Juhani Brander: ”Ainoa tie tasavertaiseen maailmaan on huolehtia tyttöjen ja naisten koulutuksesta ja terveydenhuollosta”

Anna joululahja

euroa


Kirjailija Juhani Brander on käsitellyt teoksissaan köyhyyttä ja sukupuolirooleja. Hän haluaa omalla esimerkillään näyttää, että mies voi olla monta asiaa – esimerkiksi tasa-arvon edistäjä.

Ruoka ja muut elämän välttämättömyydet voivat monesta suomalaisesta tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta sitä ne eivät ole aina olleet.

– Ei tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin, kun olemme eläneet äärimmäisessä puutteessa ja köyhyydessä, sanoo Turussa asuva kirjailija Juhani Brander.

Häneltä ilmestyi syyskuussa romaani Amerikka, jonka yksi keskeisistä teemoista on köyhyys. Kirjailijan kiinnostus osattomuuteen kumpuaa osaltaan Branderin omasta sukutaustasta. Samaa voi sanoa toisesta kirjailijalle tärkeästä teemasta eli sukupuolten välisestä tasa-arvosta.

– Oman suvun naisissa on ollut paljon potentiaalia ja lahjakkuutta, mutta he ovat syntyneet ja kasvaneet niin sanotusti väärinä aikoina, kun mahdollisuuksia toteuttaa itseään ei täysin ollut. Siinä on hirveä määrä hukkaan heitettyä potentiaalia.

Ahtaita sukupuolinormeja Brander on käsitellyt vuonna 2020 julkaistussa esseeteokseessaan Miehen kuolema, joka nostatti paljon tyrskyjä kulttuurikentällä. Esseeteoksessa esitettyjä ajatuksia harvoin ruoditaan lehtien urheiluosastoilla asti, mutta niin kävi kirjan pohdinnoille jääkiekkoon pesiytyneestä kulttuurista.

Kuva oikeanlaisesta miehisyydestä on usein kovin ahdas. Brander kokee tärkeäksi, että sitä kritisoivat myös he, jotka niin sanotusti mahtuvat muottiin. Hän kertoo itse kasvaneensa kapeaan miehen malliin, mikä on saanut hänet kipuilemaan.

Vaikka moni asia on suomalaisessa kulttuurissa ollut miehille mahdollisempaa kuin naisille, toisaalta moni asia ei ole ollut.

Joogaava tai hoitoalalla työskentelevä mies on saanut herkästi kuulla kuittailua muilta miehiltä. Brander on halunnut myös omalla esimerkillään laajentaa miehisyyden raameja. Nykyisin hän näyttää esimerkiksi rohkeammin haavoittuvaisuuttaan.

– Mies voi olla montaa asiaa. Nostelen painoja ja sen jälkeen voin mennä katsomaan oopperaa tai joogaamaan.

Mies lippalakissa nojaa seinään.

Juhani Brander

Myös Suomessa on epätasa-arvoa ja köyhyyttä, mutta maailmanlaajuisesti osalta ihmisistä puuttuvat perusoikeudet ja mahdollisuus päästä esimerkiksi peruspalvelujen äärelle. Hädänalaisimmista iso osa on tyttöjä ja naisia, mikä on Branderista huutava vääryys.

– Ainoa tie tasavertaiseen maailmaan on huolehtia tyttöjen ja naisten koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Se on tie hyvinvoivaan yhteiskuntaan. Pitää uskoa siihen ja pyrkiä sitä kohti.

Branderille yksi väylä tasa-arvoisemman maailman rakentamiseksi on toimia Naisten Pankin lahjoittajana.

– Se on sitä käytännön feminismiä. Puheet ovat halpoja, mutta jos halutaan tehdä maailmasta tasa-arvoisempi paikka, on hyvä lahjoittaa omastaan.

Branderin mukaan lahjoitusten tekeminen on mainio tapa, johon hän kannustaa muitakin ryhtymään.

– Kutsun kaikki mukaan auttamaan. Jo pienikin lahjoitettu summa voi olla elämää muuttava raha toiselle.

Teksti: Markus Silvennoinen

Kuvat: Antti Yrjölä