Skip to content

Hyviä uutisia Sierra Leonesta

 MJ motellin yöpöydällä Sierra Leonen Kabalassa odotti yllätys tai oikeastaan kaksi. Pöydällä oli ensinnäkin urheiluraamattu, joka ainakin minulle oli uusi tuttavuus. Eikä tässä tarkoiteta Valioliigan sarjaohjelmaa, vaan ihan oikeata raamattua, johon oli ekstrana poimittu hyviä tarinoita urheilumaailmasta sekä urheiluun viittaavia raamatunkohtia.Toinen yllätys oli se, että raamatun vieressä oli koraani. Kirjat nököttivät nätisti vierekkäin. Niistä sopi valita.Sierra Leone on asukasluvultaan Suomen kokoinen maa. Siihen yhtäläisyydet melkein loppuvatkin. Sierra Leone on YK:n kehitystilastojen häntäpäässä – ei tosin enää viimeinen.

Maassa käytiin todella raakaa sisällissotaa 1990-luvulla, mikä tarkoitti tuhansia kuolleita, raiskattuja ja silvottuja ihmisiä. Kaduilla voi edelleen nähdä ihmisiä, joilta toinen käsi ja jalka on hakattu irti. Se oli taistelijoiden tapa tuhota ihmisen elämä.

Yhdessä asiassa Sierra Leone on kuitenkin hyvä esimerkki. Maassa elävät sopuisasti rinnakkain kristityt ja islaminuskoiset. Siksi ne kirjatkin olivat luontevasti rinnakkain.

Naistenpankkilaiset osallistuivat Makenessa ja Kabalassa yhteisille aterioille, ammattiopiskelijoiden valmistujaisiin sekä kanttiinin avajaisiin. Jokainen tapahtuma aloitettiin kahdella rukouksella, kristillisellä ja islaminuskoisella. Kaikki sierraleonelaiset osasivat molemmat rukoukset.

Uskontojen sisäisten ja välisten sotaisuuksien maailmassa Sierra Leone on pieni ihme. Sierraleonelaiset selittävät sovun vuosisatojen ajan solmituilla seka-avioliitoilla. Lähes kaikissa perheissä ja suvuissa on sekä kristittyjä että muslimeja. Sodi siinä sitten.

Koulussa uskontoja opetetaan rinnakkain, eikä sekään ole kuuleman mukaan ongelma.

Luvut uskontokuntien osuuksista vaihtelevat. Kaikkien lähteiden mukaan muslimit ovat enemmistö. Kristittyjä on toiseksi eniten ja jonkin verran perinteisten heimouskontojen harjoittajia.

Sierra Leonen uskontorauha on lähes liian hyvä ollakseen totta. Sen soisi jatkuvan. Kiihkoilua on saatu jo huomattava yliannos.

Terveisin,

Reetta Meriläinen

Naisten Pankin vaikuttajanaiset palasivat Liberiaan, jossa he vierailivat seitsemän vuotta sitten ja josta palattuaan he päättivät perustaa Naisten Pankin kehitysmaiden naisten yrittäjyyden tueksi. Omakustanteisella matkalla ovat mukana:

Ministeri Elisabeth Rehn, kansanedustaja Heidi Hautala, Ilmarisen henkilöstö- ja viestintäjohtaja Päivi Sihvola, yrittäjä Satu Mehtälä, kustantaja Leena Majander-Reenpää, kuvaaja Antti Reenpää, yrittäjä Kirsi Saloranta, toimittaja Reetta Meriläinen, toimitusjohtaja Olli Muurainen, kansanedustaja Päivi Lipponen, erityisasiantuntija Ritva Semi, UM:n neuvonantaja Jussi Karakoski, arkkitehti Heikki Luminen sekä vierailijaprofessorit Jyri Komulainen ja Hannele Cantell. Matkanjohtajina ovat Ulkomaanavun viestintäjohtaja Veera Hämäläinen ja ohjelmatyön ja organisaation kehittämisen johtaja Marja Jörgensen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirkon Ulkomaanapu lopettaa maaohjelmansa Liberiassa ja Sierra Leonessa

– On aina raskasta päättää työn lopettamisesta toimintamaissamme. Maailmassa on paljon avun tarpeita ja joskus on tehtävä valintoja. Viimeisen vuoden aikana olemme tehneet paljon töitä löytääksemme uusia rahoittajia niin Liberiassa...

