Lasikatolla tanssitaan ja musisoidaan

Sitkeällä yrittämisellä ja rohkeudella pääsee pitkälle, jopa lasikattojen läpi. Miten se on mahdollista, siitä kertovat kolme lasikatot puhkonutta naista helmikuun 2. päivänä Naisten Pankin Tarinoita ja musiikkia lasikatolta –tapahtumassa.

Tapahtuman ideoivat yhdessä kuoronjohtaja ja kapellimestari Satu Simola ja Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen.

– Alun perin ajatus oli Sadun, joka on aikaisemminkin ollut mukana Naisten Pankin tapahtumissa johtamansa Pohjalaisten Osakuntien Laulajien kanssa.

– Haluamme rohkaista nuoria naisia eteenpäin ja päätimme järjestää tilaisuuden, jossa omalla alallaan lasikaton puhkaisseet naiset kertoisivat omat tarinansa ja kannustaisivat näin muita naisia, Reetta Meriläinen kertoo.

Oman tarinansa illan aikana kertovat professori Anne Brunila, piispa Irja Askola ja oopperalaulaja Monica Groop. Irja Askola on puhkaissut omalla alallaan hyvin paksun lasikaton, Anne Brunila puolestaan on ollut monissa vaativissa tehtävissä alansa ensimmäinen nainen ja Monica Groop on tehnyt näyttävän kansainvälisen karriäärin tunnustettuna mezzosopraanona.

– Kaikki tunsivat Naisten Pankin jo entuudestaan ja tulivat mieluusti mukaan. Jokainen on myös valinnut oman lempilaulunsa, joita laulamme yhdessä. Illan musisoinnista vastaa – yleisön ohella – Satu Simolan johtama Pohjalaisten Osakuntien Laulajat sekä nuorten muusikoiden kamariorkesteri Soidaan!

Toiveissa on hyvän mielen ilta, joka vahvistaa ja kohottaa uskoa naisten osaamiseen ja yrittäjyyteen.

– Ja tietenkin tavoitteena on myös kerätä rahaa Naisten Pankille, Reetta Meriläinen korostaa.
Tarkoituksena on myös kehittää ja konseptoida tapahtuma siten, että Naisten Pankin paikallisryhmät eri puolella Suomea voisivat jatkossa järjestää vastaavanlaisia tilaisuuksia paikkakuntansa omien esiintyjien kanssa.

Tarinoita ja musiikkia lasikatolta 2.2.2016 klo 17.15 alkaen Balderin Sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki

Ilmoittaudu!