Naisten Pankin johtoryhmä sai uudet puheenjohtajat

Naisen Pankin johtoryhmän uudet puheenjohtajat ovat Hannele Haltia ja Kati Ahvonen. Edelliset puheenjohtajat Sini Norta ja Reetta Ranta jättivät paikkansa tammikuun lopussa, ja uudet naiset siirtyivät tehtäviinsä helmikuun alusta.

Hannele Haltia on mainostoimistoyrittäjä, joka on ollut perustamassa Jyväskylän paikallisryhmää ja toiminut ryhmässä aktiivisesti vuosien ajan. Hän on sekä henkilökohtaisesti että yrityksensä kautta Naisten Pankin osakkeenomistaja.

Kati Ahvonen on toiminut vuoden verran valtakunnallisen yritysvarainhankinnan toisena vetäjänä ja siirtyy nyt vetämään johtoryhmää parinsa Hannele Haltian kanssa.

– Naisten Pankin työ on alusta pitäen ollut lähellä sydäntäni, ja naisyrittäjänä koen työn hyvin tärkeäksi, Hannele Haltia toteaa.

–  Parasta Naisten Pankissa on ihmisten intohimo ja aito halu auttaa. Hyvä tekemisen meininki tempaa myös täysin mukaansa, sanoo puolestaan Kati Ahvonen.

Kysyimme uusilta vetäjiltä ajatuksia Naisten Pankista ja syitä lähteä mukaan toimintaan.

1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista?
2. Milloin tulit mukaan, millaisiin tehtäviin?
3. Miksi Naisten Pankki on sinulle tärkeä, mikä siinä on parasta?
4. Oma unelmasi?

Hannele Haltia

Hannele

1. Kiinnostuin Naisten Pankista heti sen perustamisen jälkeen, kun huomasin että lehdissä oli aiheesta juttuja.

2. Ostin ensin osakkeen, mutta kun tuli ajankohtaiseksi perustaa oma ryhmä Jyväskylään läksin mukaan perustajajäseneksi. Olin aluksi mukana ohjausryhmässä ja sen jälkeen erilaisissa johtamistehtävissä noin seitsemän vuoden ajan.

3. Naisten Pankin ajatus ja tapa toimia kolahti heti, sillä minusta on tärkeää opettaa ihmiset auttamaan itseään eikä vain viedä valmiita ratkaisuja, jotka rampauttavat yhteisön kyvyn kehittää ja kehittyä sekä ottaa itse vastuuta elämästä ja sen suunnasta. Valmista antamalla ihmiset ”ulkoistetaan” heidän omasta yhteisöstään. Hyvää tarkoittamalla tehdään hallaa: ihmiset alistuvat toimettomina seuraamaan vierestä ulkopuolisten mielestä hyviä ratkaisuja.

Naisten Pankin visio, arvot ja tapa toimia ovat upeita ja niihin on helppo sitoutua. Toiminnassa on mukana aivan ihania ihmisiä, joiden kanssa on mukava toteuttaa aktiviteetteja ja fiilistellä onnistumisia.

4. Olen jo saavuttanut monia unelmiani, sillä kun niistä puhuu, niin ne tuppaavat toteutua! Nyt olen saanut unelmatehtävän olla puheenjohtajana kehittämässä Naisten Pankkia. Toivon, että Naisten Pankissa toimimilla voin antaa kehitysmaiden naisille toivoa ja auttaa heitä toteuttamaan unelmiaan.

Kati Ahvonen:

katiahvonencrop21.  Olen ollut aina kiinnostunut ihmisoikeuksista ja globaalista tasa-arvosta. Naisten Pankin toimintaa olen seurannut sen perustamisesta asti mutta lopullisen sysäyksen tulla mukaan toimintaan antoi ystäväni, joka oli kuullut Naisten Pankissa avoinna olevista vapaaehtoistehtävistä.
2.   Tulin mukaan keväällä 2015 vetämään valtakunnallista yritysvarainhankinnan ryhmää Laura Pääkkösen työpariksi. Helmikuussa 2016 siirryn toiseksi johtoryhmän puheenjohtajaksi Hannele Haltian työpariksi. Hain paikkaa, koska johtoryhmän puheenjohtajan roolissa pääsee vaikuttamaan vielä kokonaisvaltaisemmin Naisten Pankin toimintaan ja tulevaisuuteen.

3.     Naisten Pankin toiminta-ajatus, naisten yrittäjyyden ja oma-aloitteisuuden tukeminen, on lähellä sydäntäni. Naisten Pankissa parasta on ammattitaitoiset, energiset ja empaattiset ihmiset, joiden kanssa on hauskaa tehdä hyvää.

4.     Globaalissa mittakaavassa se, että tulevaisuudessa mahdollisimman moni ihminen asuinpaikasta ja sukupuolesta riippumatta saisi mahdollisuuden käyttää koko potentiaalinsa tehdäkseen omasta elämästään ja ympäristöstään paremman. Henkilökohtainen jokapäiväinen unelmani on elää pitkä, rikas ja hyvä elämä.