Naisten Pankin Next Generation -blogikirjoitus tuo vapaaehtoisten kokemusten kautta esiin, kuinka vapaaehtoistyö on enemmän kuin auttamista – se on tapa vahvistaa yhteiskuntaa ja kehittää omaa osaamistaan.
Vapaaehtoistyön merkitystä ei voi mitata rahassa
Vapaaehtoistyön hyödyt ovat moninaiset ja ulottuvat yksilöistä yhteiskunnalliselle ja jopa globaalille tasolle. Suomessa vapaaehtoistoiminnan arvon on arvioitu olevan noin 3,2 miljardia euroa vuodessa, mutta sen vaikutukset ulottuvat paljon pidemmälle.
Vapaaehtoistyö lisää sosiaalista pääomaa ja vahvistaa ihmisten osallisuutta. Vuorovaikutuksen kautta syntyy siltoja erilaisten ihmisten välille, mikä tukee yhteiskunnan sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Se tarjoaa myös tukea ja mahdollisuuksia niille, joilla ei muuten niitä olisi.
Hyvinvointia ja uusia mahdollisuuksia vapaaehtoistyöstä
Vapaaehtoiset kokevat työnsä vaikuttavan positiivisesti myös omaan hyvinvointiinsa. Vapaaehtoistyö.fi:n (2024) kyselyssä lähes kaikki kokivat vapaaehtoisuuden tuoneen merkityksellisyyttä elämään. Lähes 90 % kertoi sosiaalisten kontaktien lisääntyneen ja noin 70 % yksinäisyyden vähentyneen.
Vapaaehtoistyö hyödyttää myös työelämässä. Yli 90 % vastaajista kertoi voineensa hyödyntää tai kehittää osaamistaan sen kautta. Reilu kymmenesosa oli työllistynyt vapaaehtoistoiminnan ansiosta. Lisäksi vapaaehtoistyö on auttanut kehittämään ammattitaitoa, tunnistamaan omaa osaamista, laajentamaan verkostoja ja vahvistamaan yrittäjyystaitoja.
Syyt vapaaehtoisuuden taustalla: vapaaehtoisten omia kokemuksia
Kaksi Naisten Pankin entistä Next Generation tiiminvetäjää, Annastiina Heiskanen ja Iida Pulliainen kertovat syistään lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan.
Naisten Pankin keskeiset teemat – kuten naisten tukeminen, yrittäjyys, kouluttautuminen ja mahdollisuus uuden oppimiseen – olivat Annastiinalle keskeisiä syitä lähteä mukaan toimintaan. Vapaaehtoistyö mahdollisti myös uusien ihmisten tapaamisen: “Oli hienoa päästä tekemään töitä yhdessä saman arvomaailman jakavien vapaaehtoisten ja Naisten Pankin kollegoiden kanssa!”
Iida kertoo, että naisten ja tyttöjen oikeuksien edistäminen oli yksi tärkeimmistä syistä lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan. “Minusta on hämmentävää, että edelleen puolen maailman väestöstä oikeuksia rajoitetaan, eikä nähdä valtavaa potentiaalia, joka tytöissä ja naisissa on.“
Vapaaehtoistyö kehittää työelämätaitoja
Iida kertoo, että vapaaehtoistyö on tuonut monipuolisuutta hänen työelämätaitoihinsa. Vapaaehtoistiimin vetäminen oli erilaista kuin työelämän tiiminjohtaminen ja näin ollen tarjosi uusia hyödyllisiä näkökulmia tiiminvetämiseen.
Tiiminvetäjän roolissa Annastiina pääsi haastamaan itseään erilaisten hallinnollisten ja strategisten tehtävien parissa. “Tiimin toiminnan pitkäjänteinen suunnittelu, tiimikokousten johtaminen, yhteistöiden rakentaminen sekä esiintyminen, esimerkiksi tiimin toiminnasta kertominen erilaisissa tilaisuuksissa, ovat kaikki hyödyllisiä työelämätaitoja.” Annastiina kokee näin vapaaehtoistyön laajentaneen osaamistaan. “Työskentely naisten Pankissa on lisännyt itsevarmuutta ja kykyä toimia erilaisissa, myös yllättävissä tilanteissa.”
Terveiset vapaaehtoisuutta harkitseville: “Pienikin teko on tärkeä!”
