”Valitsen Naisten Pankin, koska haluan tukea naisia muutoksen tekijöinä”

Valitsen

euroa


Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja ja Naisten Pankin aktiivi Reetta Meriläinen kertoo, mistä Naisten Pankki sai alkunsa ja kuinka naisten työ muuttaa maailmaa.

Naisten Pankkiin kuuluu iso joukko lahjoittajia, vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita. Emerita päätoimittaja Reetta Meriläisen silmät syttyvät, kun kysymme, miksi hän valitsee juuri Naisten Pankin?

– Uskon, että maailmaa pystytään muuttamaan, ja haluan tukea naisia muutoksen tekijöinä, Meriläinen kertoo.

Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki on hänelle rakas. Meriläinen on ollut toiminnassa mukana lähes alusta alkaen. Laajasta vapaaehtoisverkostosta löytyy hyviä ystäviä, ja hän on tutustunut työhön myös maailmalla.

– Tulokset ovat olleet upeita! Suurimmalla osalla Naisten Pankin tukemista naisista on nyt pysyvä toimeentulo ja heidän perheidensä elämä on turvattu, hän kertoo.

Meriläinen on nähnyt työn tuovan pysyviä muutoksia.

– Parasta Naisten Pankissa on se, että vahvistamalla naisten omaa osaamista ja kykyä toimia, on muutos kestävää. Mikään kriisi ei voi viedä pois koulutusta tai ammattia, vaan ne auttavat kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Sharmilasta tuli yrittäjä: “Elämäni on muuttunut täysin”

Nepalilaista Sharmila Lamaa, 39, hymyilyttää. Hän asuu 18-vuotiaan tyttärensä kanssa Manikhelin kylässä Lalitpurin alueella lähellä Kathmandua. Sharmilalla on menestyvä käsityöyritys ja hän aikoo kouluttaa ja työllistää myös muita naisia. Kaikki...

Lue lisää

Tuemme tyttöjä ja naisia ilmastokriisissä

Kambodžassa koulutamme naisia ilmastoystävällisten kasvien viljelyyn ja vettä säästävien kastelumenetelmien käyttöön. Keniassa naiset oppivat tekemään rahaa kierrätysmateriaaleilla sekä ratkomaan slummialueiden ympäristökysymyksiä. Nepalissa testataan mustasotilaskärpästen toukkien tuotantoa eläinrehuksi. Lista on loputon,...

Lue lisää

Naisten työtä vuodesta 2007

2007 NAISTEN PANKKI perustetaan 24.5. Ensimmäinen kyläpankkihanke käynnistyy Kambodžassa. Samana vuonna naisyrittäjiä tukeva hanke aloitetaan Etiopiassa ja hiv-positiivisille naisille suunnattu hanke Ugandassa. 2009 SYKSYLLÄ JUHLITAAN, sillä Naisten Pankin tukijat ovat...

Lue lisää

Muutos alkaa mahdollisuudesta yrittää

Myanmarin länsirannikolla Rakhinen osavaltiossa asuva Daw Thein Kywe, 49, liittyi kylässään toimivaan Naisten Pankin säästö- ja lainaryhmään muutama vuosi sitten. Pian maanviljelyn varassa eläneen Daw Thein elämässä alkoi tapahtua. Ryhmän...

Lue lisää

10+1 lupaavaa ennusmerkkiä nuorille naisille

Ole tyttöjen tukena. Lahjoita Stipendi tytölle >> Viime vuosina nuorten naisten tulevaisuus on ollut entistä vahvemmin heidän omissa käsissään. Pandemia on kuitenkin jarruttanut joitakin hyviä kehityskulkuja. Tyttöjen koulunkäynti on saattanut keskeytyä...

Lue lisää

Matkusta illaksi Ugandaan!

Naisten Pankin viestinnän yhteyspäällikkö Eija Wallenius vieraili Ugandassa loppuvuodesta. Tule katsomaan kuvia matkalta ja kuulemaan naisten kuulumisia. ”Matkalla tapasin valtavan määrän naisia, joiden elämän oma työ oli mullistanut. Kukin halusi...

Lue lisää