MINULLA ON #SUUNNITELMA

Minulla on #suunnitelma -kampanjan tavoite on tukea naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kehitysmaissa.

Maailman 800 miljoonasta äärimmäisessä köyhyydessä elävästä ihmisestä suurin osa on naisia. Naisista osallistuu palkkatyömarkkinoille 47 %, miehistä 72 %. Kuitenkin naiset tekevät suurimman osan maailman palkattomasta tai epävirallisen sektorin työstä.

Yrittäjyys on naisille ovi parempaan.

Nepalilaisella Laxmi Shresthalla, 35, on menestyvä kompostimultayritys

Nepalilaisella Laxmi Shresthalla, 35, on nyt menestyvä luomulannoiteyritys.

Miksi naisten yritystoimintaan kannattaa panostaa? Osallistuminen täysivaltaisesti talouteen lisää myös naisten yhteiskunnallista sananvaltaa ja murtaa naisen elämää rajoittavia perinteitä. Nainen käyttää tutkitusti tulonsa perheen ja lasten hyvinvointiin.

Taloudellisesti aktiiviset ja itsenäiset naiset myös avaavat uusia mahdollisuuksia tuleville sukupolville – niin tytöille kuin pojillekin – omien valintojensa ja esimerkkinsä kautta.

Naisiin siis pitää panostaa. Siitä hyötyy perhe, yhteisö ja koko yhteiskunta – ja erityisesti nainen itse.

Kampanjan toteuttavat Kirkon Ulkomaanapu ja Naisten Pankki vuoden 2016 aikana.

 Selvitä, mikä Naisten Pankin ammatti sopisi sinulle!

testin etusivu

 

Ota käyttöösi kampanjan materiaalit!
Lue naisten suunnitelmista!
Auta kehitysmaan naista toteuttamaan #suunnitelma!