Tarja Halonen kannusti osallistumaan Naisten Pankin toimintaan

"Naisten aseman edistäminen on köyhyyden voittamisen edellytys", korosti tasavallan presidentti Tarja Halonen puhuessaan Naisten Pankin osakasillassa tiistai-iltana. Naisten Pankin osakasilta Helsingissä keräsi Tapahtumatalo Bankiin yli 350 yhteisön osakasta, aktiivia ja muita kehitysmaiden naisten aseman parantamisesta kiinnostunutta.  

"Sijoittaminen kaikkein tärkeimpään, eli ihmisiin, kannattaa", painotti illan pääpuhuja tasavallan presidentti Tarja Halonen puheessaan. Halonen on itsekin Naisten Pankin osakas.

Päättynyt vuosi 2008 oli Naisten Pankin toinen toimintavuosi.  Sen aikana varoja kerättiin yhteensä 379 000 euroa. Yhteensä Naisten Pankin rahastoon on kertynyt lahjoitusvaroja viime vuoden loppuun mennessä 787 900 euroa. Osakkaita Pankilla vuoden 2008 lopussa oli yhteensä 352.  Naisten Pankki aloitti toimintansa keväällä 2007.

– Kerätyillä varoilla on jo tähän mennessä voitu auttaa tuhansia kehitysmaiden köyhiä naisia perheineen uuden elämän alkuun. Esimerkiksi kyläpankkeja on käynnissä jo 75 ja tämän vuoden aikana on tavoitteena perustaa ainakin 30 uutta yhteisöpankkia Peruun. Kestävien tulosten aikaansaamiseksi kaikki Naisten Pankin rahoittamat hankkeet käynnistetään yhteisön omasta aloitteesta ja hankkeisiin liittyy lähes poikkeuksetta koulutus ja yhteisön tuki, sanoo Naisten Pankin perustajajäsen ja ohjausryhmän puheenjohtaja Satu Mehtälä.

Kyläpankkien lainoilla on hankittu perusvälineitä ja tarvikkeita yrityksen perustamiseen, esimerkiksi ompelukoneita, kankaita, kampaaja- tai kosmetologivälineitä, saippuan valmistustarvikkeita, maataloustyökaluja ja peruselintarvikkeita voitolla myytäväksi.  

Naisten Pankille vuosi 2008 oli laajenemisen aikaa, niin kotimaassa kuin ulkomailla. Uusia hankkeita aloitettiin Nepalissa, Perussa ja Liberiassa. Hankkeiden toteuttamisesta vastaa Kirkon Ulkomaanapu. Kotimaassa Naisten Pankki perusti "aluepankin" Tampereelle.  Varainhankintaa ja viestintää varten perustettiin oma verkkosivusto, https://www.naistenpankki.fi/.

Vuoden 2009 aikana toimintaa ja varainhankintaa aiotaan edelleen kasvattaa aktiivisesti.

Lisätietoja:

Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Satu Mehtälä, puh. 050 539 8590
Kirkon Ulkomaanavun varainhankinnan yksikön päällikkö Riikka Karppinen, puh. 09 1802 561