinen näyttely Ateneumissa kokoaa yhteen hänen monipuolisen ja monialaisen taiteensa eri osa-alueet. Yli 300 teoksen näyttely esittelee grafiikkaa, piirustuksia, maalauksia ja installaatioita sekä performanssien taltiointeja yli viidenkymmenen vuoden ajalta. Näyttelyssä nähdään myös kokonaisen salin verran Outi Heiskasen ja valokuvataiteilija Janne Laineen yhteisteoksia. Naisten Pankki Helsinki on varannut lippuja Outi Heiskasen näyttelyn introon ja […]

Tule Outi Heiskasen näyttelyyn Ateneumiin 10.11. (täynnä)

Outi Heiskasen retrospektiivinen näyttely Ateneumissa kokoaa yhteen hänen monipuolisen ja monialaisen taiteensa eri osa-alueet. Yli 300 teoksen näyttely esittelee grafiikkaa, piirustuksia, maalauksia ja installaatioita sekä performanssien taltiointeja yli viidenkymmenen vuoden ajalta. Näyttelyssä nähdään myös kokonaisen salin verran Outi Heiskasen ja valokuvataiteilija Janne Laineen yhteisteoksia. Naisten Pankki Helsinki on varannut Outi Heiskasen näyttelyyn kiertävän opastuksen keskiviikkona […]

Repin-näyttely Ateneumissa 25.8.

Naisten Pankki Helsinki järjestää vielä yhden kierroksen Ateneumin Ilja Repin -näyttelyyn keskiviikkona 25.8. Tilaisuus alkaa puolituntisella näyttelyn introlla klo 17.15. Ilja Repin on aikansa merkittävin venäläinen taiteilija, joka kuvasi maaorjuudesta 1860-luvulla vapautunutta Venäjän kansaa sekä aikansa älymystöä ja kansan suhdetta hallitsijoihin. Näyttely on ensimmäinen Repinin koko uraa esittelevä katsaus Suomessa 2000-luvulla. Näyttelyssä on esillä yli 140 […]

Repin-näyttely Ateneumissa 11.8. (TÄYNNÄ)

Naisten Pankki Helsinki järjestää kierroksen Ateneumin Ilja Repin -näyttelyyn 11.8. Tilaisuus alkaa puolituntisella näyttelyn introlla klo 17.15. Ilja Repin on aikansa merkittävin venäläinen taiteilija, joka kuvasi maaorjuudesta 1860-luvulla vapautunutta Venäjän kansaa sekä aikansa älymystöä ja kansan suhdetta hallitsijoihin. Näyttely on ensimmäinen Repinin koko uraa esittelevä katsaus Suomessa 2000-luvulla. Näyttelyssä on esillä yli 140 maalausta ja paperipohjaista teosta […]