Tekstaa NAISELLE numeroon 16499 (20€) ja tuet naisten koulutusta!

Seitsemän vuotta, yli 4 200 golfattua Ammattia

Vuodesta 2012 lähtien kehitysmaiden naisille on golfattu Ammatteja lähes 127 000 euron edestä. Rauni Suhonen ja Leena Vilppula ovat Naisten Pankin Golfaa Naiselle Ammatti -konseptin luojia ja puuhanaisia. Kesä 2019 on jo kahdeksas vuosi kun golfaamalla kerätään varoja Naisten Pankille.

Lahjoita naiselle Ammatti

euroa

– Oltiin Leenan kanssa kyllä aika helteessä, kuvailee Naisten Pankin pitkäaikainen vapaaehtoinen Rauni Suhonen vuotta 2016, jolloin Golfaa Naiselle Ammatti otti itsenäisen harppauksen eteenpäin ja laajeni maanlaajuiseksi kiertueeksi. Sitä ennen varoja oli kerätty yksittäisillä kisoilla ja yhteistyössä Suomen Golfliiton valtakunnallisen SGL Trophy -kiertueen kanssa. Lisäksi jotkut golfklubit olivat innostuneet keräämään keskuudestaan rahat Naisten Pankin osakkeen ostoon.

Kun Golfliitto vetäytyi yhteistyöstä Rion olympialaiskiireiden myötä, ryhtyivät Rauni ja Leena toden teolla hommiin pystyttääkseen omin voimin Naisten Pankki Open -kiertueen. Vuonna 2014–2015 naisille golfattiin ammatteja muutamilla pääkaupunkiseudun lähikentillä, mutta nälkä kasvoi syödessä nopeasti ja vuonna 2016 mukana oli 22 golfklubia ympäri Suomen. Ratkaisevaa kiertueen laajenemisessa on Leenan ja Raunin mukaan ollut golfkenttien välitön halu hyväntekeväisyyteen: – Täytyy muistaa, että golfseurat ovat pelaajien lisäksi erittäin tärkeitä hyväntekijöitä, sillä useissa tapauksissa kentän saama summa jää todella pieneksi verrattuna heidän normaaliin pelihinnastoon, kiittelee Leena.

Myös laadukkaiden yhteistyökumppaneiden mahdollistamat palkinnot ovat olleet ratkaisevia kisojen houkuttelevuudessa: kiertueen pääpalkinto on vuodesta 2016 eteenpäin ollut golfmatka Espanjaan kaikilla mukavuuksilla. Yhteistyökumppanit ovat lisäksi mahdollistaneet kiertueen toteuttamisen ja markkinoinnin nollakuluin ja siten kaikki kerätyt varat on pystytty kohdentamaan Naisten Pankin työhön.

”Upeaa, vaan ei helppoa” – taustalla satoja vapaaehtoistyötunteja

Vaikka Naisten Pankki Open -kiertue pelataan kesällä, vaatii kiertuejärjestelyt satoja vapaaehtoisten työtunteja vuoden ympäri. Rauni ja Leena ovat toimineet alusta asti golf-tiimin liikkeellepanevana voimana ja uusien toimintamallien kehittäjinä. Heidän lisäkseen Naisten Pankin golf-tiimissä toimii nykyisellään kymmenkunta vapaaehtoista, jotka jakavat vastuun paitsi kiertuevalmisteluissa ja kisan markkinoinnissa golfklubeille, myös itse kisojen toteutuksessa. ”Ihan upeaahan tämä on ollut, vaan ei ihan helppoa”, kommentoi Leena ”Golfaa Naiselle Ammatti” -varainkeruun kehityskaarta ja kertoo myös alkaneensa itse pelata golfia vasta kiertuejärjestelyiden innoittamana.

Raunin mukavimmat muistot vuosien varrelta liittyvät kisapäiviin: ”Pelaajien innostus ja positiivisuus heidän jonottaessaan kisa-aamuna caddie masterin toimistossa on aina kutkuttavan mukavaa. Samaan aikaan on omassa vatsassa perhosia, että mitenkähän päivä sujuu.” Hyvin on sujunut ja siitä todisteena huima lähes 127 000 euron potti kehitysmaiden naisten toimeentulon tukemiseksi. Joka vuosi edellisen vuoden keräystulos on ylitetty ja siihen pyritään myös vuonna 2019. Kiertuetta kehitetään edelleen, kisojen laadukkaaseen läpivientiin ja hyväntekeväisyyden kohteen näkyvyyteen panostetaan: – Tärkeää on, että niin kiertueen golfseurat, yhteistyökumppanit kuin pelaajat tuntevat olevansa eettisessä, tasokkaassa ja yhteiskuntavastuullisessa seurassa meidän kanssa, kokoaa Rauni.

