Maryn tarina: Taloudellinen itsenäisyys toi vapauden

Kenialainen Mary Ashasher ei jäänyt väkivaltaiseen suhteeseen ja hankkii nyt elantonsa jätteiden sisäänostajana. Naisten Pankin tuki on nostanut työn uudelle tasolle.
– Minulla ei ollut mitään, muistelee kenialainen Mary Ashasher, 23.
Neljä vuotta sitten hänen elämänsä oli päätynyt umpisolmuun.
Koulu oli jäänyt kesken, kun hänen äitinsä oli sairastunut vakavasti, ja Mary oli joutunut muuttamaan sukulaistensa luokse. Siellä häntä hakattiin milloin mistäkin syystä.
Pakotienä Mary meni naimisiin, mutta mies osoittautui väkivaltaiseksi.
– Keräsin vaatteeni, otin vauvani ja lähdin, Mary sanoo hiljaa.
Uusi alku jätteenkeräyksestä
Yksinhuoltajaäidin mahdollisuudet ovat vähissä Kenian pääkaupungin Nairobin slummialueilla. Onneksi yksi sukulainen heltyi ja lainasi Marylle pienen summan rahaa.
Mary ryhtyi ostamaan ja myymään kierrätysjätettä selviytyäkseen.
Jätteenkeräys ja -myynti on miljoonakaupungissa oma toimialansa. Mutta naiset jäävät herkästi miesten jalkoihin ja kohtaavat työssä vaaroja.
Maryn onni kääntyi, kun hän pääsi mukaan Naisten Pankin tukemaan kiertotalous-hankkeeseen. Hän sai suojavarusteet, koulutusta yrittäjyyteen ja paikan säästö- ja lainaryhmässä.

Maryn kaksivuotias tytär Trisha on äitinsä silmäterä.
Mary uskaltaa jälleen unelmoida
Nyt Mary elättää itsensä ja tyttärensä sekä säästää omaa tonttia ja jätteiden puristinta varten. Tukena on naisten yhteisö ja hankkeen työntekijät. Maryn lisäksi mukana on lähes 1 200 naista, joiden toimeentulo on merkittävästi parantunut.
– Olen onnellisimmillani, kun tyttäreni Trisha on onnellinen ja terve, Mary hymyilee.
Taloudellinen itsenäisyys on tuonut Marylle vapauden – ensimmäistä kertaa elämässään. Uskaltaapa hän myös unelmoida.
– Unelma-ammattini olisi olla kirurgi. Vieläkin toivoisin, että se olisi mahdollista.
Kirjoittanut: Eija Wallenius
Kuvaaja: Patrick Meinhardt