Työ tuo valtaa: ”Minusta on tullut vahva, itsenäinen nainen”

Nainen lapsi sylissään.

Lahjoita ammatti

euroa

Saisiko olla paistettuja perunoita ja aimo annos naisvoimaa? Ugandalainen Amina Kagyia, 32, on perustanut  Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan katuravintolan Kamwengen slummialueelle.

Ruoka on herkullista, mutta parasta antia ovat puheliaan ravintoloitsijan viljelemät neuvot naisille:

  • ”Omien tulojen avulla sinä hallitset elämääsi.”
  • ”Ilman omaa työtä ja tuloja nainen on helppo sivuuttaa.”
  • ”Kun olet työssäkäyvä nainen, sinua arvostetaan ja mielipiteilläsi on painoarvoa.”

Viesti on selvä: jokainen nainen tarvitsee oman työn.

Mistä Aminasta huokuva päättäväisyys kumpuaa? Hänen lausahduksensa eivät ole ihan tavanomaisia maassa, jossa naisten tehtävänä on perinteisesti ollut huolehtia kodista ja mies käy töissä.

Nainen paistaa ruokaa ulkona suurella pannulla.

Naisten Pankin säästöryhmä toi naiset yhteen

Aminalle työ ja oma raha ovat tuoneet vapautta, jota hän ei ollut ennen kokenut.

– Ennen miehet jättivät naisille rahaa lipastolle, jonka turvin oli pärjättävä, hän kertoo.

Viiden lapsen äidille se oli toisinaan hankalaa.

Aminan naapurustossa patriarkaalinen malli alkoi murtua, kun alueelle perustettiin Naisten Pankin laina- ja säästöryhmä muutama vuosi sitten. Ryhmän jäsenille tarjottiin ammattitaitokoulutusta ja heille opetettiin säästämistä, lainanhallintaa ja yrittämistä.

Naiset ryhtyivät yhdessä valmistamaan kierrätysmateriaaleista käsitöitä, kuten muovimattoja ja köysiä sekä brikettejä, joita käytetään ruoanlaitossa hiilen tavoin. Yhdessä tehtyjen tuotteiden myynnistä tuli naisille tärkeä tulonlähde ja opetti, miten yritystä pyöritetään.

– Ryhmä toi meidät yhteen, nyt olemme kuin perhettä, Amina sanoo.

Moni sai tuloja ensimmäistä kertaa elämässään. Mutta kyse ei ole vain rahasta.

– Minusta on tullut vahva, itsenäinen nainen, Amina kertoo oman toimeentulon vaikutuksesta.

Nainen pitelee sylissään isoja ruokavateja.

Naisten toiminta muutti koko yhteisöä

Pian naapurustoon alkoi putkahdella myös naisten omia pienyrityksiä. Jokainen kauppa ja ravintola rikkoi lasikattoja, sillä oli uutta, että nainen ansaitsi omaa rahaa. Muutosta helpotti, että naiset toimivat yhdessä toinen toistaan tukien.

Amina kertoo, että yhteisö suhtautuu häneen nyt eri tavalla, arvostuksella. Se tuntuu hyvältä.

– Aiemmin olimme kotivaimoja, jotka olivat riippuvaisia miehistä. Nyt ansaitsemme rahamme itse. Ja minä päätän itse, mihin rahani käytän, hän nyökkää.

Aminalle tärkeintä on, että lapset pääsevät kouluun ja heillä on kaikki hyvin. Viereen tuleva 15-vuotias poika, Muhammad, hymyilee ja kertoo olevansa ylpeä äidistään.

– Hän on opettanut minuakin tekemään kovasti töitä, poika sanoo ujosti.

Amina näyttää esimerkillään, että jokainen voi vaikuttaa elämäänsä.

Kirjoittanut: Eija Wallenius
Kuvat: Antti Yrjönen

Lahjoita ammatti

euroa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vuosikokous ja terveiset Nepalista sekä Ugandasta

Tule Naisten Pankki Helsingin vuosikokoukseen ja kuulemaan tuoreita terveisiä Naisten Pankin hankkeista Nepalissa ja Ugandassa. Tilaisuus pidetään maanantaina 4. maaliskuuta Sokos Hotel Presidentissä kello 17 alkaen. Vuosikokous alkaa kello 18....