Naisten Pankki Open on Suomen laajin hyväntekeväisyysgolfkiertue, joka järjestetään kesällä 2019 kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna mukana on 17 golfklubia sekä lisäksi joukko yhteistyökumppaneita, kuten Mercedes-Benz, Via Nord, Fazer ja Viking Line.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Naisten Pankki palkittiin vuoden 2018 merkittävimpänä naisgolftoimijana

Palkinto on osoitus Naisten Pankki Open -kiertueen merkityksellisyydestä ja suosiosta erityisesti naisgolfareiden keskuudessa: – Palkittava golftoimija on luonut konseptin, jolla vuodesta 2012 lähtien kehitysmaiden naisille on golfattu Ammatteja lähes 127.000...

Lue lisää

Paikallisryhmät aktiivisina 2018

Naisten Pankilla on yli 40 paikallisryhmää eri puolilla Suomea, muutama jo ulkomaillakin. Osa on järjestäytynyt yhdistyksiksi, osa toimii löyhempinä verkostoina ja tiimeinä. Toiminta ja varainkeruu niissä pyörii puhtaasti vapaaehtoisten voimin...

Lue lisää

Naisten Pankki Golfmessuilla 15.-17.3.

Tule moikkaamaan ja kuvauttamaan itsesi #GolfaaNaiselleAmmatti-kyltin kanssa! Voit samalla kokeilla arpaonneasi, sillä golftiimi järjestää jo perinteeksi tulleet arpajaiset, joissa on tunnetusti loistavat palkinnot. Messuilla julkistetaan myös Naisten Pankki Open 2019 osakilpailupaikat ja...

Lue lisää

Naisten Pankin golfkauden avajaiset 25.4.2019

Tässä illan parhaat palat Lahjakassi 200 ensimmäiselle vieraalle. Tilaisuuden juontaa urheilutoimittaja Mervi Kallio. Naisten Pankin ohjausryhmän uusi puheenjohtaja Anni Vepsäläinen esittäytyy. Illan aikana Anna Hanski viihdyttää musiikillaan. High Heels -showtanssiryhmä esittelee...

Lue lisää

Naisten Pankki Open etsii some-osaajaa

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Naisten Pankki Open 2018

Suomen laajin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open 2018,  keräsi syyskuussa päättyneellä kiertueellaan lähes 40 000 euroa kehitysmaiden naisten hyväksi. Kiertueen tavoitteena oli ylittää viime vuoden tulos ja kiertueen tuotto kasvoikin yli 17...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Su 2.9. Kultaranta Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – La 25.8. Laukaan Peurunkagolf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Su 15.7. Lahden Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – La 14.7. Espoo Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Ke 11.7. Tahko Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – La 7.7. Kytäjä Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – La 7.7. Iitti Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Pe 6.7. Hirsala Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – La 30.6. Vaasan Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – La 30.6. Uudenkaupungin Golfklubi

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Ke 27.6. Keimola Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Su 17.6. Porin Golfkerho

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – La 16.6. Oulun Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – La 25.8. Peuramaa Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – La 21.7. Helsingin Golfklubi

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – 8.7. Kullo Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Su 17.6. Nevas Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Su 10.6. Sarfvik Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Su 10.6. Himos Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Su 3.6. Nokia River Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Su 27.5. Kankaisten Golfpuisto

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Su 27.5. Hartola Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – La 26.5. Espoo Ringside Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – Su 20.5. Wiurila Golf

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2018 – Su 6.5. Sea Golf Rönnäs

Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta – max. huomioitava tasoitus 36. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin kautta kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Juhlan ja työn vuosi

Naisille käveltiin Ammatteja Rovaniemeltä Aurinkorannikolle Kahdeksas Kävele Naiselle Ammatti käveltiin ennätyssuurella joukolla sunnuntaina 10. syyskuuta. Tapahtuma järjestettiin 70 paikkakunnalla, joista ulkomailla oli 19. Pohjoisimmillaan Ammatteja käveltiin Rovaniemellä, eteläisin kävely oli...

Lue lisää

Suomen laajin hyväntekeväisyysgolfkiertue Naisten Pankki Open uudistuu

Cup-pisteet ratkaisevat voittajan Jokaisen osakilpailun kolme parasta paria palkitaan tavarapalkinnoilla. Aiemman finaalivoiton sijaan tänä vuonna pääpalkinnon saa eniten cup-pisteitä kerännyt pelipari. Kiertueen voittajapari pääsee Golfreseptin järjestämälle golfmatkalle PGA Catalunyaan. –...

Lue lisää

Naisten Pankki Open -hyväntekeväisyysgolfkiertue saavutti ennätystuloksen

Suomen laajin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open, keräsi 26 klubin kiertueella yli 33000 euroa Myanmarin naisten koulutuksiin ja kyläpankeille. Kiertue huipentui lauantaina pelattuun osakilpailuvoittajien finaaliin Kytäjä Golfissa. Finaaliin osallistui kaikkiaan 24...

