Lipaskeräys jääkiekko-ottelussa

Jyväskylän naistenpankkilaiset pukivat mustat liivit ylleen, nappasivat lippaat kouraan ja jalkautuivat JYPin lätkämatsiin keräämään lahjoituksia Naisten Pankille.

JYP helmi 2015. 6

JYP helmi 2015. 4 nettiin pieniHelmikuun loppupuolella Naisten Pankki Jyväskylä toteutti jotain, mitä näillä leveysasteilla ei ollut aiemmin kokeiltu: rantauduimme lipaskerääjiksi paikallisen jääkiekkoylpeyden, JYPin, peliin. Tunnelmat olivat aluksi hieman hämmentyneet puolin jos toisinkin, sillä mukana olleet lipaskerääjät olivat suurimmaksi osaksi aivan uusia aktiiveja Naisten Pankki Jyväskylän toiminnassa ja otteluun rantautuva yleisökin ehkä hieman ihmetteli, keitä olemme.

Alkuihmettelyn jälkeen hommat alkoivat sujua oikein mukavasti. Tässä auttoi varmasti ottelun tauoilla mediakuutiolla näytetty Naisten Pankin mainosvideo, joka oli meille tehty ilmaiseksi. JYP taas ystävällisesti lahjoitti Naisten Pankille mainosaikaa, jotta tuota videota voitiin näyttää. Ensimmäisen erän jälkeen alkoi lahjoituksia ropistakin lippaisiimme. Erätauoilla osaa meistä jopa etsittiin ihan asioikseen lahjoituksen antamiseksi.

JYP helmi 2015. 5 pieniKuten kuvista näkyy, tunnelma oli oikein loistava ja on upeaa, että JYP lähti tukemaan Naisten Pankin asiaa näin hienosti antamalla meidän tulla tekemään lipaskeräystä heidän tapahtumaansa. Kokonaisuutena ilta ja keräys oli varsin onnistunut, joten toivotaan, että voimme toteuttaa vastaavan joskus uudestaan.

Uusi ”aluevaltaus” on nyt siis tehty ja hyvillä mielin voimme täältä Keski-Suomesta käsin suositella vastaavaa muillekin. Sillä vaikka kotijoukkue sattuisikin häviämään –mitä tällä kertaa ei tosin käynyt– niin loppupeleissä ainakin kehitysmaiden naiset voittavat.

Sarianna Hirvonen
Naisten Pankki Jyväskylän uusi vapaaehtoinen

Kuvat: Margit Pernu

JYP helmi 2015

 

JYP helmi 2015. 3