Aviopari kerää Naisten Pankille varoja vaelluksella läpi Uuden-Seelannin

Tuore aviopari Hannele ja Folkers Tulkki-Williams vaeltavat häämatkallaan halki Uuden-Seelannin. Seikkailijat keräävät 3000 kilometrin Te Araroa -nimisellä reitillä sekä unohtumattomia elämyksiä että varoja Naisten Pankille. Heillä on tavoitteenaan kerätä euro jokaista kulkemaansa kilometriä kohden. Pariskunnan keräykseen voi osallistua Kirkon Ulkomaanavun sivuilla omakampanjan kautta. Pariskunta on matkannut Uudessa-Seelannissa marraskuusta 2017.

Tulkki-Williamsit tapasivat Etelä-Afrikassa vuonna 2014, kun miehikkäläläinen Hannele oli maassa vaihto-oppilaana. Ennen häämatkaa Hannele työskenteli Etelä-Afrikassa YK:n pakolaisjärjestön kenttätoimistossa, eteläafrikkalainen Folkers ahersi puolestaan Stellenboschin yliopiston johtajuusinstituutissa nuorten parissa.

– Olen ollut aktiivisesti mukana Naisten Pankin yritysvarainhankinnan ryhmässä vuodesta 2015 lähtien. Tiesin Naisten Pankin työn olevan laadukasta ja tarpeellista. Olen ollut muun muassa koordinoimassa vuotuista Naisten Joulupankkia. Olemme Folkersin kanssa myös aktiivisia naisten oikeuksien kannattajia ja olleet mukana erilaisissa projekteissa edistämässä niiden toteutumista, Hannele Tulkki-Williams kertoo.

Pariskunta oli miettinyt jo jonkin aikaa lähtemistä seikkailemaan maailmalle, kunnes palaset loksahtivat kohdalleen. He päättivät lähteä houkuttelevalle, mutta haastavalle vaellukselle Uuden-Seelannin Te Araroalle. Päätökseen vaikutti myös se, että Folkersilla on sukulaisia Uudessa-Seelannissa.

– Olemme oppineet todella paljon, ja suurimman osan siitä pystyy kai prosessoimaan vasta jälkikäteen. Olen oppinut, kuinka pienen jäljen ihmiset voivat halutessaan jättää ympäristöön. Olemme oppineet myös paljon siitä, mikä on lopulta tärkeää – ja kuinka on tärkeä investoida ihmisiin. Täällä todella oppii myös arvostamaan tavallista arkea. Vaeltaminen ja luonto tekevät nöyräksi, ja pakottavat kuuntelemaan omaa kehoa ja voimavaroja, Hannele Tulkki-Williams korostaa.

– Pohjoissaarella mieleen ovat jääneet erityisesti kohtaamiset paikallisten ihmisten kanssa, kun olemme kulkeneet halki eri paikkakuntien. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja avuliaita. Eteläsaarella puolestaan on ollut ikimuistoista haastavissa vuoristoissa kulkeminen. Luonnon läheisyydessä nöyrtyy ja ymmärtää myös, kuinka vähän lopulta tarvitsee selviytyäkseen, Tulkki-Williams sanoo.

Tulkki-Williamsit saavuttanevat Bluffin, vaelluksen päätepisteen, maaliskuun puoliväliin mennessä.

– Tulevaisuus on toistaiseksi avoin, ja osin siksi tälle seikkailulle lähdimmekin selvittämään, minne polku tämän jälkeen vie. Toivomme, että saamme jatkaa työskentelyä ihmisten ja yhteisöjen parissa.

Pariskunnan seikkailuja voi seurata Instagramissa @hf.adventures, Facebookissa Hannele & Folkers´Adventures sekä lukemalla vaellusblogia https://hfadventures.wordpress.com.

Ole mukana!

Keräykseen voi osallistua osoitteessa http://omakampanja.kirkonulkomaanapu.fi/ammattikoulutus-naiselle/5-6541

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot: hannele_tulkki@hotmail.com

Teksti: Marika Viherlaiho, kuva: Hannele ja Folkers Tulkki-Williams