Vallilan ja Naisten Pankin yhteistyökuosit hehkuvat voimaa naisten yrittäjyydelle

image

Vallila liittyy mukaan Naisten Pankin toimintaan tukemaan naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa. Vallilan kaksi uutta, kaunista, vahvaa ja voimakasta kuosia tulevat myyntiin rahaston toiminnan tukemiseksi kankaiden, sivuverhojen, koristetyynyjen ja keittiötuotteiden muodossa. 
 
Naisten Pankki on suomalainen vapaaehtoisyhteisö, joka rahoittaa lahjoituksilla naisten koulutusta, osaamista ja toimeentuloa parantavia hankkeita 12 kehitysmaassa. Naisten Pankin rahastoa hallinnoi ja hankkeet toteuttaa Kirkon Ulkomaanapu. Tänä päivänä yli 3000 suomalaista tekee vapaaehtoistyötä Naisten Pankin hyväksi. 
 
Vallila liittyy innokkaana kumppanina yhteistyöhön, jossa kerätään kuoseilla rahallista apua Naisten Pankin toimintaan. ”Koemme, että on tärkeää olla mukana edistämässä naisten asemaa kaikkialla maailmassa, sekä tukea niiden naisten työtä Suomessa, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä peliin tämän asian puolesta, kertoo Vallilan hallituksen puheenjohtaja Anne Berner.
 
Olen erittäin iloinen Vallilan ja Naisten Pankin yhteistyöstä. Esimerkiksi Kambodžassa on 332 Naisten Pankin perustamaa kyläpankkia ja 30 osuuskuntaa, joissa on jäseniä muutamasta kymmenestä useaan sataan. On inspiroiva ajatus, että suomalainen design voi yhdistää meitä näin: taitava suomalainen suunnittelu ja sillä aikaansaadut tuotteet voivat antaa hymyn ja toiveen paremmasta huomisesta esimerkiksi näille naisille Kambodžassa, sanoo Naisten Pankin yhteyspäällikkö Sari Meller.
 

Rytmejä, mausteita ja vahvaa tunnelmaa kankaille ja keittiöön
 
Vallilan Naisten Pankille suunnitellut kankaat ovat saaneet vaikutteita etnisistä kulttuureista ja maailmanmusiikista. Kuosit Rumba ja Rytmi” tuovat liikettä, maustetta ja elämänmakua sisustukseen sekä muotokielessään, että värimaailmassaan. Ne tuovat kotiin palan eksoottista elämän rikkautta, joka saa erityistä voimaa Pohjoismaisessa ympäristössä.
 
Keltaisella ja valkoisella pohjalla painettu, runsas ja kukkiva Rumba-kuosi on näyttävä sivuverhoissa ja koristetyynyissä. Kuosin on suunnitellut Vallilan suunnittelutiimin uusin vahvistus Saara Eklund. Pystyraitainen, vahvavärinen ja pirteä, Naisten Pankin tunnuksesta ja heimovaatteista inspiraatiota ammentanut Rytmi puolestaan tuo väriä keittiötuotteisiin: essut, patalaput, patakintaat, keittiöpyyhkeet, tabletit ja kaitaliinat tuovat reippaassa kuosissa uusia mausteita keittiöön.
 
Näiden kuosien suunnittelussa minua inspiroi tunne vahvoista naisista ympäri maailman, heidän yritteliäisyytensä ja periksiantamattomuutensa. Halusin luoda voimakkaita ja värikkäitä kuoseja, symboloimaan iloa ja toivoa. Sellaista kuvakieltä, jota ymmärretään kaikissa kulttuureissa.
 
Rumban kuosi on herkullinen, suunnittelija Saara Eklund sai isot aplodit Naisten Pankin vapaaehtoisilta. Rytmissä hauskaa mielestäni on, että siitä tehdyt keittiötuotteet sopivat erinomaisesti väriensä ja muotokielensä puolesta myös miehille, hymyilee Meller.
 

Lisätiedot

 
Lotta Lappalainen
PR ja markkinointi
Oy Vallila Interior Ab
+358 (0)40 775 8688
lotta.lappalainen(at)vallilainterior.fi 
 
Sari Meller
Yhteyspäällikkö
Naisten Pankki, Kirkon Ulkomaanapu
+358 (0)50 326 3882
Sari.Meller(at)kirkonulkomaanapu.fi 
 
Anne Berner
Oy Vallila Interior Ab
+ 358 (0)400 468 180 mobile
anne.berner(at)vallilainterior.fi 
 
         
 
 
Tuotteet tulevat myyntiin Vallilan jälleenmyyjille ympäri Suomen sekä K-ryhmän tavarataloihin. Tuotteet tulevat kauppoihin huhtikuussa 2013.
 
 
 
Naisten Pankki on suomalainen vapaaehtoistyöyhteisö. Se perustettiin Kirkon Ulkomaanavun ja suomalaisten vaikuttajanaisten toimesta vuonna 2007. Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Ensimmäisen viiden vuoden aikana Naisten Pankki on saanut 4,3 miljoonaa euroa lahjoituksina yksityiseltä sektorilta, jonka avulla yli 10 000 naista ja heidän perhettään on saanut tukea 12 kehitysmaassa ja tuhannet naiset saaneet yrittäjyys- ja ammattikoulutusta sekä pienlainoja käynnistääkseen yritystoiminnan.
 
Vallila Interior on suomalainen sisustus- ja tekstiilialan perheyritys, joka perustettiin Helsingin Vallilan kaupunginosaan vuonna 1935. Suomalaista suunnittelutyötä viedään innokkaana maailmalle oman tekstiilikokoelman ja julkitilaprojektien muodossa. Vallila oma kokoelma uudistuu kauttaaltaan kahdesti vuodessa, mutta yritys tunnetaan myös kansainvälisten brändien maahantuojana, sekä sisustuskumppanina kaiken kattavissa julkitilaprojekteissa.
 
 
Katso kuvia lanseeraustilaisuudesta täältä.