Tarinasukat vietiin käsistä Tampereella

Tampereella syntyi pari vuotta sitten ajatus villasukkien neulomisesta Joulutori -tapahtumaan. Syksyllä 2016 villasukkia ja lapasia neulottiin yli 100 paria.

Lahjoita naiselle Ammatti

euroa

Ajatus oman tuotteen neulomisesta Tampereen Joulutori -tapahtumaan syntyi pari vuotta sitten. Naisten Pankin vapaaehtoiset neulojat päättivät neuloa tapahtumaan villasukkia, joille kehitettiin oma tarina.

Villasukille valittiin Naisten Pankin värit ja sitten kehitettiin prototyyppisukat. Sukkien vyötteisiin lisättiin viisi erilaista neulontatarinaa, ja sukkia alettiinkin kutsua Tarinasukiksi. Tänä vuonna Tampereen seudulla on neulottu sukkien lisäksi myös lapasia, Tarinatumppuja.

Viidentoista neulojan voimin saatiin syksyllä 2016 kokoon yhteensä yli 100 paria sukkia ja lapasia. Kasvua edellisvuoden noin 70:een sukkapariin verrattuna oli siten huimasti. Idean äiti on Merja Toivonen, joka on ollut mukana Naisten Pankin toiminnassa aktiivisesti jo kaksi vuotta.

– Kaikki menivät kaupaksi, kertoo Merja.

Lisäksi Naisten Pankin kojulla Joulutorilla myytiin kolmen viikon ajan monenlaista muutakin: esimerkiksi pikkutontut olivat toinen hittituote.

Viimeisimmän villasukkaprojektin sponsorina oli Lankamaailma, jonka tiloissa pidettiinkin sukkien päättelyilta. Tuolloin kudelmia viimeisteltiin ja lajiteltiin koottain myyntiä varten. Sponsoritukea saatiin myös Joulutorin kopin vuokraa varten Nokian Renkaat Oyj:lta sekä TT Gaskets Tampereen Tiivisteteollisuus Oy:lta.

Villasukkavillitys Tampereella jatkunee tänäkin vuonna: Merja Toivonen kertoo, että Joulutorin villaisia myytäviä saatetaan alkaa valmistaa jo kevään ja kesän aikana. Lisäksi villasukat ja –tumput saattavat saada tulevaisuudessa rinnalleen muitakin tuotteita.

Vastaaviin tempauksiin muilla paikkakunnilla Toivonen suosittelee projektiryhmän perustamista.

– Sitten vain ryhmässä ideoimaan ja organisoimaan!

Teksti Tuuli Charalambous
Kuvat Merja Toivonen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Huivihelmiä myynnissä Serlachius-museo Göstassa Mäntässä

Naistenpäivänä 8.3.2017 alkaa Naisten Pankin Ilona-tiimin yhteistyö Serlachius-museoiden kanssa. Serlachius-museoita on Mäntässä kaksi, Gösta ja Gustaf. Huivihelmiä on nyt myynnissä Göstan museokaupassa, ja myyntikokeilun on kaavailtu kestävän loppukesään. Naisten Pankin...

Lue lisää

Teetupa-iltapäivä: naistenpäivän pannulappukisa ja taidearpajaiset

Pannulappukisan päätöstilaisuudessa raati valitsee voittajan kunnanjohtaja Johanna Luukkosen ja kylän miesten tekemistä pannulapuista. Voittaja palkitaan ja pannulaput huutokaupataan Naisten Pankin hyväksi. Tilaisuudessa on myös taidearpajaiset, jossa arvotaan mm. Juhani Saksan, Anna-Liisa...

Lue lisää