Lue lisää about Kirkon Ulkomaanapu lopettaa maaohjelmansa Liberiassa ja Sierra Leonessa

Ilo rohkaisee Olive Fornahia jatkamaan eteenpäin

28-vuotias Olive Fornah on onnellinen opiskelija Naisten Pankin tukemassa FAWE SL -järjestön (Forum for African Women Educationalist Sierra Leone) perustamassa ammattikoulussa, jossa on vain naisia. Ammattikoulu tarjoaa opiskelumahdollisuuden monenlaisista lähtökohdista...

Lue lisää about Ilo rohkaisee Olive Fornahia jatkamaan eteenpäin

2017 Naisten Pankilta 1,1 miljoonaa euroa kehitysmaiden naisille

Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...

Lue lisää about 2017 Naisten Pankilta 1,1 miljoonaa euroa kehitysmaiden naisille

Hyvää ruokaa taas Kabalassa

Koinadugu on syrjässä, mutta se on rehevää aluetta, muuta maata korkeammalla sijaitsevaa aluetta, jossa sekä vihannekset että myös karjanrehu kasvaa hyvin. Kun täällä Bo´ssa, Eteläisen provinssin pääkaupungissa kertoo menevänsä Kabalaan,...

Lue lisää about Hyvää ruokaa taas Kabalassa

Juhlalounas Kabalassa

Olen Opettajat ilman rajoja -ohjelman töissä Sierra Leonessa kuluvan syksyn. Jo pestini toisella viikolla minulla oli tilaisuus käydä Naisten Pankin tukemilla kouluilla Sierra Leonen pohjoisosissa Makenissa ja Kabalassa. Ensisijassa tytöille suunnattuja...

Lue lisää about Juhlalounas Kabalassa

Naisten Pankki työskentelee 7 maassa vuonna 2016

Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...

Lue lisää about Naisten Pankki työskentelee 7 maassa vuonna 2016

Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...

Lue lisää about Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Suru-uutisia Naisten Pankin hankkeesta Sierra Leonesta

Naisten Pankki on vuodesta 2010 alkaen tukenut Sierra Leonessa kahta naisten ja tyttöjen ammatillista koulutuskeskusta Makenin ja Kapalan kaupungeissa. Vuosittain 120 nuorta naista saa keskuksista ammatin ja mahdollisuuden toimeentuloon. Oppilaiden valinnassa...

Lue lisää about Suru-uutisia Naisten Pankin hankkeesta Sierra Leonesta

Naisten Pankki auttaa taistelemaan Ebolaa vastaan hankeyhteisöissä

Naisten Pankki siirtää pienen osan hankerahoistaan Ebolan-vastaiseen terveysvalistukseen ja neuvontaan viruksen piinaamissa Liberiassa ja Sierra Leonessa. Ebolan takia ihmisten liikkumista on rajoitettu, kouluja suljettu ja rajoja pantu kiinni. Koska Naisten...

Lue lisää about Naisten Pankki auttaa taistelemaan Ebolaa vastaan hankeyhteisöissä

Sierra Leone

Sierra Leonessa Naisten Pankki tukee kahta naisten ja tyttöjen ammatillista koulutuskeskusta Makenin ja Kapalan kaupungeissa...

Lue lisää about Sierra Leone

Myytin murtajat

Vietin viime viikon laadukkaassa daamiseurassa – matkasin Naisten Pankin edustajien kanssa Liberiaan ja Sierra Leoneen. Molemmat maat ovat vanhoja, entisen Amerikasta palanneiden orjien asuttamia valtioita. Molemmat toipuvat nyt pitkäaikaisista sodista....

