Valoisampi tulevaisuus kehitysmaiden tytöille

Kotkan kaupunginhallituksen jäsen Saila Piipari-Huovila puhui Naisten Pankin Talvipäivillä Kotkassa liikuttavasti niistä erilaisesta maailmoista ja niiden mahdollisuuksista, joihin tytöt Suomessa ja kehitysmaissa syntyvät.

Anna tukesi tytöille

euroa

Pieni tyttäremme syntyi kaksi vuotta sitten ja koska hän syntyi Suomeen, tiedämme jo nyt, että hänellä tulee elämässään olemaan mahdollisuudet kouluttautua ja hankkia itse toimeentulonsa sekä osallistua tasavertaisesti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tiedämme myös, että valitettavasti kehitysmaassa syntyneellä pikkutytöllä eivät tulevaisuuden näkymät ole yhtä valoisia.

On todella hienoa, että Naisten Pankki haluaa toiminnallaan olla edistämässä kehitysmaiden köyhyydessä elävien naisten mahdollisuuksia huolehtia perheensä toimeentulosta. Hanketyö on hyvin monipuolista aina luku- ja laskutaidon kehittämisestä yrittäjyystaitojen edistämiseen. Panostamalla naisten ja tyttöjen kouluttamiseen voidaan samalla vaikuttaa myös yhteiskunnallisen tasa-arvon kehittymiseen.

Olemme täällä tänään, me kaksi naista Kotkan kaupunginhallituksesta, tervehtimässä teitä arvoisat Naisten Pankin toimijat ja kiittämässä teitä arvokkaasta työstänne sen eteen, että kehitysmaissakin naiset voitaisiin nähdä yhä enenevässä määrin yhteiskunnallisina vaikuttajina. Ja että köyhimmätkin kehitysmaiden äidit voisivat nähdä tyttäriensä tulevaisuuden yhtä valoisana kuin me täällä Suomessa voimme.

Mukavaa talvipäivän jatkoa Kotkasta toivotellen,

Saila Piipari-Huovila

Saila Piipari-Huovila

Saila Piipari-Huovila

Kotkan kaupunginhallituksen jäsen