Missionmen-tunnustus Naisten Pankin Turun aluesolulle

Suomen Liikemiesten Lähetysliitto on 90-vuotisjuhlavuotensa merkeissä päättänyt myöntää ensimmäisen Missionmen-tunnustuksen Naisten Pankin Turun aluesolulle. Tunnustus luovutetaan innovatiivisesta ja positiivista julkisuutta saaneesta toiminnasta tai teosta maailmanlaajuisen vastuun alueella. Palkintosumma luovutetaan tunnustuksen saajan nimeämään avustuskohteeseen.Naisten Pankin Turun aluesolu aloitti toimintansa tämän vuoden maaliskuussa. Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto ja yhteisö, joka kerää lahjoituksia kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja taloudellisen toimeentulon parantamiseksi kestävän kehityksen periaattein.

Tunnustukseen liittyvä avustus on tällä kertaa 1.500 euroa, jolla saa esimerkiksi kaksi 750 euron hintaista Naisten Pankin osaketta. Naisten Pankin yksi osake on pääsääntöisesti yhden kyläpankin koko pääoma.  Yhdestä 750 euroa maksavasta osakkeesta riittää kohdemaissa jaettavaa monelle. Pankin kautta voi myös ostaa 25 eurolla kehitysmaan naiselle ammatin. Tunnustuksen määrällä voidaan näin hankkia Naisten Pankin kautta ammatti 60 naiselle.

Suomen Liikemiesten Lähetysliitto on vuonna 1920 perustettu lähetyskannatusta kokoava ja liike-elämän palveluksessa olevien ihmisten henkistä ja hengellistä hyvinvointia tukeva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteydessä toimiva järjestö.

Missionmen-tunnustus luovutetaan Naisten Pankin Turun aluesolulle Suomen Liikemiesten Lähetysliiton 90-vuosijuhassa 24.11.2010.

***

Suomen Liikemiesten Lähetysliiton 90-vuotisjuhla keskiviikkona 24.11.2010 klo 19.30 Sinitaivassalissa, Rauhankatu 15 D, Turku. Tervetuloa.

***

Lisätiedot:

Naisten Pankin Turun aluesolu

– ohjausryhmän puheenjohtaja Laura Laiho, 040 900 0495, laura.inari(at)gmail.com

Suomen Liikemiesten Lähetysliitto

– toiminnanjohtaja Mikko Lännenpää, 0500 710 571, mikko.lannenpaa(at)missionmen.fi