Keramiikkakurssi tunnelmallisessa Ekoateljeessa

Tervetuloa kiireettömälle keramiikkakurssille tekemään kuppi, kippo tai molemmat. Kurssi järjestetään keskiviikkona 29.10. kello 17 – n. kello 20. Kurssipaikka on Jollaksessa sijaitseva tunnelmallinen Ekoateljee.
Työstämme esineet levy- ja makkaratekniikoilla, jotka sopivat kaikille, myös vasta-alkajille. Kurssin alussa käydään läpi rakennustekniikat ja saven käsittelyn perusperiaatteet.
Kuppien ja kippojen pinnat koristellaan omien mielikuvien tuomilla kuvioilla tai jo kurssille tullessa mielessä olevilla kuvioilla. Kuviot maalataan saven pintaan engobeilla, värillisillä savilietteillä. Ateljeessa on valmiiksi kerättyjä pieniä kasveja, joita voi myös painaa saven pintaan kuvioiksi.
Ohjaajina toimivat Tuija Bardy ja Leena Tiitta ovat apuna jokaisen työn eri vaiheissa.
Työt jätetään Ekoateljeeseen kuivumaan, ja ne lasitetaan ja poltetaan talon puolesta. Työt ovat noudettavissa noin 3 – 4 viikon kuluttua kurssista. Töiden valmistumisesta ilmoitetaan tarkemmin osallistujille ja töiden noutaminen voidaan sopia myös johonkin muuhun paikkaan Helsingin keskustan alueelle.
Keramiikkakurssi on leppoisaa yhdessä tekemistä takkatulen lämmössä. Mukaan kannattaa houkutella kavereita ja läheisiä.
Kurssi maksaa 45 euroa. Maksu sisältää kurssin materiaalit, poltot, ohjaukset ja tervetuliaiskahvin tai -teen. Saamme ohjauksen ja paikan lahjoituksena, joten kurssille osallistumalla myös annat kehittyvän maan naiselle ammatin. Kurssille otetaan enintään 15 osallistujaa. Ilmoittaudu viimeistään 22.10. osoitteeseen helsinki@naistenpankki.fi, viestin aiheeksi Keramiikka. Vahvistusviestin saatuasi maksa 45 euroa Naisten Pankki Helsingin tilille FI80 1745 3000 1728 27, viite 2118.
Ekoateljeessa on kahvin- ja vedenkeitin, jääkaappi sekä ruokailuvälineitä. Ruoan lämmitysmahdollisuutta ei ole.
Ekoateljee on Jollaksessa meren rannalla sijaitseva 350 bruttoneliön luonnonmukaisesti rakennettu savitalo, jossa toimii Ekoateljee-taiteilijakollektiivi. Ekoateljee sijaitsee hyvien HSL-liikenteen kulkuyhteyksien varrella, ja pihassa on parkkipaikka. Osoite Puuskakuja 21 a, 00850 Helsinki.
Halutessasi lisätietoja, ota ystävällisesti yhteyttä: tuijaba@gmail.com.
Lämpimästi tervetuloa!