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Skills donation -vapaaehtoisia Nepaliin ja Ugandaan

Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...

Lue lisää

Uganda-ilta ja kuukausitapaaminen 5.9.

Tervetuloa Naisten Pankki Helsingin kuukausitapaamiseen Hotelli Presidenttiin maanantaina 5. syyskuuta, jolloin erityisteemana on Uganda.  Aloitamme kello 17 käymällä läpi menneitä ja tulevia tapahtumia sekä muita Naisten Pankin ajankohtaisia asioita. Uganda-ilta...

Lue lisää

Slummialueen yrittäjästä kasvoi vaikuttaja

– Aloitin täysin tyhjästä, aloittaa Naome Nabukalu, 52, tarinansa. Tapasimme hänet Wakison slummialueella Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Jopa puolet kaupungin 3,5 miljoonasta asukkaasta asuu slummeissa ja kamppailee köyhyyden keskellä. Naome hankki...

Lue lisää

Perheleipomo ponnistaa slummeista – näin yksi yritys voi muuttaa kaiken

Saviset polut halkovat matalien talojen ja kojujen tiivistä verkostoa. Joku polttaa roskia, ja katku tuntuu kurkussa. Punertava hiekka pöllyää jaloissa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Bodaboda-moottoripyörätaksit viuhuvat ohitse, mutta suurin osa ihmisistä...

Lue lisää

Matkablogi: työtä tekevät naiset murtavat ennakkoluuloja Ugandassa

Heti ensimmäisenä päivänä Ugandan pääkaupungissa Kampalassa huomasin, ettei mikään ollut kuten etukäteen luulin. Olimme kuvaajan, Antti Yrjösen, kanssa Kawempen slummialueella, missä oli hiljattain tapahtunut Isisin terrori-isku. Pelosta ei ollut tietoakaan,...

Lue lisää

Kot kot! Naisten Pankki perusti Ugandaan kanalayrityksen 

Ugandan Mityanan alueella sijaitseva Chiggi-kanala on ensimmäinen Naisten Pankin perustama yritys.   Chiggi noudattaa yhteiskunnallisen yrityksen toimintaperiaatteita: tavoitteena on kannattava liiketoiminta, mutta osinkoja ei jaeta, vaan mahdolliset voitot sijoitetaan takaisin toiminnan kehittämiseen.  Kanalan toiminta...

Lue lisää

Naisten Pankin Skills Donation -vapaaehtoistyötä Ugandassa

Lokakuussa sain mahdollisuuden osallistua Naisten Pankin Skills Donation -vapaaehtoistoimintaan ja lähteä Ugandaan selvittämään ja kehittämään paikallisten naistenpankin VSLA (Kyläsäästö- ja -lainayhdistyksen) jäsenten markkinoinnin tarpeita. Oli todella mielenkiintoista ja jännittävää lähteä...

Lue lisää

”Raha on parhaassa käytössä naisten käsissä” – Naisten Pankille 300 000 euron suurlahjoitus naisten yritystoiminnan kehittämiseen Afrikassa

– Lahjoituksen käyttötarkoituksena on edistää paikallisen toimeentulon edellytyksiä Afrikan maissa erityisesti naisyrittäjien tukemisella, nimettömänä pysyttelevä suurlahjoittaja sanoo. Hän toivoo lahjoituksen edesauttavan sitä, että ihmisten ei tarvitsisi muuttaa asuinsijoiltaan toimeentulon puutteen...

Lue lisää

Skills Donation –vapaaehtoisrekry: kolme avointa paikkaa nyt haussa!

Tehtävä 1: DRI Uganda toteuttaa Naisten Pankin rahoittamaa hanketta Ugandan pääkaupungin Kampalan slummeissa ja ympäröivällä maaseudulla. Tässä vuonna 2018 alkaneessa 3-vuotisessa hankkeessa perustetaan vuosittain 50 säästö- ja lainaryhmää (VSLA), joiden...

Lue lisää

Naisten Pankki laajentaa toimintaansa perustamalla Ugandaan kanalan

Ugandan pääkaupungin Kampalan lähiseudulle perustettava kanala vastaa monenlaisiin tarpeisiin. Yrityksen perustaminen ja naisten työllistymisen tukeminen sitä kautta on Naisten Pankille uudenlainen toimintatapa. Naisten Pankin kehittämisryhmän vetäjän Satu Mehtälän mukaan tavoitteena...

