Ensimmäistä kertaa koulussa

Koulutus avaa mahdollisuuden ansiotyöhön, päätöksentekoon ja tuo vakautta koko perheelle, mutta koulutus ei edelleenkään tavoita tasapuolisesti tyttöjä ja naisia maailmassa.

Koulutus on ihmisoikeus! Tue naisten koulutusta >>

Kun Kirkon Ulkomaanapu kysyi Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kaksi vuotta sitten, minkälaista tukea he arkeensa kaipasivat, naiset mainitsivat ensimmäisten asioiden joukossa haluavansa oppia lukemaan.

Toiveiden pohjalta syntyi Naisten Pankin hanke, jonka kantavana ajatuksena on parantaa Bozoumin alueella asuvien naisten elämänlaatua tarjoamalla heille koulutusta luku-, kirjoitus- ja laskutaidosta, yrittäjyydestä sekä rauhantyöstä. Nafissa Yaya, 45, opiskelee ensimmäistä kertaa.

– Jos olisimme saaneet käydä kouluja aikaisemmin, emme olisi nyt lukutaidottomia. Ennen en osannut kirjoittaa edes omaa nimeäni, mutta nyt osaan. Se tuntuu hienolta, kuuden lapsen äiti, Nafissa, kertoo.

Naiset tulevat vaatimattomista olosuhteista. Monen vanhemmat ovat aikanaan valinneet pitää tyttärensä kotitöissä ja naittaneet heidät aikaisin sen sijaan, että olisivat lähettäneet heidät kouluun.

Luku- ja laskutaito linkittyvät kuitenkin vahvasti arjessa pärjäämiseen.

– Tulen välillä huijatuksi torilla, kun en osaa laskea enkä tiedä kuinka paljon vaihtorahaa pitää antaa takaisin. Haluan oppia laskemaan, jotta osaisin suunnitella perheeni taloudenpitoa paremmin ja pystyisin laittamaan rahaa säästöön, Nafissa jatkaa.

– Toivon, että koulutus voisi korvata sen, etten saanut koskaan käydä peruskoulua loppuun. Koulutuksesta saamani todistuksen avulla voin osoittaa, että osaan lukea ja kirjoittaa. Se auttaa minua toivottavasti saamaan töitä. Haluaisin työskennellä esimerkiksi tarjoilijana, Nafissa suunnittelee.

Koulutus on ihmisoikeus! Tue naisten koulutusta >>

Teksti: Elina Kostiainen
Kuvat: Fredrik Lerneryd

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Naistenpäivä jatkot- NAISEN VOIMAVARAT

Illan alustajana  työterveyshoitaja, työnohjaaja Mirja Rytkönen. Tilaisuus on maksuton. Voit tukea kehittyvien maiden naisia vapaaehtoisella ovirahalla tai ostamalla Naisten Pankin tuotteita. Tervetuloa mukaan!

Lue lisää

Naistenpäivä – Kestävämpää elämäntapaa etsimässä

Tervetuloa viettämään Naistenpäivää Oulunkylän kirkolle lauantaina 28.10. klo 10 – 15. Naisten Pankki Helsinki on mukana Oulunkylän seurakunnan ja Marttojen järjestämässä tapahtumassa. Keskustelua, yhdessäoloa ja kohtaamisia hyvän ruuan ja kahvittelun...

Lue lisää

Naistenpäivän lempeä joogahetki

Naistenpäivänä joogaohjaaja Hilkka Heiskanen vetää naistenpankkilaisille puolentoista tunnin joogan, jonka osallistumismaksuilla tuemme kehittyvien maiden naisia.   Aika: Keskiviikkona 8.3. kello 17 – 18.30   Paikka: Kulttuurikeskus  Sähinä, Heikkiläntie 10, Lauttasaaren...

Lue lisää

Naistenpäivä Oulunkylässä 8.10.

Tervetuloa viettämään Naistenpäivää Oulunkylän kirkolle lauantaina 8.10. klo 10 – 15. Naisten Pankki Helsinki on mukana Oulunkylän seurakunnan ja Marttojen järjestämässä tapahtumassa. Päivän teemana on mielenrauhaa elämän epävarmuuden keskellä. Keskustelua...

Lue lisää

Nimeni on Damaris

Kun Kirkon Ulkomaanapu kysyi Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta, minkälaista tukea he arkeensa kaipasivat, naiset mainitsivat ensimmäisten asioiden joukossa haluavansa oppia lukemaan. Toiveiden pohjalta syntyi Naisten Pankin hanke, jonka...

Lue lisää

Lue Naiselle Ammatti 16.9. Kotkassa

Lukeminen tekee hyvää Kotkassa, kun Naisten Pankin vieraaksi saapuu kirjailija-toimittaja Minna Lindgren. Kirjallisuusillassa keskustellaan paitsi Minna Lindgrenin uusimmista teoksista Aina on Toivoa (2020) ja Armon Anneli (2021) myös lukutaidon merkityksestä...

