Sairaanhoitaja Anitah Owaruhanga avasi klinikkansa ovet uudelleen asiakkaille

Ugandalainen Anitah Owaruhanga, onnistui säästöryhmän ansiosta avaamaan klinikkansa uudelleen.
Säästöryhmä antoi mahdollisuuden palata unelma-ammattiin.

Älä unelmoi. Ryhdy toimeen ja lahjoita nyt >>

Sairaanhoitaja Anitah Owaruhanga, 27, pistää tottuneesti neulan ja tyynnyttelee äitinsä sylissä itkevää, kuumeesta kärsinyttä lasta. Anitahin klinikka näyttää vaatimattomalta, mutta lääkehyllystä löytyy kaikki olennainen.

Nuoresta iästään huolimatta Anitah on ehtinyt paljon. Oman klinikan pyörittämisen lisäksi hänellä on kahdet kaksoset. Ensimmäiset tyttö ja poika ovat 5-vuotiaita ja nuorimmat kaksoset alle vuoden vanhoja. Klinikan tuloilla Anitah rakentaa omaa taloa perheelleen.

–Olen aina tiennyt, että minun pitää tehdä paljon töitä pärjätäkseni elämässä, Anitah sanoo.

Anitah muutti Ugandan länsiosassa sijaitsevaan Kamwengeen muutama vuosi sitten miehensä kanssa. Aluksi hän ei tuntenut alueelta juuri ketään, mutta klinikan perustamisen jälkeen hän alkoi saada ystäviä. Sana nuoresta ja pätevästä sairaanhoitajasta levisi, ja kylän asukkaat alkoivat hakeutua vastaanotolle.

Alle vuoden jälkeen Anitah joutui kuitenkin sulkemaan klinikan, koska hänellä ei ollut enää rahaa ostaa lääkkeitä.

–Se oli valtava pettymys. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, koska mieheni palasi opiskelemaan.

Säästöryhmään liittyminen kolme vuotta sitten muutti tilanteen. Anitah sai ryhmältä lainan, jonka turvin hän täytti klinikkansa lääkekaapin ja avasi ovet uudelleen asiakkaille.

–Paras tunne tulee, kun näen hoidon auttavan potilaitani. Kun hoidan jonkun hyvin tänään, saan huomenna taas lisää asiakkaita.

Anitah on klinikan ansiosta yhteisössään pidetty ja arvostettu jäsen. Klinikasta saamillaan tuloilla hän pystyy myös maksamaan vanhempien kaksostensa koulumaksut, ja joskus rahaa jää jopa säästöön.

Anitah elättää lapsensa yksin. Puoliso on nyt töissä ulkomailla. Tämän suunnitelmana on palata kotiin vuoden kuluttua. Ugandassa moni nuori lähtee ulkomaille töihin, koska työmahdollisuudet omassa kotimaassa ovat rajalliset. Nuoripari pitää yhteyttä päivittäin Whatsappin välityksellä ja suunnittelee tulevaisuutta, johon kuuluu oma talo ja sen yhteydessä oleva isompi klinikka.

Älä unelmoi. Ryhdy toimeen ja lahjoita nyt >>