Orfelie oppi työnsä arvon

Orfelie Saintelus oppi kirjanpitokurssilla, että tuotetta ei pidä myydä alle valmistushinnan. Nyt hän on kolminkertaistanut tulonsa.

Tue kehitysmaan naista

euroa


Ennen haitilainen Orfelie Saintelus, 56, ompeli usein tappiolla. Lasten koulupukuja tekevä seitsemän lapsen äiti ei osannut hinnoitella valmistamiaan vaatteita.

”Ompelin tilauksia velaksi, mistä seurasi, etten koskaan saanut rahoja”, hän kertoo.

Naisten Pankin kirjanpitokurssilla Saintelus oppi, että laskuttaa asiakkaalta liian vähän. Paidasta täytyy laskuttaa 200 gourden sijasta 400, että saa kulut katettua ja vähän voittoa.

Orfelie_puku”Ennen en koskaan ajatellut kankaiden ja lankojen hakumatkaa kuluina, jotka pitää ottaa huomioon hinnassa”, Saintelus kertoo.

Aiemmin hän joutui myymään kanin tai kanan, jotta sain ostettua uusia lankoja ja kankaita. Nykyään hän sijoittaa osan tuotosta uusiin materiaaleihin. ”Nyt osaan suunnitella työni niin, että itsellekin jää jotain. Velaksi en tee enää koskaan.”

Teksti ja kuva: Marjut Tervola

Julkaistu 4/2014 Tekoja-lehdessä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Video: Naisten Pankki Haitissa

2012–2014 Naisten Pankki rahoitti hanketta Haitissa Parc Macayan alueella, maan luoteisosassa.  Tavoitteena oli parantaa alueen naisten toimeentuloa, tarjota heille perusopetusta ja edistää tasa-arvoa. Vuoden 2014 loppuun mennessä hankkeen tulokset olivat...

Lue lisää

Lukupiirikirjallisuutta Haitilta

Näen, muistan, hengitän Edwidge Danticat Breath, Eyes, Memory, suom. Leena Tamminen, Gummerus 1999, 229 s. Lukupiirimme palaa joulutauolta, ja oli aika ottaa lukuun tammikuun kirjamme. Päätimme, että luemme ainakin kevään...

Lue lisää

Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...

Lue lisää

Haiti

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa maaseudun naisten osallistumista paikalliseen ja kansalliseen päätöksentekoon sekä...

Lue lisää

”Haluan osata kirjoittaa nimeni”

Sylissä kiehnää 10-kuukautta vanha tytär. Koska vastuu perheen hoidosta on Lenalla, kuuden lapsen äiti on ottanut vauvansa mukaan lukutaito-opetukseen. Lena asuu syrjäisessä kylässä Macayan vuoristossa. Suuri osa vuoristokylien naisista ei...

Lue lisää