Pienistä puroista kasvaa joki. Oulun naistenpankkilaiset ovat siitä verraton esimerkki. Viime vuonna Oulussa kerättiin Ammatti 333:lle naiselle, mikä vastaa lähes kymmenen tuhannen euron pottia!
Vain taivas tuntuu olevan rajana Oulun naisten kekseliäisyydelle. Niin monenlaista toimintaa he ovat kehitelleet varainhankinnan lähteiksi. On osallistuttu siivous- ja ravintolapäiviin, pidetty pop up-kauppaa ja tehty yritysyhteistyötä muun muassa Cafe Provencen, leffateatteri Starin ja Oulun kaupunginteatterin kanssa. Syksyllä naistenpankkilaiset vaihtoivat taimia Oulun kasvitieteellisen innoittamana ja talvella puolestaan tutustuttiin kasvihuoneisiin. Kesää varten on säästetty kesäkukka- ja yrtti-ilta.
Naisten Pankin vuoden suurin tapahtuma Kävele Naiselle Ammatti on Oulussa jo perinne. Viime syksynä Sofi Oksasen kiertue poiki Lue Naiselle Ammatti -tapahtuman ja tänä syksynä edessä on vielä Joogaa Naiselle Ammatti -tapahtuma.
– Viimeisen kahden vuoden aikana toimintaan on tullut mukaan monta ihanaa, itseohjautuvaa naista ja täällä on hyvä meininki. Olemme panostaneet myös tiedottamiseen saadaksemme mukaan uusia ihmisiä. Heillä on yleensä päät täynnä hienoja ideoita ja meillä into kokeilla uusiakin juttuja, Oulun naistenpankkilaiset kertovat.
Mikä saa porukan innostumaan uudestaan ja uudestaan?
– Ilo olla mukana ja yhdessä auttaa maailman naisia. Pienillä panoksilla olemme saaneet aikaan todella suurta! Jos jotain pitää toivoa, niin niin innokas joukko voisi palkita itseäänkin vaikka tapaamalla useammin vapaamuotoisemmissa merkeissä.
Kirjapiknikillä tutustumme yhdessä Oulun kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Outi Lintulan lukupiirillemme kuratoimiin kirjavinkkeihin. Lisäksi kaikki halukkaat voivat tuoda piknikille esiteltäväksi myös omia kirjaehdotuksiaan lukupiirissä luettavaksi. Laitamme myös omia kirjojamme kiertoon periaatteella ”tuo...
Vuoden viimeinen vapaaehtoisten tapaaminen järjestetään 4. joulukuuta klo 17.30 alkaen Sofia seurakuntakeskuksen Apila-kabinetissa, 2. krs. Vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan alkuvuoden tapahtumia. Sovitaan samalla myös kevään 2024 tapaamisten aikataulut. Lämpimästi tervetuloa...
Vuoden ensimmäinen lukupiiri kokoontuu torstaina 25.1.2024 klo 17.30 alkaen Puistokahvila Makiassa. Käsittelyssä on Ulla-Lena Lundbergin Jää. Teos on tarina saaristoseurakuntaan saapuvasta papista, hänen perheestään ja kirkkosaarta ympäröivien kylien ihmisistä –...
Ääniluotsin ja Naisten Pankin yhteistyöllä järjestämässä joululaulupajassa tutustut lauluääneesi ja opit tuottamaan ääntä helposti eri korkeuksilla ja voimakkuuksilla. Opit myös tukemaan ääntä ja lisäämään sen kestävyyttä. Harjoitusten jälkeen laulamme yhdessä...
REteen disain järjestää Naisten Pankin hyväksi korutyöpajan torstaina 24.11.2022 klo 17:30 alkaen Sofia Seurakuntakeskuksessa (entinen Keskustan Seurakuntatalo). Korupajassa saat suunnitella itsellesi tai vaikkapa joululahjaksi uniikit REteen disain-korvakorut metallipurkeista redisainatuista korupalasista...
Vuoden ensimmäinen tapaaminen järjestetään maanantaina 8. tammikuuta klo 17.30 Sofia seurakuntakeskuksen (ent. Keskustan seurakuntatalo, Isokatu 17) Apila-kabinetissa, 2. krs. Vaihdetaan kuulumisia ja jatketaan varainkeruutapahtumien suunnittelua siitä, mihin joulukuussa jäimme! Merkkaathan...
Hyväntekeväisyysleffailta Naisten Pankin hyväksi ti 11.10. klo 19.15 Elokuvateatteri Starissa. Veden vartija perustuu Emmi Itärannan teokseen Teemestarin kirja, joka on myös Naisten Pankin lukupiirin marraskuun kirja. Liput varattavissa ma 26.9....
Kokoonnumme seuraavan kerran maanantaina 5.9. klo 17.30 alkaen Sofia seurakuntakeskuksen (entinen Keskusten seurakuntatalo) Apila- kabinetissa 2. krs. Vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan tarkemmin syksyn toimintaa. Merkkaathan kalenteriisi jo muutkin syksyn tapaamiset...
Elokuun lukupiiri järjestetään torstaina 18.8. klo 18 alkaen Puistokahvila Makiassa. Käsittelyssä on mustan huumorin sävyttämä kirjallinen käsikranaatti sisarrakkaudesta ja pinoutuvista ruumiista, Oyinkan Braithwaiten Sisareni sarjamurhaaja. Syksyn lukupiirit kokoontuvat seuraavasti:...
Tapaamme seuraavan kerran elokuun alussa omakustannekahvittelun merkeissä. Kokoonnumme maanantaina 1.8. klo 17.30 alkaen Ainolan puiston Kahvila Kiikkuun vaihtamaan kuulumisia sekä suunnittelemaan tulevia varainkeruutapahtumia, kuten syyskuussa järjestettävää Kävele Naiselle Ammattia. Tervetuloa...
Elokuussa pääsemme yhdessä rentoutumaan metsäjoogan merkeissä! Joogaopettaja ja metsäterapiaopas Saija Taivalmäki, JoogaTaival, vetää metsäjoogan, jossa pääsemme kokemaan yhteyttä luontoon ja virkistymään. Tämä jooga sopii kaikille, eikä sinulla tarvitse olla aiempaa...
Lokakuun lukupiiri kokoontuu torstaina 19.10. klo 17.30* Puistokahvila Makiassa. Käsittelyssä on Eve Kulmalan Hauskan tytön käsikirja. Kirja sisältää vaaleanpunaista aktivismia tyttöyden puolesta. Kulmala räjäyttää stereotypiat ja avaa, mitä itse kukin...
Oululainen diplomi-insinööri Johanna Hugg toimii projektipäällikkönä kansainvälisessä teknologia-alan yrityksessä. Työn vastapainona Johanna harrastaa liikuntaa ja viihtyy erityisesti luonnossa. Vapaa-aikaan mahtuu myös toiminta Naisten Pankin Oulun paikallisryhmässä. – Olin lukenut Naisten...
minä menen pankkiin se on sellainen naisten pankki sieltä saa lainata lapsia tytöt saa lainata lapsia kun tytöt menee naimisiin yhdeksänvuotiaana ne voi lainata niitä lapsia eikä ne itse mene...