Lue lisää

Naistenpäivä on hiihtopäivä!

Tule naistenpäivänä Paloheinään klo 15 – 17. Hiihtotapahtumamme koordinaattori Pirjo Pöyhiän mukaan tilanne Paloheinässä näyttää todella hyvältä:  ”Ladut ovat hiihdettävässä kunnossa, paikoin jopa erittäin hyvässä. Paloheinässä voi oman kunnon ja...

Lue lisää

Mitä kuuluu siskot? – naistenpäivän iltahetki

Mitä kuuluu siskot? – kansainvälisen naistenpäivän iltateehetkeä vietetään teamsin välityksellä maanantaina 8.3. klo 18-20. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan virtuaaliseen teehetkeen, jossa mm. pohdimme kouluttaja Emmi Rantasen alustuksen pohjalta, mistä saamme...

Lue lisää

Naistenpäivä-kampanja tuotti 50 000 euroa Naisten Pankin työlle

Koulutus kuuluu kaikille –kampanjassa kärkenä oli tyttöjen ja naisten koulutus. Osana kampanjaa kerrottiin naisten lukutaitokoulutuksesta Keski-Afrikan Bozoumissa. Vain neljäsosa naisista Keski-Afrikan tasavallassa osaa lukea. Naisten Pankin tukemalla lukutaitokoulutuksella on ollut...

Lue lisää

Naisten Pankki on Finnish Design Shopin pitkäaikainen lahjoituskohde

Finnish Design Shop myönsi naistenpäivänä kaikista tuotteistaan 10 prosentin alennuksen, ja kustakin tilauksesta lahjoitettiin Naisten Pankille 10 euroa. –  Finnish Design Shopille pohjoismaiset arvot ovat tärkeitä, ja niistä yksi on tasa-arvo....

Lue lisää

Madame Damaris

Näyttävään siniseen kaftaaniin pukeutunut nainen seisoo luokan edessä. Ryhmä keski-iän molemmin puolin olevia naisia toistaa kuorossa hänen perässään. Karttakepin virkaa toimittava laudan pätkä kopahtelee liitutauluun päättäväisessä rytmissä. Laudan pätkää kopautteleva...

Lue lisää

Lukutaitokoulutus kasvattaa keskiafrikkalaisten naisten omanarvontuntoa – ”Nyt en tule enää huijatuksi torilla”

Näyttävään siniseen kaftaaniin pukeutunut nainen seisoo luokan edessä. Ryhmä keski-iän molemmin puolin olevia naisia toistaa kuorossa hänen perässään. Karttakepin virkaa toimittava laudan pätkä kopahtelee liitutauluun päättäväisessä rytmissä. Nainen on Damaris...

Lue lisää

Vapaaehtoistyössä Keski-Afrikan tasavallassa

Anna Koskivuo toimii Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Keski-Afrikan tasavallassa Naisten Pankin rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on voimauttaa paikallisia naisia ja parantaa heidän toimeentuloaan lukutaito-opetuksen, yrittäjyys-, maanviljelys- ja rauhantyökoulutuksen kautta Bozoumin...

Lue lisää

Keski-Afrikan tasavalta

Lyhyesti Keski-Afrikan tasavallasta Alle viiden miljoonan asukkaan Keski-Afrikan tasavalta on poliittisesti epävakaa maa, jossa väkivaltaisuudet haittaavat tavallisten ihmisten arkea. Väestöstä 75 prosenttia elää äärimmäisessä köyhyydessä. Suurin osa naisista on vailla...

Lue lisää

Naisten Pankin työ laajenee Keski-Afrikan tasavaltaan vuonna 2018

Naisten Pankin ohjausryhmä teki päätöksen uuden hankkeen aloittamisesta Keski-Afrikan tasavallassa joulukuun kokouksessaan. Hanke yhdistää toimeentulon, koulutuksen ja rauhantyön. Työ maassa sisältää luku- ja laskutaidon opetusta, yrittäjyyskoulutusta, viljelyneuvontaa sekä rauhantyön edistämistä...

Lue lisää

Naistenpäivänä tapahtuu

Aktiiviset vapaaehtoisemme järjestävät naistenpäivänä tapahtumia ainakin seuraavilla paikkakunnilla: Fuengirola, Aurinkorannikko Hyväntekeväisyysilta Kangasniemi Teetupa-iltapäivä: naistenpäivän pannulappukisa ja taidearpajaiset Kouvola Naistenpäivän juhla Kouvolassa Kuopio Naistenpäivän lahjoitus Naistenpäivä Kuopion Sokoksella Lahti Naistenpäivän lipaskeräys...

Lue lisää