Tempauksen alullepanija, Kiho Oy:n viestintäpäällikkö Paula Toivanen kertoo porukan mukaan saamisen olleen helppoa. – Meillä on muutenkin paljon aktiivista...
Minna Lindgren kirjoittaa elämän suurista asioista − huumorilla
– Hauska tavata, on usein automaattifraasi, mutta kirjailija-toimittaja Minna Lindgreniä tavatessa se on harvinaisen totta. Ennen kuin keskustelussa päästään elämän...
– Naisten Pankin toiminta perustuu koulutukseen, jonka avulla naiset pääsevät kiinni toimentuloon ja heidän asemansa yhteisössä paranee. Tasa-arvoisemman aseman myötä...
Naisten Pankin toiminta Dubrovnikissa alkoi vuonna 2015 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta. Paikallisryhmä kertoo, että aktiivisia vapaaehtoisia on noin tusinan verran....
Maailmanpankki raportoi köyhyyden kasvusta – piskuinen suomalainen Naisten Pankki pistää hanttiin
Koronapandemian raskaimmat seuraukset koetaan maailman köyhimmissä maissa, joissa on heikko sosiaaliturva ja terveydenhuolto. Maailmanpankki arvioi 97 miljoonan ihmisen pudonneen köyhyyteen vuonna 2020. ...
Esraa leipoo itsellensä ja perheellensä tulevaisuuden
Sweet burger eli hampurilainen, jonka välissä on suklaapihvi ja hedelmiä. Sushia, jossa merilevän ja kalan korvaavatkin suklaa ja hedelmäviipaleet. Muun muassa tällaisia...
Naisten Pankin hanketyöstä vastaavaa Kirkon Ulkomaanapua (KUA) ohjaavat lakien lisäksi erilaiset sopimukset, sitoumukset ja lupaukset, jotka varmistavat työn laadun ja tulokset. Ensimmäinen sitoumus on KUAn ja Naisten Pankin...
Kot kot! Naisten Pankki perusti Ugandaan kanalayrityksen
Ugandan Mityanan alueella sijaitseva Chiggi-kanala on ensimmäinen Naisten Pankin perustama yritys. Chiggi noudattaa yhteiskunnallisen yrityksen toimintaperiaatteita: tavoitteena on kannattava liiketoiminta, mutta osinkoja ei...
Oletko innokas lukija? Keskustelisitko mielelläsi lukemistasi kirjoista muiden kanssa? Olemme perustamassa lukupiiriä Espooseen. Tarkoituksena on aloittaa toiminta elo- syyskuussa. Toivottavasti...