Naisten Pankin Runoilta 8.5.2025
Naisten Pankin Runoilta toteutetaan yhteistyössä Peltokurki-yhteen sekä väitöstutkija ja runoilija Anu Uusikylän kanssa. Peltokurki yhtyeen duo, laulaja-lauluntekijät Anna Peltomaa ja Emma Kurkinen kertovat yhtyeen lyriikoista sekä esittävät musiikkiaan akustisesti. Illan toisessa puoliskossa väitöstutkja Anu Uusikylä kertoo väitösaiheeseensa ”Osallisuus – osattomuus, nähdyksi tuleminen – näkymättömyys” -liittyvistä runoista ja kuvista. Lisäksi Anu ohjaa meidänt tekemään oman runon […]
Tehoa aivoterveyteen! 27.2.2025
Tilaisuus koostuu kolmesta asiantuntijapuheenvuorosta: Aivojen puhdistumisesta, kuona-aineiden kertymisestä ja ’aivopesurista’ puhumassa neurokuvantamisen professori Vesa Kiviniemi Unen puhdistavasta vaikutuksesta puhumassa tutkija Heta Helakari Hengitysharjoituksen pitämässä tutkija ja joogaopettaja Ulla Salmi Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Naisten Pankin Oulun paikallisryhmän kanssa. Tapahtumapaikkana on Sofia Seurakuntakeskuksen suuri sali, 2. krs. Tapahtuman osallistumismaksu on 15 euroa, joka lahjoitetaan lyhentämättömänä Naisten Pankin […]
Kirjallisuusilta: Sota ja rauha
Naisten valintoja on monien sotien aikana katsottu suurennuslasilla, etenkin jälkeenpäin. Naiset ovat joutuneet kantamaan kohtuutontakin taakkaa valinnoistaan. Kaiken raskaan ja surullisen ohella sota-aika mahdollistaa myös onnellisten kohtaloiden toteutumisen. ”Oman isoäitini Annikin tarinan kautta olen katsonut sitä, millaisen tilan jatko- ja Lapin sota loi pohjoisen pikkukaupungin nuorelle naiselle ja hänen elämän valinnoilleen,” Satu Saarinen pohtii. Satu […]
Kehonhuoltoilta Rentovillan studiolla
Tervetuloa kehonhuoltoiltaan Rentovillan palautumisen studiolle Oulun Korvenkylään! Ohjelmassa on: Mikrotaukoliikkeitä arkeen Jännitysten purkua kasvojen lihaksista kasvojoogalla Ohjattu kehorentoutus äänimaljojen harmonisten sointujen kera Kehonhuollon kokonaiskesto 1 h 15 min. Kehonhuollon ohjaa Rentovillan perustaja Jaana Heiskanen, joka on toiminut hyvinvointialan edelläkävijänä Oulussa yli 20 vuotta. Jaana on muun muassa kasvojooga-ohjaaja, palautumisen ohjaaja ja rentoutusvalmentaja. Ohjauksen jälkeen keräännymme […]
Kirjapiknik 8.6.2023
Kirjapiknikillä tutustumme yhdessä Oulun kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Outi Lintulan lukupiirillemme kuratoimiin kirjavinkkeihin. Lisäksi kaikki halukkaat voivat tuoda piknikille esiteltäväksi myös omia kirjaehdotuksiaan lukupiirissä luettavaksi. Laitamme myös omia kirjojamme kiertoon periaatteella ”tuo kirja tullessasi, vie kirja mennessäsi”. Kirjapiknikin tavoitteena on löytää jokaiselle mieleistä lukemista kesäksi ja valita yhdessä syksyn lukupiirin tulevat teokset. Sään salliessa nautimme omia eväitä […]
Naisten Pankki Oulun vapaaehtoisten ilta 8.4.2024
Huhtikuun vapaaehtoisten tapaaminen järjestetään 8.4. klo 17.30 alkaen Sofia seurakuntakeskuksen Apila-kabinetissa, 2. krs. Vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan varainkeruutapahtumia. Toukokuussa tapaamme 6.5.2024. Muutokset mahdollisia. Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki toiminnastamme kiinnostuneet – niin uudet kuin vanhatkin vapaaehtoiset!
Naisten Pankki Oulun marraskuun lukupiiri 7.11.2024
Lokakuun lukupiiri on siirretty marrakuulle sairaustapauksen vuoksi. Lukupiiri kokoontuu torstaina 7.11.2024 tuttuun tapaan kello 17.30 alkaen Puistokahvila Makiassa. Käsittelyssä on kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja vuodelta 2023 Sirpa Kähkösen 36 uurnaa. Seuraava lukupiiri järjestetään joulukuussa ja silloin käsitellään Tommi Kinnusen Kaarnaa. Ajankohta tarkentuu seuraavan lukupiirin yhteydessä. Mielenkiintoisia lukuhetkiä! LUKUPIIRIN TARKOITUS Lukupiirimme pitävät sisällään mielenkiintoisia keskusteluja kirjan aiheeseen […]
Laula Naiselle Ammatti -joululaulupaja 14.12.
Ääniluotsin ja Naisten Pankin yhteistyöllä järjestämässä joululaulupajassa tutustut lauluääneesi ja opit tuottamaan ääntä helposti eri korkeuksilla ja voimakkuuksilla. Opit myös tukemaan ääntä ja lisäämään sen kestävyyttä. Harjoitusten jälkeen laulamme yhdessä tuttuja joululauluja tutkien harjoitusten vaikutusta ääneen. Työpajan harjoitukset auttavat rentoutumaan, olemaan paremmin läsnä kehossa ja suhtautumaan omaan ääneen uteliaasti ja tuomitsematta. Huomaat, miten helposti laulu […]
Koruilla Naiselle Ammatti 24.11.2022
REteen disain järjestää Naisten Pankin hyväksi korutyöpajan torstaina 24.11.2022 klo 17:30 alkaen Sofia Seurakuntakeskuksessa (entinen Keskustan Seurakuntatalo). Korupajassa saat suunnitella itsellesi tai vaikkapa joululahjaksi uniikit REteen disain-korvakorut metallipurkeista redisainatuista korupalasista sekä muista herkuista. Työpajaan osallistuaksesi et tarvitse mitään erityistä osaamista tai tietoa. Työpajan osallistumismaksu on 30 € sisältäen ohjauksen, työvälineet sekä materiaalit. Osallistumismaksu lahjoitetaan lyhentämättömänä […]
Naisten Pankki Oulun vapaaehtoisten ilta 4.3.2024
Maaliskuun tapaaminen järjestetään maanantaina 4. maaliskuuta klo 17.30 Sofia seurakuntakeskuksen Apila-kabinetissa, 2. krs. Vaihdetaan kuulumisia ja jatketaan kevään varainkeruutapahtumien suunnittelua! Merkkaathan kalenteriisi kevään tapaamisten päivämäärät: 8.4. ja 6.5.2024. Muutokset mahdollisia. Lämpimästi tervetuloa mukaan niin uudet kuin vanhatkin vapaaehtoiset!