Lue lisää

Naisten Pankki Open finaali – la 16.9. Kytäjä Golf

Kiitos kaikille Naisten Pankki Open 2017 -kisakiertueessa mukana oleville golfklubeille ja sponsoreille. Kiitos myös kaikille pelaajille, jotka tuette hyvää tekevällä tavalla Naisten Pankin toimintaa. Golfaa Naiselle Ammatti -kohdemaana on tänä...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – la 9.9. St. Laurence Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – la 26.8. Laukaan Peurunkagolf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – pe 18.8. Kurk Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – la 5.8. Viipurin Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – su 30.7. Peuramaa Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti – 29.7. Hill Side Golf & Country Club

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – pe 28.7. Nurmijärvi Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – su 23.7. Porvoo Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – ke 19.7. Tahko Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – pe 14.7. Pickala Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – pe 14.7. Ruukkigolf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – ke 12.7. Hartola Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – ke 5.7. Hirsala Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – su 2.7. Kytäjä Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – la 1.7. Iitti Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – 1.7. Uudenkaupungin Golfklubi

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Naisten Pankki Open hyvässä vauhdissa – ensimmäinen kymppitonni kasassa!

Suomen suurin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open 2017, käynnistyi toukokuussa ja tähän mennessä on pelattu kuusi osakilpailua: Kullo Golf, Meri-Teijo Golf, Nokia River Golf, Sarfvik Golf, Kankaisten Golf sekä Pori Golf....

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – ke 28.6. Keimola Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – su 18.6. Nevas Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – la 17.6. Oulun Golfkerho

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – su 11.6. Himos-Patalahti Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – su 4.6. Porin Golfkerho

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – su 28.5. Kankaisten Golfpuisto

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Vuonna 2016 joogattiin, golfattiin ja konsertoitiin

Tammikuussa Naisten Pankin vapaaehtoiset kokoontuivat vuosittaiseen Kevätpäivään Helsinkiin. Mukana oli noin sata aktiivia ympäri Suomea. Kambodžassa käynnistettävästä osuustoiminnasta olivat kertomassa Naisten Pankin emeritapuheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma ja hankkeen paikallisen kumppanin Life...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – to 25.5. Sarfvik Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – la 20.5. River Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – la 20.5. Meri-Teijo Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti 2017 – la 20.5. Kullo Golf

Naisten Pankki Open -kilpailut ovat avoimia pistebogey-pariscramble-kisoja, joihin voivat osallistua kaikki golfarit sukupuolesta, iästä ja tasoituksesta riippumatta. Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille. Golfaa Naiselle...

Lue lisää

Haluamme olla siellä missä asiakkaammekin

Kuinka tulitte lähteneeksi yhteistyöhön Naisten Pankin kanssa, Mercedes-Benz -henkilöautojen myyntijohtaja Klaus Pohjala? En tiennyt Naisten Pankista paljoakaan etukäteen, mutta kun meitä reilu vuosi sitten lähestyttiin, niin kiinnostuimme asiasta. Asia esitettiin...

Lue lisää

Suomen suurin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open, kasvaa

Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106. Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille....

Lue lisää

Kahdeksas Naisten Pankki Open -hyväntekeväisyyskiertue starttaa toukokuussa

Naisten Pankin golftiimi on golfmessuilla kertomassa kiertueesta Helsingin messukeskuksessa 15.–17.3.2019, jossa myös kauden 2019 kilpailukalenteri julkaistaan. Golfaa Naiselle Ammatti – ja voita parisi kanssa matkapalkinto Naisten Pankki Open osakilpailut ovat...

Lue lisää

”On hienoa hankkia pelaamalla naisille Ammatti!”

Naisten Pankin Golfaa Naiselle Ammatti -kiertue ylitti tänä vuonna tavoitteensa ja onnistui keräämään huikeat 24 630 euroa. Osakilpailuja oli yhteensä 22 ja osallistuvia pareja 821, joiden avulla saatiin kerättyä sama määrä...

Lue lisää

Naisten Pankki Open 2016 -kiertue ylitti tavoitteensa!

Naisten Pankki haastoi golfaajat jo viidettä kertaa pelaamaan ammatteja kehitysmaiden naisille. Hyväntekeväisyyskiertue kasvoi kaudella 2016 valtakunnalliseksi 22 osakilpailun kiertueeksi. Tavoitteena oli saada mukaan yhteensä 800 peliparia ja näin kerätä 24 000...

Lue lisää

Naisten Pankki Open -kiertueella on kerätty jo yli 500 Ammattia

Naisten Pankki Open 2016 -kiertueen kaikkiaan 22 osakilpailusta on tässä vaiheessa pelattu 14. Hyväntekeväisyyskiertueen osakilpailuihin on osallistunut kaikkiaan 1024 pelaajaa ja kiertueen kisoissa on hankittu jo 512 Ammattia kehitysmaiden naisille....