Iida suosittelee pohtimaan, mikä olisi sellainen taho, joka ajaa niitä asioita, joihin itse haluaa vaikuttaa. Lisäksi hän muistuttaa, että vapaaehtoistyötä voi tehdä monin eri tavoin ja eripituisissa jaksoissa, ja kehottaa valitsemaan omiin resursseihin parhaiten sopivan tavan osallistua. Lopuksi Iida korostaa kannustavansa kaikkia kokeilemaan vapaaehtoistyötä: “Aina on kokemusta rikkaampana, kun lähtee vapaaehtoistoimintaan mukaan.”
Vapaaehtoisuutta harkitseville Annastiina kehottaa lähtemään rohkeasti mukaan: “Vapaaehtoistyö on mahdollisuus hypätä erilaisiin tehtäviin hyvän asian puolesta. Kaikki vapaaehtoistyö on arvokasta ja kaikille varmasti löytyy mielekästä tekemistä omaan elämäntilanteeseen sopien. Pienikin teko on tärkeä!”
Haluatko tulla mukaan Naisten Pankin Next Generation -ryhmän vapaaehtoistoimintaan?
Kirkkopalvelut ry ja Kansalaisareena ry. 2024. Vapaaehtoistyö.fi-palvelun Vapaaehtoisten kysely 2024.
Jaa sivu
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Naisten Pankin Syyspäivät 2025
Naisten Pankin Syyspäiviä 2025 vietetään Espoossa. Tapahtumapaikkana toimii Hotel Matts, osoitteessa Tynnyritie 1, 02230 Espoo. Hotelli sijaitsee Matinkylän metroaseman ja kauppakeskus Ison Omenan välittömässä läheisyydessä. Kiitos ilmoittautumisista! Nähdään Espoossa!...
Anne Elovaara aloittaa yritystiimin toisena vetäjänä
Naisten Pankin yritystiimi vahvistuu, kun Anne Elovaara aloittaa tiimin toisena vetäjänä. Samalla hän liittyy Naisten Pankin johtotiimiin. Anne tuo mukanaan vahvan kokemuksen projekti- ja portfoliohallinnasta sekä strategisten hankkeiden johtamisesta pörssiyhtiöissä....
Mitä Naisten Pankin vapaaehtoisille kuuluu? Hämeenlinnan paikallisryhmä kertoo toiminnastaan! Vahvuutemme on monipuolisuus Meiltä onnistuvat käsityöt, leipominen, pop-up-kahvilat, teemalliset kävelytapahtumat, laulutilaisuudet, asiantuntijaluennot ja kirjallisuustapahtumat. Listaa voisi vielä jatkaa, mutta tuossapa päällimmäiset,...
Naisten Pankin ohjaustiimin uudet jäsenet esittäytyvät
Naisten Pankin ohjaustiimi on saanut riveihinsä rautaista vahvistusta ja toivottaa tervetulleeksi uudet jäsenet Heidi Liesiveden (kuvassa vasemmalla) ja Johanna Arantola-Hattabin (oikealla). Uudet jäsenet tuovat mukanaan roimasti osaamista erityisesti liiketoiminnan kehittämisen,...
Espoon Pop-up-putiikissa kerättiin neljässä päivässä upeat 234 Ammattia
Naisten Pankin vapaaehtoiset Espoossa järjestivät huhtikuussa kuudennen kerran Pop-up-putiikin naisten tukemiseksi kehittyvissä maissa. Vaikka tarjolla oli kaappeihin käyttämättä jääneitä vaatteita, ei Kauppakeskus Ainoaan pystytetty myymälä ollut todellakaan kirpputori. Tarjolla oli...
Tervetuloa Naisten Pankin syyspäiville Helsinkiin 7.-8.10.2023! Naisten Pankin 2023 syyspäivien teemana on hyvinvointi ja vastuullisuus. Pohdimme yhdessä tulevaisuuden vapaaehtoistyötä, kehitämme vuorovaikutusta ja pysähdymme vastuullisuusasioiden äärelle. Olet lämpimästi tervetullut mukaan kuulemaan...
Naisten Pankki täyttää tänä vuonna 16 vuotta ja syytä juhlaan on edelleen. Verkoston varainkeruu on sujunut jopa odotuksia paremmin epävarmoista ajoista huolimatta. Vuodesta 2007 Naisten Pankki on kerännyt 22 miljoonaa...
