Varsinais-Suomessa toimitaan win-win-win-periaatteella

Naisten Pankin aluetoimintaa Varsinais-Suomessa on pyöritetty jo kuusi vuotta naisyrittäjyyttä tukien. Tuloksekkaasta toiminnasta hyötyvät sekä Naisten Pankki, paikalliset yrittäjät että kehitysmaiden naiset. Valttikortteja ovat laajat verkostot ja erottuvuus.

Mira Ekbom, yksi Varsinais-Suomen alueorganisaation kolmesta puheenjohtajasta, kuvaa yrittäjähenkisyyttä toiminnan kantavana ajatuksena.

– Koska tuemme toiminnallamme naisyrittäjiä kehitysmaissa, haluamme tukea samalla myös omia yrittäjiämme. Yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa järjestetyillä varainkeruutapahtumilla on kerätty rahaa Naisten Pankille, ja samalla yrittäjät ovat saaneet näkyvyyttä omalle toiminnalleen.
Kaikki tapahtumat on tarkoitus tehdä nollabudjetilla.

Naisten Pankin aktiiveiksi on hakeutunut hyvin verkostoituneita ihmisiä, jotka ovat rohkeasti rekrytoineet mukaan niin uusia jäseniä kuin yhteistyökumppaneita. Naisten Pankin verkoston kautta onkin mahdollista puhutella toimeliaita ja aktiivisia ihmisiä, joita muuten voisi olla vaikea tavoittaa. Toisaalta myös toiminta on verkostoitunutta: vastuuta jaetaan niin kolmen alueyhdistyksenpuheenjohtajan kuin viestintä- ja tapahtumatiimien kesken.

Erottuvuus

Kilpailu ihmisten ajasta on kiihtynyt, ja hyväntekeväisyystoiminnankin on erotuttava niin missionsa kuin toimintansa kautta. Ekbom näkee Naisten Pankin erityisenä vahvuutena sen toiminta-ajatuksen, joka poikkeaa muista hyväntekeväisyysjärjestöistä sen edellyttämän sitoutumisen ansiosta: myös avunsaajien oletetaan sitoutuvan toimintaan maksamalla saamaansa apua takaisin mikrolainojen muodossa.

Erilaisuutta tarjoavat myös Naisten Pankin järjestämät tapahtumat. Varsinais-Suomessa on päästy tutustumaan erikoisiin paikkoihin, kuten Turun vanhaan hovioikeuteen ja Viking Linen Grace-alukseen. Vuoden kaksi merkittävintä tähtihetkeä ovat perinteisesti Naistenpäivän aikaan järjestettävä Ihanainen ilta sekä Kävele Naiselle Ammatti -tempaus. Myös muut paikallistapahtumat ovat saavuttaneet suosiota, jossa on hyödynnetty win-win-win-ajatusta. Joogaa Naiselle Ammatti keräsi 60 naista paikalle. Lähes 90 naista saapui seuraaman hulppea muotinäytöstä, jossa nähtiin myös presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle iltapukuja loihtineen pukusuunnittelijan luomuksia.

Teksti: Mari Kankaanranta
Kuva: Kävele Naiselle Ammatti / Nina Kurki, Ständi / Tanja Wingren

NPStändiTku (2) (2)