Kävele Naiselle Ammatti hämeenlinnalaisittain

Teksti ja kuva: Taija Pihlajaniemi

Kävele Naisella Ammatti- tapahtuma järjestettiin Hämeenlinnassa kolmatta kertaa tänä vuonna. Tapahtuman keskuspaikka oli Hämeenlinnan Linnanpuisto ja varsinainen kävelyreitti kulki kaunista Vanajaveden rantareittiä pitkin.

Hyvissä ajoin paikalle saapuneet kävelijät ja muut osallistujat kiertelivät tutustumassa puistoon pystytettyjen neljän teltan tarjontaan. Infoteltassa jaettiin tietoa Naisten Pankista yleisesti ja erityisesti paikallisista tapahtumista, ja siellä oli myös mahdollista ilmoittautua kävelyyn. Samassa teltassa myytiin myös arpoja, jotka menivät oikein hyvin kaupaksi ja kaikki upeat, lahjoituksina saadut tavara- tai lahjakorttivoitot hävisivät pöydältä jo ennen kävelyn alkua.

Kahvilateltassa oli tarjolla kahvia ja mehua sekä rieskaa ja karjalanpiirakoita, ja Linnan Martat auttoivat tapahtumamme järjestelyissä kahvituksen osalta.

Kolmannessa teltassa Naisten Pankin askartelijat pitivät myyntikojua, jossa oli tarjolla mitä taidokkaimpia käsitöitä muun muassa nimenomaan pimenevää syksyä silmällä pitäen kynttilöitä, sytykeruusuja ja ihania villasukkia. Myynnissä oli myös koirahuiveja, sillä tänä vuonna houkuttelimme erityisesti koiraihmisiä mukaan kävelyyn. Neljännessä teltassa oli myynnissä 4H-kerhon tekemiä värikkäitä puukeppihevosia.

Paikallinen Mamas and the Pavians -bändi vauhditti tapahtuman käyntiin. Musiikkiosuuden jälkeen Naisten Pankin Eveliina ja Eija toivottivat kävelijät tervetulleiksi, kiittelivät yhteistyökumppaneita ja tietysti kertoivat Naisten Pankista olennaiset asiat.  Eija myös lausui tapahtuman valtakunnallisen suojelijan Anja Snellmanin laatiman koskettavan runon naisen elämänkaaresta. Runon jälkeen Tanssi- ja Liikuntakeskuksen Kaarin piti pirteän alkujumpan kävelijöiden lämmittelyksi.

Lähtöalueella neljän hengen harrastelijakuoro kannusti kävelijät matkaan. Kävelijät kulkivat joko 4 tai 6 km:n lenkin Hämeen Linnaa ja Kaupunginpuistoa sivuten Vanajaveden rannassa ihanassa syysauringossa. DC-3 ”Douglas Dakota” –lentokonekin ”juhlisti” kävelyä matalalla ylilennollaan; vain Naisten Pankin banderolli puuttui koneen perästä. Maaliin saapuville kävelijöille jaettiin naistenpankkilaisten ystävällisten tuttujen notkuvista omenapuista lahjoitettuja punaposkisia syysomenoita.

Tänä vuonna pyrimme saamaan tapahtumasta yhä enemmän kaikkien kaupunkilaisten tapahtuman järjestämällä kävelyn oheen lapsille suunnatun keppihevosradan. Radan toteutuksesta vastasi Hämeen Hippos ry.  Kävelyn aikana Linnanpuiston tanner tömisikin, kun keppihepparadalla pienet ja vähän isommatkin ratsastajat ylittelivät esteitä iloisella mielellä.  Keppihepparadan läpäisseille ratsuille lahjoitettiin muistoksi askartelijoiden valmistamia kauniita, värikkäitä ruusukkeita.

Tämän vuotisen monipuolisen kävelytapahtuman toteutuksesta vastasi noin viisitoista Naisten Pankin vapaaehtoista Eveliinan ja Miran johdolla. Järjestelyt sujuivat aiempien vuosien antamalla rutiinilla mielestäni varsin sutjakasti.

Paikalliset yhteistyökumppanit olivat jälleen kullanarvoisia järjestelyissä. Tänä vuonna saimme myös Hämeenlinnan kaupungilta pientä taloudellista tukea tapahtumamme hankintoihin, joten Naisten Pankin toiminnasta kertovien kuvien lisäksi 375-vuotias Hämeenlinna Jean Sibeliuksineen näkyi kojujen koristelussa. Sen lisäksi että keräsimme kehitysmaiden naisille ammatteja ja lapsille päivähoitopaikkoja, muutakin rahallista tuottoa oheistoiminnoista saatiin lahjoitettavaksi lyhentämättömänä valtakunnalliseen Naisten Pankin rahastoon.

Henkisenä tuottona varmasti kaikille paikalla olleille jäi iltapäivästä hyvä mieli! Hienoa, että moni paikkakuntalainen valitsi vapaaehtoisesti iltapäivän ohjelmaansa kävelyn. Hienoa, että tällainen hyväntekeväisyystoiminta on mahdollista!

Kiitos osallistujille, yhteistyökumppaneille ja naistenpankkilaisille!

Taija Pihlajaniemi, 3-vuotiaan Hämeenlinnan aluesolun aktiivinen ohjausryhmäläinen ja puuhanainen