Miten syntyy paikallisryhmän tapa toimia?

”Paikallisryhmä on pyörittäjänsä näköinen.” Näin totesi minulle pienen kaupungin paikallisryhmää muutaman vuoden pyörittänyt naistenpankkilainen. Menin hiljaiseksi ja mieleen tunki vastaväitteitä. Organisaatioteoreetikko minussa intti organisaatiopiirteiden syntyvän vastaukseksi ympäristötekijöiden vaateisiin sekä työnjaon ja koordinoinnin ratkaisuista. Naisten Pankin verkoston löyhyys on keino vastata ympäristön moninaisiin odotuksiin, ennakoimattomiin muutoksiin sekä paikkakuntien erilaisuuteen. Vapaaehtoisille suunnatusta kyselystä muistan vastauksen ”on hienoa, kun voimme toteuttaa paikallisuutta ja tehdä omalla tavallamme”. Juuri löyhät sidokset verkostossa on se vahvuus, joka sallii paikallisryhmän omaleimaisuuden ja äkillisten pop-up-tapahtumien putkahtelun. Paikallisryhmä on osa Naisten Pankin verkostoa ja siksi siinäkin on löyhyyttä. Vai onko?

Paikallisryhmän pyörittäjän väite ei jättänyt ajatuksiani rauhaan. Pohdittuani sitä ryhmädynamiikan kannalta ymmärsin, että voihan se noin ollakin ja saakin olla. Käsityöihmisen johdossa ryhmä järjestää käsityökerhoja, musiikki-ihmisen johdossa lauluiltoja ja konsertteja, talousihmisen johdossa kirpputoreja ja muita myyntitapahtumia. Sosiaalinen pyörittäjä korostaa yhteisöllistä toimintaa, vähemmän sosiaalinen ei tunne niihin tarvetta. Ihminenhän on vahvimmillaan omalla osaamisalueellaan. Harva uimataidoton tykkää uimisesta.

Leila Kontkanen

Seuraavaksi mieleeni tulvi huolestuneita ajatuksia. Huoli siitä, kuinka käy pitemmän päälle pyörittäjälle, jonka ryhmä on suorastaan pyörittäjänsä kuva. Tilanne saattaa syntyä kenenkään sitä erityisesti tahtomatta ryhmädynaamisten voimien vaikutuksesta. Kun joku ryhmästä ottaa kantaakseen tittelin puheenjohtaja, vetäjä tai pyörittäjä, alkaa toiminta ja valta keskittyä hänen ympärilleen, jollei pidä varaansa. Sitä kun ei heti huomaa. Kun muut kääntyvät kaikissa asioissa pyörittäjän puoleen, kysyvät hänen kantaansa ja raportoivat hänelle, on se alkuun imartelevaa. Tunne, että on tärkeä, hallitsee tilanteen ja pystyy pitämään kaikki langat käsissään, on juovuttavaa. ”Olen vahva johtaja.” Mutta siinä on riskinsä, sillä suoraa direktio-oikeutta ei vapaaehtoisjohtajalla ole, ei voi delegoida eikä käskyttää. Jos sitä yrittää, muut kaikkoavat ympäriltä ja jää yksin kaikkien lankojensa kanssa. Uupuuhan siitä. Viimeistään silloin kun ryhmässä alkaa esiintyä tyytymättömyyttä ja ongelmia, jotka kaikki tuodaan pyörittäjän ratkaistaviksi.

Pyörittäjän uupumus heijastuu ryhmän muihin jäseniin sitä vahvemmin mitä tiiviimpää on ryhmän sisäinen vuorovaikutus ja toiminta keskittynyt muutaman aktiivijäsenen ympärille. Uutta pyörittäjää voi olla mahdotonta saada ryhmän sisältä, sillä muut ovat panneet merkille ongelmat ja varovat joutumasta itse samaan kurimukseen. Toiminta alkaa hiipua ja pahimmillaan loppuu kokonaan, jos ryhmä ei onnistu synnyttämään uutta energiaa ulkopuolisten yhteyksien avulla.

Tiivis ryhmä on turvallinen ja vaivaton toimintaympäristö. Siksi se meitä viehättää. Mutta se myös samankaltaistaa. Verkosto vaikuttaa siihen verrattuna kaaokselta ja sen ruokkima erilaisuus synnyttää jännitteitä ja ristiriitoja. Mutta joustavuuden, jatkuvuuden ja uusiutumisen kannalta se on välttämätöntä. Käytännön haaste verkostossa toimijoille on, miten saavuttaa tasapaino löyhyyden ja tiukkuuden välille ja miten itsekukin sen sovittaa omaan tapaansa toimia.