Sähköalaa opiskelevan Kakadan haaveena on oman kyläyhteisön tukeminen

Maanantaiaamuisin Noeun Kakadan äiti ajaa mopolla esikoisensa Thmeyn kylästä 40 kilometrin päähän Siem Reapin kaupunkiin opiskelemaan.  Koulutus ei ole itsestään selvyys ja Kakadan kotikylässä on paljon koulupudokkaita, jotka jäävät maatilalle auttamaan vanhempiaan, tai lähtevät Thaimaahan töiden ja paremman elämän toivossa. Kakadalla on toiset suunnitelmat. Viikot hän asuu koulun asuntolassa jakaen huoneen viiden muun tytön kanssa. […]

Pidä unelmistasi kiinni – Soknan tarina

Kambodžan pääkaupungin Siem Reapin keskustan lähellä sijaitsevan ammatillisen oppilaitoksen pihalta kuuluu aamulla mopojen pärinää, mutta piha ei ole enää yhtä täynnä ”motoja” kuin vielä kuukausi sitten. Useat opiskelijat ovat saaneet loppukokeen tehtyä, ja nyt he odottavat virallista valmistumispäivää sekä todistusten saamista. Yksi valmistuvista on 19-vuotias tietotekniikan ja graafisen suunnittelun opiskelija Chhnang Sokna. Vanhempiensa vastusteluista huolimatta […]

Raija Haavisto on kerännyt huovutetuilla korteilla yli 13 000 euroa naisille

Naisten Pankilla on noin 3 000 vapaaehtoista ympäri Suomen. Heitä yhdistää halu tukea naisia ja toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Turun paikallisryhmän pitkäaikainen vapaaehtoinen Raija Haavisto kertoo, kuinka hän löysi oman tapansa toimia. – Talvella 2010 Turun Sanomissa oli ilmoitus, jossa kerrottiin Naisten Pankin toiminnasta ja kutsuttiin kiinnostuneita esittelytilaisuuteen, Haavisto kertoo. Turun ryhmä oli vasta perustettu, […]

Kävele Naiselle Ammatti – Gå ett Yrke till en Kvinna 3.9.2022 Söderkulla

12:30 Ilmoittautuminen aukeaa klo 12.30 Söderkullan kirkolla, Neiti Miilintie 2, Sipoo13:00 Lähtö lähenee, pieni tietoisku ja yhteinen lämmittely by Sipoon Syke Merkittyjä reittejä on kaksi, lyhyempi reitti ja pidempi viiden kilometrin reippailureitti, molemmat sopivat myös lastenvaunuilla kuljettaviksi. Kävelemme yhdessä ja omaan tahtiin, eli käytännössä voi olla, että jakaudumme pienempiin porukoihin. Mikään ei tietenkään estä lähtemästä […]

Kävele Naiselle Ammatti Riihimäellä 4.9.2022

Hiihdä Naiselle Ammatti Oulussa PERUTTU

Hiihdä Naiselle Ammatti – Oulussa 2022 Hiihdä Naiselle Ammatti 2022 kampanja-aika on 1.1.-31.3.2022. Voit tulla mukaamme hiomaan hiihtotekniikkaa, kuulemaan suksien voitelusta ja hiihtämään myös muuten vaan. Hiihtokampanjaan ilmoittautuminen: oulu@naistenpankki.fi.  Ilmoitathan ilmoittautuessa osallistutko perinteisen vai vapaan tyylin opastukseen. Saat ilmoittautumisen myötä tilinumeron, jonne voit maksaa 30€ osallistumismaksun. Maksusta menee 2/3 Naisten Pankille ja 1/3 yhteistyöyrityksille. Hiihtotekniikkailta 22.2. klo […]

Kävele Naiselle Ammatti 10.10. Mäntsälässä

Tule mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen Mäntsälässä sunnuntaina 10.10.21 klo 12–14, lähtö ja paluu Mäntsälän Seurojentalon parkkiksella. Kukin voi valita haluamansa pituisen lenkin käveltäväkseen. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun kautta: https://www.naistenpankki.fi/kavele-naiselle-ammatti-2021-ilmoittaudu/ Samalla voit tehdä vapaaehtoisen lahjoituksen Naisten Pankille. Voit myös vain tulla paikalle ja tehdä halutessasi lahjoituksen lippaaseen käteisellä. Lahjoittaa voit myös MobilePaylla (MobilePay 41109, KNA2021) […]

Naisten Pankin kampanja kannustaa toimimaan tasa-arvon puolesta

Vuosi sitten alkanut koronapandemia on kiristänyt naisten jo ennestään huonoa asemaa. Kriisi on vaikeuttanut työntekoa ja sitonut naiset tiiviimmin kodinpiiriin ja hoivatyöhön. Vuosikymmenien positiivinen kehitys äärimmäisen köyhyyden vähentämisessä on kääntynyt laskuun. Arvioiden mukaan viime vuoden aikana äärimmäisessä köyhyydessä elävien tyttöjen ja naisten määrä kasvoi 47 miljoonalla nostaen kokonaisluvun 435 miljoonaan (UN Women). Koulutus ja ammatti […]

10 syytä, miksi muutoksella on naisen kasvot

1. Köyhyydellä on naisen kasvot Äärimmäisessä köyhyydessä elää 689 miljoonaa ihmistä, se on enemmän kuin koko EU:ssa on asukkaita. Enemmistö on naisia ja neljä viidestä asuu maaseudulla. Köyhässä yhteisössä elävä nainen on erityisen haavoittuva epätasa-arvoisen asemansa vuoksi. Jos nainen on riippuvainen muiden tuloista ja turvasta, hänellä ei ole mahdollisuutta tehdä omia valintoja. Joka kolmas nainen […]

Tarmokasta naisenergiaa sauvakävelyllä

Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan elokuun teema on opintiellä ja syyskuussa urapolku. Erinomaisen sopivia teemoja, kun ehdotin opetusvideota sauvakävelyn tekniikasta, ja hankkeeseen tarttuivat tarmokkaat yrittäjänaiset – Annika Di Chiara, Godmother Creative Agency ja Minna Holst, Nordic Walking Minde Mee. Ammattitaitoiset yhteistyökumppanit ovat arvokkaita myös Naisten Pankin toiminnassa, joten oli ilo saada heidät mukaan. Liikunnan ikiaktiivi Minna […]