Yrittäjyystapahtuma – Next Generation x Women of Aalto
Naisten Pankin Next Generation -tiimi ja Women of Aalto järjestävät yhdessä yrittäjyystapahtuman tiistaina 16.5. kello 18.00 alkaen. Aika: tiistai 16.5.2023 klo 18.00 Paikka: A Grid, Otakaari 5, 02150 Espoo Tapahtuman...
Vapaaehtoisrekry: Kävele Naiselle Ammatti -kampanja etsii someviestijöitä
Kävele Naiselle Ammatti eli KNA on Naisten Pankin suurin vuosittainen varainhankinnan tapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran sunnuntaina 10.9.2023. Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja eri tapahtumien järjestämistä tukee vapaaehtoisista koostuva valtakunnallinen...
Next Generation -ryhmän kuukausikokous tiistaina 2.5.2023
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Next Generation -ryhmän kuukausikokous tiistaina 4.4.2023
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Next Generation -ryhmän kuukausikokous tiistaina 7.3.2023
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Next Generation -ryhmän kuukausikokous tiistaina 7.2.2023
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Naisten Pankki Next Generation -tiimi järjestää Urbaani Legenda second hand -liikkeen kanssa ’Kierrätä Naiselle Ammatti’ -yhteistyötapahtuman. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Aika: Lauantaina 10.12.22 klo 11-14 Paikka: Urbaani Legenda Second Hand,...
Maaliskuun tapaaminen järjestetään maanantaina 4. maaliskuuta klo 17.30 Sofia seurakuntakeskuksen Apila-kabinetissa, 2. krs. Vaihdetaan kuulumisia ja jatketaan kevään varainkeruutapahtumien suunnittelua! Merkkaathan kalenteriisi kevään tapaamisten päivämäärät: 8.4. ja 6.5.2024. Muutokset mahdollisia....
Next Generation -ryhmän kuukausikokous keskiviikkona 5.10.2022
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Valtakunnallisen nuorten aikuisten ryhmässä riittää isompaa ja pienempää tehtävää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona...
Next Generation -ryhmän kuukausikokous keskiviikkona 7.9.2022
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo. 19.00....
Tasa-arvo, feminismi ja naisen työ talouswebinaarin keskiössä
Naisten Pankki Next generationin webinaarissa keskusteltiin feministisestä sekä tasa-arvoisesta taloudesta ja päästiin tutustumaan Naisten Pankin työhön tasa-arvon edistämiseksi. Asiantuntijat Anni Marttinen ja Matleena Inget toivat esille paljon näkemyksiä tulevaisuuden talouspolitiikasta...
Naisten Pankki Next Generationin ja Ambitious Africa -järjestön yhteinen webinaari 23.3. oli suunnattu nuorille ja erityisesti naisille, jotka haluavat oppia talouslukutaitojen merkityksestä sekä sijoittamisesta sekä sen lainalaisuuksista. Tärkeimmät nostot webinaarista...
Naisten yrittäjyyden ja urakehityksen kannustamisella muutetaan maailmaa
Career girl on naisten yrittäjyyttä ja urakehitystä edesauttava yhteisö. Yhteisön nimi viittaa intohimoiseen omaan uraansa panostavaan naiseen, joka sallii menestyksen niin itselleen kuin muille. Yhteisön perustaneen Mariannen mukaan, kuka vain...
Vapaaehtoisten kuulumisia: Varainhankintaa koronan aikaan
Helsingin paikallisryhmä järjestää paljon tapahtumia. On teematilaisuuksia, kävelykierroksia, tyyli-iltoja, näyttelyopastuksia ja teatteriesityksiä. Unohtamatta taloudellisesti merkittävintä, joulutoria ja valtakunnallisesti koordinoituja tempauksia. Viime vuoden keväällä korona pani meidät miettimään. Opimme nopeasti pitämään...
Naisten Pankin matkalla – tietoa ja kokemuksia -webinaari 5.5.
Naisten Pankki Helsinki järjestää keskiviikkona 5. toukokuuta klo 17-18.30 verkossa tilaisuuden, jonka aiheina ovat Naisten Pankin hankkeet ja vapaeehtoisten matkat hankekohteisiin. Matkoille osallistuneet vievät meitä ainakin Kambodzaan, Myanmariin ja Nepaliin....
