Naisten Pankin hyväntekeväisyysilta Skannossa tuotti 328 ammattia kehitysmaan naisille

image

Skanno ja Naisten Pankki järjestivät hyväntekeväisyysillan Skannon myymälässä Helsingissä. Illan tavoitteena oli kerätä ammatteja kehitysmaan naisille ja tuoda keskustelun keskiöön yritysten yhteiskuntavastuu. Illan puhujaksi oli kutsuttu kehitysministeri Heidi Hautala ja ministeri Elisabeth Rehn.
Hautalan toiveena on selvittää, miten Suomen ja Naisten Pankin yhteistyötä voisi kehittää esimerkiksi Nepalissa. Nepal on Naisten Pankin ohjelmamaa, jossa tavoitteena on 600 uuden naisvetoisen yrityksen syntyminen kolmivuotisen hankekauden aikana.  Nepal on myös Suomen valtion pitkäaikainen kumppanimaa.  Hautalan kysyikin, voisivatko valtio ja Naisten Pankki edistää yhdessä naisten oikeuksia.

Illan toisen puhujan, Elisabeth Rehnin mukaan kehitysmaan naisilta puuttuvat perusoikeudet, mikä aiheuttaa turvattomuutta. Turvattomuus lähtee useimmiten maan lainsäädännöstä, jossa naisilla ei ole samoja omistus- ja perimisoikeuksia kuin miehillä.

Illan aikana järjestettiin huutokauppa, jonka meklarina toimi näyttelijä Nicke Lignell. Hyväntekeväisyysillan musiikillista antia tarjoili taiteilija Jorma Uotinen. Uotisen tulkinta oli väkevää ja sai kutsuvierasjoukolta raikuvat aplodit.

Hyväntekeväisyysilta oli samalla myös lanseerausilta Take Away -säilytyskalusteelle. Take Away  on Skannon uusi design-tuote, jonka myynnistä lahjoitetaan 10 prosenttia Naisten Pankin työn tukemiseen. Tuote on uudenlainen, hyvin innovatiivinen sekä käytännöllinen säilytys- ja kantokaluste. Tuotteen runko on massiivitammea, kassit ovat huopaa. Käytetty materiaalit ja valmistus ovat ympäristöystävällisiä. Erikseen käytettävät tyylikkäät huopakassit (2 kpl) antavat tuotteelle hauskaa lisäarvoa.

Skannon toimitusjohtaja Barbara Roos pitää tärkeänä yritysten yhteiskuntavastuullisuutta ja haastaa suomalaisia yrityksiä ottamaan aktiivisemman roolin yhteiskuntavastuun kysymyksistä. Naisten Pankin yhteyspäällikkö Sari Meller iloitsee alkaneesta yritysyhteistyöstä ja hyväntekeväisyysillan kautta syntyneistä uusista yhteistyönäkymistä.

Hyväntekeväisyysilta tuotti kehitysmaan naisille 328 ammattia. Lisätietoja ammattilahjasta: https://www.toisenlainenlahja.fi/fi/ammatti/.
Katso lisää kuvia tapahtumasta

Lisätietoja:
Barbara Roos, toimitusjohtaja, Skannobarbara.roos(at)skanno.fi puhelin 0400 815 776

Sari Meller, yhteyspäällikkö, Naisten Pankki sari.meller(at)kirkonulkomaanapu.fi puhelin 050 326 3882