Vierailu Studio Kukkapuroon / TÄYNNÄ

Vierailu täyttyi heti toukokuun uutiskirjeen ilmestyttyä. Yritämme järjestää uuden tilaisuuden syksyllä. Naisten Pankki Helsinki on saanut erityisen mahdollisuuden tutustua Studio Kukkapuroon Kauniaisissa. Studio Kukkapuro on toiminut äskettäin menehtyneen muotoilija Yrjö Kukkapuron ja taiteilija Irmeli Kukkapuron kotina ja työtilana vuosikymmenten ajan. Vuosina 1968 – 69 valmistunut rakennus on tehty betonista, teräksestä ja lasista.  Yrjö Kukkapuro on yksi kansainvälisesti […]

Rajojen rikkojat -näyttely Ateneumissa 23.4.

Taidehistoriallisesti merkittävä näyttely ”Rajojen rikkojat – 1800-luvun matkustavat naistaiteilijat” nostaa esiin aikaisemmin täysin tuntemattomia taiteilijoita ja heidän verkostojaan, sekä esittelee Suomessa ennen näkemättömiä teoksia.  Ateneumissa maaliskuussa avautuva näyttely tuo ensimmäistä kertaa yhteen 1800-luvulla Saksassa opiskelleiden ja työskennelleiden naistaiteilijoiden töitä. Heidän aikanaan naiset joutuivat valitsemaan uran ja perheen välillä, eikä heillä ollut vielä äänioikeutta. Rajojen rikkojat […]

Lahjoita toivoa -taidehuutokauppa

Huutokaupan meklarina toimii kulttuuriohjaaja Markus Pulkkinen. Teosten näyttö alkaa klo 13. Myytäviä teoksia on noin 40. Valokuvamme teokset ja kuvat ovat nähtävillä Naisten Pankki Kitee Facebook-sivuilla myöhemmin. Teokset ovat esillä Näyttelykeskuksessa järjestettävässä näyttelyssä 28.2.-8.3.2025. Kaikkien teosten lähtöhinta on 1 Ammatti = 30 euroa. Maksu käteisellä, kortilla tai MobilePaylla. Afrikan ja Aasian köyhimmissä maissa nainen pääsee […]

Tove Jansson HAM:issa 16.1.

Naisten Pankki Helsinki on varannut intro-opastuksen Tove Jansson – Paratiisi – näyttelyyn torstaina 16.1.25 klo 16. HAM:in suurnäyttely esittelee Tove Janssonin julkisiin tiloihin toteuttamia tilaustöitä, joissa taiteilijan päämääränä oli tuottaa ympärilleen kauneutta ja elämäniloa sekä tarjota aineksia tarinoiden maailmaan. Kahteen kerrokseen levittäytyvä kokonaisuus täyttää puolet HAM:in näyttelytiloista ja tuo esille yli 180 teosta ja esinettä, […]

Joulukranssityöpaja Paasitornissa to 12.12.

kuva

Lahjoita toivoa -taidehuutokauppa I, 27.10.2024 Joensuussa

Naisten Pankki Joensuu on saanut lahjoituksina useita kymmeniä taideteoksia taiteilijoilta ja yksityishenkilöiltä. Ne ovat pääasiassa tauluja, muutama pienoispatsas on joukossa. Myymme ne eniten tarjoaville kahdessa eri taidehuutokaupassa; sunnuntaina 27.10. ja 17.11.2024. Meklarina toimii Katja Kolehmainen. Kunkin taideteoksen lähtöhinta on 30 euroa. Tällä summalla yksi maailman köyhimpien maiden nainen/äiti saa ammatin. Karjalaisessa ja paikallislehti Karjalan Heilissä […]

Vierailu Björn Weckströmin kotiateljeehen 25.9. (TÄYNNÄ)

— Vierailuryhmä on täynnä ja jonottajiakin on 14. (Tilanne 15.8.) — Naisten Pankki Helsinki on saanut erityisen mahdollisuuden vierailla Björn Weckströmin ateljeekodissa Espoon Soukanniemessä keskivikkona 25.9. kello 16. Björn Weckström on kuvanveistäjä ja korutaiteilija. Monet hänen pronssiveistoksistaan ovat uustulkintoja antiikin myyteistä. Korutaiteessa Weckströmin tavoitteena on ollut tehdä koruista pienoisveistoksia, joiden taustana on ihminen. Taiteilijan kodissa […]

Gothic modern -näyttely Ateneumissa 16.10. ja 24.10.

Pimeydestä valoon -näyttely esittelee 1800- ja 1900-lukujen modernia taidetta, joka sai vaikutteita eurooppalaisesta keskiajan ja pohjoisen renessanssin taiteesta. Keskiajan ja renessanssin taide tarjosi 1800-luvun ja 1900-luvun taiteilijoille emotionaalista materiaalia ja tapoja käsitellä ihmisen perimmäisiä tuntemuksia sekä syntymää, kuolemaa, kärsimystä ja seksuaalisuutta. Naisten Pankki Helsinki on varannut Ateneumissa lokakuussa avautuvaan näyttelyyn kaksi näyttelyintroa: keskiviikkona 16.10. klo […]

Tutustuminen OP:n museoon ja taideaarteisiin (2. vierailu)

Torstaina 13. kesäkuuta saamme toisen tilaisuuden tutustua OP Ryhmän Taidesäätiön kokoelmaan sekä OP Museoon.  Kierros alkaa kello 17, ja se kestää puolitoista tuntia. OP Ryhmän Taidesäätiön kokoelmaan kuuluu noin 1 500 teosta. Kokoelma on kattava esitys suomalaista taidehistoriaa, mutta sen ydin on hieno nykytaiteen kokoelma. Teokset ovat mm. maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja tekstiilitaidetta 1800-luvun puolivälistä […]

Tutustuminen OP:n museoon ja taideaarteisiin / Täynnä

Torstaina 6. kesäkuuta pääsemme tutustumaan OP Ryhmän Taidesäätiön kokoelmaan sekä OP Museoon. Kierros alkaa kello 17, ja se kestää puolitoista tuntia. Tämä on täynnä, mutta järjestämme toisen vierailun 13.6. OP Ryhmän Taidesäätiön kokoelmaan kuuluu noin 1 500 teosta. Kokoelma on kattava esitys suomalaista taidehistoriaa, mutta sen ydin on hieno nykytaiteen kokoelma. Teokset ovat mm. maalauksia, […]