Mitä voisi koronakevään aikana tehdä kotona, mutta samalla yhteisöllisesti, yhdessä muiden kanssa? – Voisimme virkata kukkia, joista tehdään perhosia, keksi Naisten Pankki Kotkan puheenjohtaja Lea Makkonen maaliskuussa. Samalla voitaisiin tuoda...
Naisten Pankki Next Generation hakee tiiminvetäjää
Tiiminvetäjänä olet vastuussa tiimin toiminnasta yhdessä Next Generationin toisen tiiminvetäjän Iina Hämäläisen kanssa. Next Generation on valtakunnallinen ryhmä, joka toimii omana tiiminään virtuaalisesti ympäri Suomen mutta myös aktiivisesti yhteistyössä Naisten...
Naisten Pankin sydämenä lahjoittajat ja vapaaehtoisryhmät
Naisten Pankin toimintaa tukee säännöllisesti 3 400 aktiivista kuukausilahjoittajaa. Yli kolmasosa Naisten Pankin vuosittaisista lahjoitusvaroista tulee kuukausilahjoituksista. Säännöllinen lahjoittaminen on helppo ja vaivaton tapa tukea hauraassa asemassa eläviä naisia. –...
Next Generation – uusi valtakunnallinen ryhmä nuorille!
Hyppäsin Next Generationin puikkoihin yhdessä ryhmän toisen tiiminvetäjän Iina Hämäläisen kanssa vajaa pari vuotta sitten. Meillä molemmilla oli tunne siitä, että voisimme tehdä Naisten Pankin eteen enemmän ja näimme ryhmän...
Syyspäivillä iloittiin onnistumisista ja suunniteltiin tulevia
Lokakuun 5. päivänä järjestetyille päiville osallistui tänä vuonna yli 60 naistenpankkilaista eri puolelta Suomea. Päivä käynnistyi ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläisen videotervehdyksellä, jossa hän totesi Naisten Pankin kasvaneen ja kehittyneen pienestä...
Teetupa-illoista tuli Kangasniemellä kestosuosikki
Ensimmäinen Teetupa-ilta järjestettiin vuonna 2013, jolloin kangasniemeläinen opettaja Mirjami Saastamoinen kertoi kirjoittamastaan kirjasta Taivaan tuvan tarinoita. Illan tuotto lahjoitettiin Naisten Pankille, kuten myös koko omakustanteisen kirjan tuotto. – Heräsi...
Aurinkorannikolla tehdään vapaaehtoistyötä ilon kautta
Fuengirolan alueella Espanjassa on vuodesta 2015 saakka toiminut ensimmäinen Suomen rajojen ulkopuolelle perustettu Naisten Pankin paikallisryhmä. Tapahtumia järjestetään niin talviasukkaille kuin turisteillekin ja rentoon porukkaan voi tutustua vaikka lomamatkallaan. –...
Vapaaehtoisrekry: Some-osaaja / Naisten Pankki Helsinki
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Antti Reenpää, 60, Helsinki ”Seurasin Naisten Pankin alkutaivalta läheltä, koska vaimoni (Leena Majander) on yksi Naisten Pankin perustajajäsenistä. Oli helppo tulla mukaan, kun sitä ehdotettiin. Olen Naisten Pankin ohjausryhmän jäsen....
Jokainen voi parantaa maailmaa – Anna Litewka-Anttolainen
Anna Litewka-Anttolainen, 40, Oulu ”Olen kotoisin Puolasta. Muutin Suomeen rakkauden perässä. Olen asunut Oulussa neljä ja puoli vuotta. Opiskelen parhaillaan Oulun ammattikorkeakoulussa kulttuurituottamista. Puolasta minulla on filologian maisterin tutkinto. Tulin...
Liisa Kapanen, 66, Helsinki ”Olin päättänyt lähteä mukaan johonkin vapaaehtoistoimintaan heti, kun jään pois työelämästä. Tulin mukaan Naisten Pankin toimintaan tammikuussa 2013. Aloitin valtakunnallisessa yritysvarainhankintaryhmässä, jossa yhä toimin – nyt...
– Kotkaan kannattaa tulla 27.-28.1.2018 hakemaan voimaa omaan vapaaehtoistehtäväänsä. Kohdemaiden kuulumiset ja vertaistuen voima on valtava voimavara. Ja samalla voi tutustua merikaupunki Kotkaan ja kotkalaiseen kulttuuriin, kertoo Tarja Käckman, joka...