Rekrytoinnillako lisää resursseja?
”Aika raskasta paikallisryhmän aktiiveille pitemmän päälle, kun sitä toimii koko ajan vähän niin kuin tyhjän päällä tosi pienellä ryhmällä ja ilman kunnollisia yhteistyökumppaneita pitäisi järjestää monen moista tapahtumaa ja rahaakin pitäisi saada kassaan.” Kuulostaa rankalta, eikö vain. Tämä on yksi viimesyksyisen vapaaehtoiskartoituksen vastauksista. Monissa paikallisryhmissä kaivataan lisää järjestämisvastuuta ottavia aktiivijäseniä. Yleinen huolen aihe on, mitä tapahtuu kun vuosia toimineet aktiivit ”ikääntyvät, väsyvät ja jäävät pois”.
Henkilöresurssien lisäämisen yrityksissä hoitaa rekrytointi. Siihenkö siis pitäisi ryhtyä? Rekrytointi-sanan käyttö vapaaehtoisten värväyksessä kummastuttaa kuitenkin meikäläistä. Toimin aikoinaan kuutisen vuotta rekrytoinnin ammattilaisena. Sellaiselle rekrytointi on monivaiheinen tapahtumaketju, jossa ennalta määritettyihin kriteereihin peilaten seulotaan suuresta hakijajoukosta se yksi ainoa tai korkeintaan muutama työtehtävään soveltuva hakija. Mutta vapaaehtoiseksi ei haeta vaan hakeudutaan. Siinä ei ole sijaa karsinta- eikä syvähaastatteluille, puhumattakaan kyky- ja soveltuvuustesteistä. Naisten Pankin vapaaehtoiseksi voi tulla, jos niin haluaa. Verkostojen maailmassa ihminen valitsee itse verkostonsa, ei perinteisen rekrytoinnin tapaan toisin päin. Naisten Pankkikin on siinä toimivien oma, tietoinen valinta, tulkitsee kyselynsä tuloksia Annina Valtanen. Entäpä jos rekrytoinnin sijaan puhuisimmekin mukaan houkuttamisesta tai mukaan värväämisestä? Näkisimmekö paremmin sen, miten lisäresurssien hankinta kannattaisi järjestää?
Halutuimpien työpaikkojen kärjessä ovat vuosi vuoden perään sellaiset tunnetut yritykset ja organisaatiot, joissa on mahdollista kokea työ merkitykselliseksi ja tehdä hyvää. Naisten Pankki tekee hyvää ja merkityksellistä. Se houkuttaa, samoin sen verkostomainen, kevyt toimintatapa. Niinpä paikallisryhmien postituslistoille ilmoittautuu jatkuvasti uusia ihmisiä, ihan oma-aloitteisesti tai kevytvärvättyinä. ’Kevytvärvääminen’ tarkoittaa toiminnan vapaaehtoisuuden korostamista. Sitä, ettei postituslistalle ilmoittautuminen velvoita mihinkään, mutta takaa sen, että saa suoraan itselle tapahtumatietoa. Toimintaan voi tulla aina silloin, kun se itselle sopii ja tekeminen kiinnostaa. Mukaan voi ottaa kaverinsa, lapsensa ja lapsenlapsensakin. Mukaantulon kynnyksen pitää olla matala ja tulijan tuntea itsensä tervetulleeksi.
Joensuussa postituslistalaisten määrä on kasvanut alkuvuodesta 2010 lähes viiteensataan. ”Ilmoittautuu kyllä, mutta katoavat jonnekin”, ihmetteli joku vapaaehtoiskartoituksessa. Mielestäni eivät katoa, vaikka saattavat alkuun pitkäänkin vain seurata viestejä. Postituslistalaiset ja Facebook-tykkääjät ovat runsas resurssivarasto, josta saamme usein ensikertalaisia pariksi tunniksi tapahtumiin. Oltuaan jonkin aikaa tällaisia pop up –aktiiveja osa saattaa ryhtyä tosiaktiiveiksi ja koukuttua ikiaktiiveiksikin. ”Kun onnistuu niin innostuu, kun innostuu niin onnistuu”, tuumasi eräs joensuulainen. Postituslistalaisten määrän jatkuva ja aktiivinen kasvattaminen takaa paikallisryhmien ja siten Naisten Pankin toiminnan jatkuvuuden.
Lohdullista on muistaa sekin, että ajankulku on sama meille kaikille. Sitä mukaa kun nykyiset tosiaktiivit ”ikääntyvät, väsyvät ja jäävät pois”, ikääntyvät hekin, joiden aktivoitumisen esteenä ovat nyt työelämäkiireet. Kun he ovat aikansa seuranneet Naisten Pankin toimintaa postituslistalaisina, on se heille varsin luontevaa eläkevuosien vapaaehtoistoimintaa. Näin uskon.
Teksti: Leila Kontkanen