Oulun naistenpankkilaiset kokkaavat Nepalin hyväksi

Ensi lauantaina 16. toukokuuta on taas ravintolapäivä, ja eri puolille Suomea nousee päiväksi pop up -ravintoloita. Yhtä niistä pyörittävät Naisten Pankin vapaaehtoiset Oulussa.

Oulun keskustaan päiväksi pystytettävän ravintolan annosten tuotoilla oli alun perin tarkoitus kerätä rahaa Naisten Pankin toimintaan. Nepalissa 25. huhtikuuta sattunut maanjäristys pisti kuitenkin suunnitelmia uusiksi. Toinen ravintolan pääkokeista on kotoisin Nepalista, Lalitpurin alueelta läheltä Kathmandua.

Haastattelupäivänä Bimala Azalea Chapagain on saanut viestin ystävältään, että taas on sattunut jälkijäristys.

”Näitä uutisia on todella surullista kuulla ja katsoa. Järistyksen jälkeinen aika on ollut hyvin raskasta. Tilanne Nepalissa on kauhea. Maaseudulla talot ovat monin paikoin sortuneet, ja siellä ihmiset olivat hyvin köyhiä jo ennen järistystä”, Chapagain kertoo. Hänen nepalilainen poikaystävänsä on kotoisin Kavren alueelta, ja sielläkin talot ovat pääosin tuhoutuneet.

Oulun paikallisryhmän aktiivit päättivät ohjata puolet ravintolapäivän tuotosta Kirkon Ulkomaanavun kautta hätäapuna Nepaliin. Naisten Pankki ei välitä varsinaista katastrofiapua. Chapagain on kerännyt itsekin rahaa ystäviltään Suomessa ja lähettänyt sitä Nepaliin.

”Meillä on nyt erityinen syy auttaa”, hän sanoo.

Naisten Pankin ravintolan pääkokkeina häärii Chapagainin lisäksi Zara Longye Zhang. Naisten Pankin muiden vapaaehtoisten lisäksi apukäsiä tulee myös Oulun ammattiopistosta.

Ruokalistalta löytyy nepalilaista riisipohjaista katuruokaa chatpateta, bulgarialaista fetasalaattia shopskaa sekä guatemalalaisia friteerattuja banaaneja. Reseptit ovat peräisin kokkien entisistä kotimaista sekä Naisten Pankin omasta Lautasellinen iloa -keittokirjasta.

”Halusin, että ihmiset voisivat maistaa nepalilaista katuruokaa. Ravintolasta tulee monipuolinen ja kansainvälinen”, Chapagain kertoo.

Reilut kaksi ja puoli vuotta Suomessa asunut Bimala Azalea Chapagain on ollut Naisten Pankin toiminnassa mukana viime vuodesta. Nepalissa hän oli myös mukana naisille suunnatussa järjestössä, joka myönsi naisille lainoja. Oulun yliopistossa kansainvälistä kauppaa opiskeleva Chapagain valmistuu kesäkuussa. Sen jälkeen alkaa työnhaku.

”Olen poikaystäväni kanssa menossa lokakuussa käymään Nepalissa, katsomaan mitä voisimme tehdä siellä auttaaksemme ihmisiä. Meidän täytyy mennä eteenpäin, muuten Nepal ei pääse eteenpäin”, Chapagain sanoo.

Naisten Pankin ravintola on auki lauantaina 16.5. klo 11-17 osoitteessa Isokatu 17, Oulu.

Facebook

Auta nepalilaisia saamaan hätäapua! Lähetä tekstiviesti LAHJOITUS Kirkon Ulkomaanavulle numeroon 16499 (20€).

Teksti: Kaisa Viljanen
Kuva: Paula Saastamoinen