Lähde mukaan aikamatkalle Lapinlahden sairaala-alueen historiaan!

Tue naisia

euroa

Tutustumme opastetulla kierroksella sairaalaan, sen arkkitehtuuriin ja ihmiskohtaloihin. Kierros herättää henkiin paikan, joka oli Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen psykiatrinen sairaala. Sairaala toimi mielenterveyden hoidon keskuksena yli 160 vuoden ajan, ja sen suojissa työskenteli ja vaikutti moni psykiatrian uranuurtaja. Myös useat tunnetut suomalaiset kulttuurihenkilöt ovat kulkeneet Lapinlahden käytävillä.
Vuonna 1841 valmistunut Lapinlahden sairaala on Suomen ensimmäinen mielisairaala ja Euroopan vanhimpia psykiatrian alan hoitolaitoksia. Lapinlahden ”houruinhoitolaitos sai alkunsa keisari Nikolai I:n käskystä, ja se toimi Suomen psykiatrian lippulaivana vuoteen 2008. Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema rakennus edustaa klassistista tyyliä ja sijaitsee puistomaisessa ympäristössä meren äärellä. Lapinlahden kulttuurihistoriallista arvoa on verrattu Kaivopuistoon ja Suomenlinnaan.
Nykyään Lapinlahden alue toimii kulttuurin, hyvinvoinnin ja kansalaistoiminnan keitaana. Historiallinen miljöö, arkkitehtuuri ja sairaalan ainutlaatuinen menneisyys elävät yhä vahvasti alueella – tähän kaikkeen pääsemme tutustumaan kierroksella.
Opastetun kierroksen hinta on 20 €, joka ohjataan kokonaisuudessaan Naisten Pankin kautta naisten yrittäjyyteen ja koulutukseen kehittyvissä maissa. Historiakierroksen meille vetää Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry:n toiminnanjohtaja Nonni Mäkikärki. Pro Lapinlahti mielenterveysseura tuottaa tapahtumia ja vapaaehtoistoimintaa Lapinlahden Lähteellä, ja se on ollut mukana muokkaamassa Lapinlahtea suljetusta sairaala-alueesta avoimeksi mielen hyvinvoinnin ja kulttuurin tapahtumapaikaksi jo 35 vuoden ajan.
Lähetä sitova ilmoittautuminen sähköpostiin naistenpankki.lansivantaa@elisanet.fi  viimeistään 15. elokuuta. Ilmoita viestissä nimesi (jos se ei käy ilmi sähköpostiosoitteesta), puhelinnumerosi ja varaamiesi paikkojen määrä. Saat maksuohjeen vahvistussähköpostissa. Tapahtuma järjestetään yhdessä Naisten Pankin Helsingin ryhmän kanssa.
Tapaamme Lapinlahden pääoven edessä klo 15.50, jossa ilmoittaudutaan Naisten Pankin vapaaehtoiselle. Kierros alkaa klo 16.00. Tulethan ajoissa paikalle!
🧡Jos haluat liittyä postituslistallemme, voit ilmoittaa siitä sähköpostiosoitteeseen naistenpankki.lansivantaa@elisanet.fi🧡