Lue lisää

Naisten Pankki Open -kiertueen avauksessa golfattiin lähes 100 Ammattia

Naisten Pankki Open 2016 -kiertueen kaksi ensimmäistä osakilpailua pelattiin kesäisen aurinkoisessa säässä Golf Sarfvikissa ja Meri-Teijo Golfissa. Tunnelma oli korkealla molemmissa paikossa ja kilpailuihin osallistui yhteensä 98 peliparia eli lähes...

Lue lisää

Naisten Pankki Open finaali la 10.9. – Kytäjä Golf

Kiitos kaikille Naisten Pankki Open 2016 -kisakiertueessa mukana oleville golfklubeille ja sponsoreille. Kiitos myös kaikille pelaajille, jotka autatte tekemään suunnitelmastamme totta. Kisasta saaduilla varoilla teemme yhdessä kehitysmaiden naisten suunnitelmista totta. Seuraa Facebookissa Naisten Pankki...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti la 20.8. – St. Laurence Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Tule golfaamaan naiselle ammatti St. Laurence Golfin osakilpailuun....

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti la 20.8. – Oulun Golfkerho

Naisten Pankki haastaa golfarit pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille. Kerätyt varat käytetään naisten yrittäjyyden tukemiseen ja omaehtoisen toimeentulon kehittämiseen kestävän kehityksen periaattein seitsemässä kohdemaassa Väli-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Auttamalla naista autetaan samalla koko perhettä...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti pe 19.8. – Ruukkigolf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. Kilpailu on avoin kaikille golfaajille sukupuoleen tai tasoitukseen...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti la 13.8. – Laukaan Peurunkagolf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. Kilpailu on avoin kaikille golfaajille sukupuoleen tai tasoitukseen...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti pe 12.8. – Kurk Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Perjantaina 12.8. viheriöremontin myötä uuden ilmeen saanut Valley&Lake-kenttä...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti la 16.7. – Helsingin Golfklubi

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Tervetuloa Suomen golfin syntysijoille golfaamaan naiselle ammatti. Olemme...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti su 10.7. – Kartanogolf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Tervehdys Kartanogolfilta! Meillä on kunnia olla mukana auttamassa...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti la 9.7. – Kytäjä Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Tervetuloa 9.7. Kytäjän kauniisiin maisemiin pelaamaan hienon asian...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti la 2.7. – Nordcenter Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Saamme taas tänä vuonna olla mukana hienossa Naisten...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti la 2.7. – Uudenkaupungin Golfklubi

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Olemme iloisia, että saamme tukea Naisten Pankin toimintaa...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti pe 1.7. – Pickala Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. Kilpailu on avoin kaikille golfaajille sukupuoleen tai tasoitukseen...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti to 30.6. – Keimola Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. Kilpailu on avoin kaikille golfaajille sukupuoleen tai tasoitukseen...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti su 19.6. – Nevas Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Kesäkuun sunnuntaina, 19. päivä, autetaan kehitysmaan naisia Sipoon...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti to 16.6. – Tawast Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. Kilpailu on avoin kaikille golfaajille sukupuoleen tai tasoitukseen...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti su 12.6. – Viipurin Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Tervetuloa Suomen kauneimmalle ja viihtyisimmälle kentälle. Upeat Saimaan...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti la 11.6. – Kerigolf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. Kilpailu on avoin kaikille golfaajille sukupuoleen tai tasoitukseen...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti su 5.6. – Nokia River Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Nokia River Golfin upealla kentällä, hämäläisessä maalaismaisemassa, virran...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti su 5.6. – Himos-Patalahti Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. Kilpailu on avoin kaikille golfaajille sukupuoleen tai tasoitukseen...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti su 29.5. – Kankaisten Golfpuisto

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Olemme etuoikeutettuja, että Kankaisten kentällä pelataan valtakunnallinen huippukilpailu,...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti su 22.5. – Kullo Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Toivotamme kaikki pelaajat tervetulleeksi tekemään hyvää ja pitämään...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti la 7.5. – Meri-Teijo Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. ”Tervetuloa lauantaina 7.5. iloiseen joukkoon Meri-Teijo Golfin kentälle...

Lue lisää

Golfaa Naiselle Ammatti to 5.5. – Sarfvik Golf

Naisten Pankki Openin perusviesti on Golfaa Naiselle Ammatti. Kilpailumuoto on pistebogey-pariscramble. Pelimaksu on 60 euroa/pari, josta 30 euroa – yhden Ammatin verran – ohjataan Naisten Pankille. Kierroksen aloittaa itseoikeutetusti kiertueen avauskenttä ja sieltä...

Lue lisää