Lokakuussa sain mahdollisuuden osallistua Naisten Pankin Skills Donation -vapaaehtoistoimintaan ja lähteä Ugandaan selvittämään ja kehittämään paikallisten naistenpankin VSLA (Kyläsäästö- ja -lainayhdistyksen) jäsenten markkinoinnin tarpeita.
Oli todella mielenkiintoista ja jännittävää lähteä reissuun, josta minulla ei ollut etukäteen juurikaan mitään tietoa, odotuksia tai mielikuvia, joten lähdin reissuun hyvin avoimella mielin.
Todellisuus Ugandasta on liian moninainen, jotta sitä pystyisi mitenkään avaamaan. Se pitää itse kokea pala palalta. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Maa on turvallinen ja poliittinen tilanne stabiili. Ilmasto on ihanteellinen, sillä lämpötila on kohtuullisen tasaisesti n. 26 astetta ympäri vuoden. Syksyn sadekauden ansiosta Uganda on rehevä ja vihreä ja siksi sen sanotaankin olevan Afrikan vilja-aitta.
Ensimmäisen viikon aikana kävimme vierailemassa paikallisten yrittäjä jäsenten kotona ja pääsin näkemään millaisissa olosuhteissa he toimivat ja yrittävät. Suuren vaikutuksen minuun teki heidän sinnikkyys ja halu menestyä. Huolimatta siitä että muun muassa suolla asuvien naisten koko tuotanto huuhtoutuu tulvan tullessa tiehensä (sadekaudella miltei päivittäin), he aloittavat alusta ja kovalla työllä saavat vihdoin tuotteensa myyntiin.
Eläminen meille länsimaisille on siellä todella edullista, mutta suurimmalle osalle paikallisista eläminen on selviytymistä päivittäisistä haasteista toiseen. Toimeentulon hankkiminen Ugandassa on erittäin haastavaa. Työpaikkoja, asuntoja eikä edes ruokaa riitä yhä kasvavalle väestömäärälle. Lähes ainoaksi toimeentulon lähteeksi onkin valikoitunut yrittäjyys ja nimenomaan pien- ja mikroyrittäjyys.
Tähän tarpeeseen vastaa hyvin Naistenpankin luoma, erittäin köyhissä ja vaikeissa olosuhteissa eläville naisille kehitetty lainasysteemi. He oppivat tämän avulla pitämään huolta omasta ja yhteisestä taloudesta, valmistamaan tuotteita ja myymään niitä. He oppivat helposti ymmärrettävän ja yksinkertaisen kirjanpitosysteemin.
Tämä uusi Naisten Pankin kohde sijaitsee Ugandan lähiössä. Tällä hetkellä näitä lainaryhmiä kohteessa on jo 100 kpl ja naisia jotka ovat mukana toiminnassa on jo yli 3000. Tämän avulla nämä naiset ovat saavuttaneet nyt jo vuodessa oman, itsenäisen toimeentulon. Tosin he tarvitsevat vielä paljon apua ja tukea jotta saavat yritystoiminnan kannattavaksi ja tuotteita myyntiin. Matkan tarkoitus olikin selvittää, millaista apua nämä yrittäjät nyt kaipaavat ja huomasimme, että ne ovat aivan niitä samoja asioita tarjonnan ja kysynnän suhteen kuin kehittyneissä maissa, mutta ympäristö ja olosuhteet vain ovat erilaisia.
Sain tehdä tätä työtä Naisten Pankin paikallisen yhteistyöorganisaation, DRI:n tiimin kanssa. He toimivat Naisten Pankin operatiivisena, paikallisena yhteistyökumppanina. He ovat korkeasti koulutettuja ja erittäin ammattitaitoisia sekä sitoutuneet työhön koko sydämellä. He toimivat yritysmentoreina ja avustavat näitä lainaryhmiä, jotta homma toimii ja asiat hoituvat sovituilla tavoilla. Teimme heidän kanssaan yhdessä markkinointisuunnitelmaa ja kartoitimme millaisiin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä mahdollisimman pian ja pienellä budjetilla. Saimme valmiiksi suunnitelman, jonka avulla he pääsevät alkuun ja näin voivat auttaa heti, mutta näiden yrittäjien avuntarve on suuri, sillä suurin osa heistä ei osaa lukea, laskea eikä kirjoittaa – vielä.
Voin rehellisesti sanoa omin silmin nähneeni, että täällä apu menee perille ja että se on yhteisöllistä auttamista, jossa apu menee naisten yhteisölle ja se toimii. Siksi haluamme tänä vuonna 2019 lahjoittaa yrityksemme Tukkatalon joululahjarahat Naisten Pankille. Jos sinäkin haluat olla mukana tekemässä hyvää ja auttamassa näitä naisia menestymään, niin voit ostaa eettisen lahjan ja tukea kehitysmaissa asuvia tyttöjä pääsemään kouluun. Näin itse useita nuoria naisia ja tyttöjä, joilla oli pieniä lapsia. Moni tyttö joutuu avioitumaan erittäin nuorena ja viimeistään varhainen äitiys katkaisee opinnot lopullisesti. Tyttöjen koulutus on kuitenkin yksi tehokkaimmista keinoista vähentää köyhyyttä. Täältä voit ostaa Naisten Pankin Stipendin tytölle.