Lue lisää about Myytin murtajat

Nainen osaa ja uskaltaa

Makenin kylässä 29-vuotias Aminata Koroma kertoo aikanaan lopettaneensa koulun kesken pituutensa vuoksi. ”Olin jo silloin paljon luokkakavereitani pitempi.” Epäilemättä kaunis ja ryhdikäs nuori nainen onkin tavanomaista sierraleonelaista naista pitempi. Hänellä...

Lue lisää about Nainen osaa ja uskaltaa

Kun kansakunta haluaa selviytyä

Liberia ja Sierra Leone ovat kymmenisen vuotta päättyneiden sisällissotiensa jälkeen pyrkineet rakentamaan infrastruktuuriaan, monipuolistamaan elinkeinorakennettaan ja kohentamaan kansalaistensa  syvästi vaurioitunutta fyysistä ja henkistä terveyttä. Maailman köyhimpiin valtioihin kuuluvina ne tarvitsevat...

Lue lisää about Kun kansakunta haluaa selviytyä

Paluu Liberiaan seitsemän vuoden jälkeen

Liikutuksen kyyneliä nuorten naisten valmistujaisjuhlassa Kabalassa, Sierra Leonessa. Pitkän sodan vuoksi tältä sukupolvelta jäi koulu käymättä. Nyt tytöt ja naiset ovat päässeet ammattikouluun, opiskelleet ja juhlassaan he saavat todistuksen ja...

Lue lisää about Paluu Liberiaan seitsemän vuoden jälkeen

Ainutlaatuiset valmistujaiset Sierra Leonessa

Olemme menossa Kofin ja Josephin kanssa tapaamaan kumppaniamme FAWE SL:a (Forum for African Women Educationalist Sierra Leon). Heillä on kolmas tyttöjen ammattikoulutuksen valmistujaisjuhla kahdessa koulussa sekä Makenissa että Kabalassa. Freetownista...

Lue lisää about Ainutlaatuiset valmistujaiset Sierra Leonessa

Avaan oman ravintolan!

Sierra Leonessa oli tammikuussa jäl­leen Naisten Pankin tukeman ammat­tikoulun valmistujaisjuhlien aika. Kun tuli opiskelijan kiitospuheen aika, Eliza­beth Yeabu Masarayn ääni alkoi väristä ja valmiiksi kirjoitettu puhe takelteli. Ei ihme, kun...

Lue lisää about Avaan oman ravintolan!

Koulutus toi ystäviä ja ammatin

28-vuotias Olive Fornah on yksi onnellisista opiskelijoista Naisten Pankin tukemassa FAWE SL -järjestön (Forum for African Women Educationalist Sierra Leone) perustamassa ammattikoulussa, jossa on vain naisia. Opiskelemaan voi tulla, vaikka ei...

Lue lisää about Koulutus toi ystäviä ja ammatin

Upeaa olla mukana

(kuvassa:Saija Tolvanen (vas.) ja Riittakaisa Kässi) ”Olen miettinyt monta kertaa, miksi Naisten Pankki tuntuu niin läheiseltä. Ehkä siksi, että naisen on helppoa liittyä tunnetasolla tukemaan toisia naisia”, Jyväskylän vapaaehtoisryhmässä eli...

Lue lisää about Upeaa olla mukana

Naisten Pankin hankkeesta ammattiin valmistuneita vuonna 2012

Sierra Leonessa toimii kaksi Naisten Pankin tukemaa naisten ja tyttöjen koulutuskeskusta. Opiskelijat ovat kasvaneet sisällissodan vaurioittamissa olosuhteissa ja monet ovat kouluja käymättömiä yksinhuoltajia. Joka vuosi keskuksista valmistuu 120 oppilasta ammattiin,...

Lue lisää about Naisten Pankin hankkeesta ammattiin valmistuneita vuonna 2012

Näkyviä tuloksia Sierra Leonessa

Makenin koulutuskeskus sai toiminnastaan kansainvälistä näkyvyyttä ja kiitosta, kun paikallinen koulutusjärjestö ”Forum for African Women Educationalists” (FAWE) jakoi todistuksen 60 nuorelle naiselle. Hanketta kiitteli muun muassa Sierra Leonen opetusministeri Minkailu Bah....

Lue lisää about Näkyviä tuloksia Sierra Leonessa