Lue lisää

Naisten Pankin työ kehitysmaiden naisten tukemiseksi laajenee vuonna 2018

Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...

Lue lisää

Naisryhmä antaa todellista tukea

Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...

Lue lisää

Äiti ja poika katsovat tulevaisuuteen

Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...

Lue lisää

Grace toteutti idean omasta ravintolasta Naisten Pankin avulla

Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...

Lue lisää

Unelmana pojan koulutus ja oma tiilitalo

Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...

Lue lisää

Naisten Pankin Uganda-illassa kuultiin vapaaehtoisten tarinoita

Uganda on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka lähihistoria on verinen ja sotaisa. Ongelmana ovat edelleen köyhyys, korruptio ja varsinkin miesten runsas alkoholin käyttö. -Siitä huolimatta me näimme paljon toivoa ja...

Lue lisää

2017 Naisten Pankilta 1,1 miljoonaa euroa kehitysmaiden naisille

Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...

Lue lisää

Naistenpankkilaisten matka Ugandaan helmikuussa 2017

Naisten Pankilla on ollut hankkeita Ugandassa aina perustamisvuodesta 2007 alkaen. Vuoden 2017 alussa tässä Itä-Afrikan maassa toteutetaan kahta naisten taloudellista ja sosiaalista asemaa vahvistavaa hanketta. Matka-ajankohta: viikon 6 ympärillä, ~4. – 12.2.2017 – matka...

Lue lisää

Vuonna 2017 Naisten Pankki tuo 16 000 naista toimeentulon pariin

Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...

Lue lisää

Naisten Pankki työskentelee 7 maassa vuonna 2016

Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...

Lue lisää

Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...

Lue lisää

Uganda

Ugandan hankkeessa tuetaan naisten pienyrittäjyyttä säästö- ja lainaryhmiä ja yrittäjyyskoulutuksella...

Lue lisää

Naisten Pankki Uganda 2013

Naisten Pankin vapaaehtoiset kävivät helmikuussa 2013 tutustumassa Ugandassa Naisten Pankin toimintaan.

Lue lisää

Maantiellä Kampalasta Paderiin

Maantien reunat ja asfaltin syvät kuopat värittävät maisemaa kauniin punaiseksi. Punaisen kuumaksi. Ilma on kuuma ja kuiva. Muuten maisema on vihertävän keltainen ja ihmettelen missä värikkäät kukat ovat. Olen kuitenkin...

Lue lisää

Matkalla Kampalasta Sembabuleen

  Kirjoitamme tätä matkalla Kampalasta Sembabuleen. Huonokuntoinen tie hehkuu punaisena. Ohi kävelevät naiset kantavat uskomattomia taakkoja päidensä päällä. Lehmiä ja vuohia kulkee kaikkialla. Mobiiliraha näkyy vahvasti katukuvassa. Pienet majat ja...

Lue lisää

Nyt: Naisten Pankin vapaaehtoiset Ugandassa

Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat tutustumassa Naisten Pankin hanketyöhön Ugandassa, Itä-Afrikassa viikolla 7. Matka on omakustanteinen. Seuraa kahdeksan hengen delegaation matkaa pitkin Ugandaa blogin kautta: www.kua.fi/NaistenPankkiUgandassa

Lue lisää

Naisten Pankin vapaaehtoiset Ugandassa

Istun Kampalassa, Ugandassa, hotelli Africanassa tätä kirjoittaessani. Aamu valkenee. Linnut metelöivät. Liikenne on jo vilkasta tässä noin 3,5 miljoonan asukkaan suurkaupungissa. Takana ovat ensimmäiset lomapäivät itäisen Afrikan ystävällisessä ja luonnoltaan...

Lue lisää

Kotiin pääsyssä on elämän kauneus

”Elämä leirillä oli vaikeaa” Alice oli 20-vuotias, kun hän joutui pakenemaan kotoa. ”Silloin oli paljon tappamista. Kasvatin vihanneksia puutarhassa, mutta sissit veivät sadon. Meillä ei ollut mitään syötävää ja sissit...

Lue lisää