Joensuun lounaskeskustelu tammikuussa 2023
Aloitamme lounaan klo 12 ja käsittelemme asioita lounaan aikana ja sen jälkeen. Lounaan jokainen maksaa itse. Lounaslistaan voit tutustua tässä. Muut keväkauden lounaskeskustelut ovat kuukauden kolmantena keskiviikkona 15.2., 15.3., 19.4. ja 17.5. Tervetuloa mukaan!
Tammikuun käsityöpiiri Käteväiset
Käsityöpiiri Käteväisissä jatkamme edellisillä kerroilla aloitettuja käsitöitä ja ideoimme uusia. Tilaisuuden aluksi on tarjoilua: kahvia, teetä ja tuoreita leivonnaisia, joista on vapaaehtoinen, 5 euron maksu. Ota mukaan omat, terävät sakset, samoin muutkin perusvälineet, puikot, koukut, neulat, rihmat ym. Muut kevään Käteväiset ovat keskiviikkoisin 8.2., 8.3. (on myös kansainvälinen naistenpäivä), 12.4. ja 10.5. Tervetuloa mukaan!
Joulutori Joensuussa
Joulukuun iso tapahtuma on perinteinen Joulutorimme IsoMyyn ykköskerroksessa. Tapahtuma on viikolla 50 keskiviikosta lauantaihin. Joulutorilla myymme Käsityökerho Käteväisissä valmistettuja tuotteita: Ribuja, neulakirjoja, HeVi-pusseja, Avaajan apuja, bambuisia kasvolappuja, neuleita, ym. ym). Joulutorilta voi hankkia myös herkullisia leivonnaisia ja muita jouluherkkuja. Tuotemyynnin lisäksi järjestämme arpajaiset, joissa joka toinen arpa voittaa. Jos haluat antaa aikaasi vapaaehtoismyyjänä joulutorilla, lähetä […]
Syntymäpäiväjuhlien vaate- ja väliaikapalvelu
Krista Mikkonen juhlii 50-vuotissynttäreitä kaikille avoimen kulttuurikimaran merkeissä. Tarjolla on monipuolisesti pohjoiskarjalaisten kulttuurintekijöiden esityksiä. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Naisten Pankin vapaaehtoiset hoitavat vaatepalvelun ja ovat mukana myös väliaikatarjoilun järjestelyissä. Vaatepalvelun tuotto mene Naisten Pankille. Lämpimät onnittelut Kristalle!
Isänpäivän lahjapaketointi
Myös tänä syksynä Joensuun Naisten Pankin vapaaehtoiset paketoivat isänpäiväksi ostettuja lahjakirjoja Suomalaisen Kirjakaupan edessä. Paketoinnin yhteydessä myymme Naisten Pankin tuotteita, mm. kuvassa näkyviä, Hilkka Korhosen taiteilemia joulukortteja. Vuorot ovat 2- tai 3-tuntisia. Vuorojen varaamiseen on käytössä vuorokalenteri, jonka käyttö on kuvattu Leilan 26.10.2022 naistenpankkilaisille lähettämässä sähköpostissa ”Marraskuun lounaskeskustelu ke 2.11. Teatteriravintolassa”. Tervetuloa mukaan!
Mary Kay -ihonhoitotuotteiden ilta
Tule kokeilemaan laadukkaita Mary Kay -ihonhoitotuotteita. Illan emäntä ja tuotteiden esittelijä on Suvi Asikainen. Parkkipaikkoja on Laulutalon pihalla. Suvi lahjoittaa illan tuotosta 10 % Naisten Pankille. Ilmoittaudu tapahtumaan osoitteessa joensuu@naistenpankki.fi. Tervetuloa, ota mukaan ystäväsikin!
Syysmuodin katselmuksen ilta
Joensuun naistenpankkilaisilla on mahdollisuus katsastaa ja kokeilla tanskalaista naisten syysmuotia Friendtex-myymälässä. Sisäänkäynti on Pielisjoen puolella lähellä Ylisoutajan siltaa ja Hellan sydäntä. Illan myynnistä Annamaija Vienola-Kokkonen lahjoittaa 10 % Naisten Pankille. Tarjoilun vuoksi ilmoittaudu sähköpostilla (joensuu@naistenpankki.fi) viimeistään maanantaina 10.10. Ilmoita myös, jos voit nauttia vain gluteenittomia leivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa!
Joulukuun lounastapaaminen
Aloitamme lounaspalaverin klo 12 ja käsittelemme palaverin asioita lounaan aikana ja sen jälkeen. Lounaan jokainen maksaa itse. Lounaslistaan voit tutustua tässä. Tervetuloa mukaan!
Marraskuun lounastapaaminen
Lounaspalaveri oli suunniteltu pidettäväksi Ravintola Filipofissa alkaen klo 11. Palaamme nyt vanhaan paikkaan eli Teatteriravintolan Varpunen-kabinettiin aloittaen klo 12. Käymme läpi viime aikojen tapahtumat ja miten niissä onnistuimme, mitä opimme ja mitä saimme tulokseksi sekä suunnittelemme tulevia tapahtumia. Lounaan jokainen maksaa itse. Lounaslistaan voit tutustua tässä. Tervetuloa mukaan!
Joulukuun Käteväiset
Käsityöpiiri Käteväisissä viimeistelemme ja pakkaamme edellisillä kerroilla aloitettuja käsitöitä (Ribuja, neulakirjoja, HeVi-pusseja, Avaajan apuja, bambuisia kasvolappuja, neuleita, ym. ym) joulumyyntiin. Viimeistelyssä tuotteisiin kiinnitetään Naisten Pankin logo-merkki tai tuoteseloste ja niitä pakataan myyntipakkauksiin. Liisan kynttiläpaja tarvitsee raaka-ainetta syksyn ja joulun kynttilöihin. Pistäpä siksi talteen kaikki kynttiläjämät, kun pimenevissä illoissa kynttilöitä polttelet ja tuo ne Liisalle Käteväisiin. […]