Tukkatalo on ollut Naisten Pankin osakas jo 12 vuotta. Lähdimme siis mukaan ensimmäisten joukossa rahoittamaan Naisten Pankkia ja näin mahdollistamaan tämän toiminnan kehittämistä. Tuntuu hienolta, että nyt meillä on ollut mahdollisuus olla mukana Naisten Pankin Skills Donation -kohteessa Ugandassa ja nähdä käytännössä, miten homma toimii.
Vaikka matkan tarkoitus oli hyväntekeväisyys, oli sillä myös hintansa ympäristön kannalta ja siksi päätimme kompensoida lentomatkan ja ostaa sadalla eurolla 6 aaria suota.
Päätimme sijoittaa päästömme Hiilipörssiin, eli soiden ennallistamiseen. Ennallistamalla soita saavutetaan hyötyjä monimuotoisuudelle, vesistöille ja ilmastolle. Lahjoitus Hiilipörssiin on kestävää sijoitustoimintaa suoluonnon puolesta.
Vuoden 2024 alkupuolella vietin kolme viikkoa Länsi-Nepalissa, lähellä Intian rajaa Naisten Pankin Skills donation -vapaaehtoisena. Tavoitteena oli tutustua kahteen Naisten Pankin tukemaan hankkeeseen, joissa edistetään haavoittuvassa asemassa olevien naisten yrittäjyyttä...
Kuulin tammikuussa Naisten Pankin hakevan uusia Skills donation-ohjelmaan osallistujia Ugandaan ja Nepaliin. Olin itse juuri vaihtamassa työpaikkaa, ja oma unelmani oli jo usean vuoden ajan ollut päästä tekemään ohjelman kaltaista...
Tule Naisten Pankki Helsingin vuosikokoukseen ja kuulemaan tuoreita terveisiä Naisten Pankin hankkeista Nepalissa ja Ugandassa. Tilaisuus pidetään maanantaina 4. maaliskuuta Sokos Hotel Presidentissä kello 17 alkaen. Vuosikokous alkaa kello 18....
Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...
Tervetuloa Naisten Pankki Helsingin kuukausitapaamiseen Hotelli Presidenttiin maanantaina 5. syyskuuta, jolloin erityisteemana on Uganda. Aloitamme kello 17 käymällä läpi menneitä ja tulevia tapahtumia sekä muita Naisten Pankin ajankohtaisia asioita. Uganda-ilta...
Saisiko olla paistettuja perunoita ja aimo annos naisvoimaa? Ugandalainen Amina Kagyia, 32, on perustanut Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan katuravintolan Kamwengen slummialueelle. Ruoka on herkullista, mutta parasta antia ovat puheliaan ravintoloitsijan viljelemät...
– Aloitin täysin tyhjästä, aloittaa Naome Nabukalu, 52, tarinansa. Tapasimme hänet Wakison slummialueella Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Jopa puolet kaupungin 3,5 miljoonasta asukkaasta asuu slummeissa ja kamppailee köyhyyden keskellä. Naome hankki...
Saviset polut halkovat matalien talojen ja kojujen tiivistä verkostoa. Joku polttaa roskia, ja katku tuntuu kurkussa. Punertava hiekka pöllyää jaloissa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Bodaboda-moottoripyörätaksit viuhuvat ohitse, mutta suurin osa ihmisistä...
Heti ensimmäisenä päivänä Ugandan pääkaupungissa Kampalassa huomasin, ettei mikään ollut kuten etukäteen luulin. Olimme kuvaajan, Antti Yrjösen, kanssa Kawempen slummialueella, missä oli hiljattain tapahtunut Isisin terrori-isku. Pelosta ei ollut tietoakaan,...
Ugandan Mityanan alueella sijaitseva Chiggi-kanala on ensimmäinen Naisten Pankin perustama yritys. Chiggi noudattaa yhteiskunnallisen yrityksen toimintaperiaatteita: tavoitteena on kannattava liiketoiminta, mutta osinkoja ei jaeta, vaan mahdolliset voitot sijoitetaan takaisin toiminnan kehittämiseen. Kanalan toiminta...
Naisten Pankin Skills Donation -ohjelmassa eri alojen ammattilaiset lahjoittavat osaamistaan osallistumalla hankkeen toimintaan paikan päällä. Jaana Jokinen auttoi Myanmarissa naisyrittäjyyttä tukevan hankkeen arvioinnissa ja kehittämisessä. – Työ tehdään yhdessä paikallisen tiimin...
– Lahjoituksen käyttötarkoituksena on edistää paikallisen toimeentulon edellytyksiä Afrikan maissa erityisesti naisyrittäjien tukemisella, nimettömänä pysyttelevä suurlahjoittaja sanoo. Hän toivoo lahjoituksen edesauttavan sitä, että ihmisten ei tarvitsisi muuttaa asuinsijoiltaan toimeentulon puutteen...
Kaw Lah Foundation (KLF) toteuttaa Naisten Pankin rahoittamaa Women Socio-Economic Reconstruction –hanketta Myanmarissa Kayinin osavaltiossa. Tässä vuonna 2018 alkaneessa 3-vuotisessa hankkeessa on perustettu 15 naisten kehityskomiteaa (Women Empowerment Committees, WAC),...
Tehtävä 1: DRI Uganda toteuttaa Naisten Pankin rahoittamaa hanketta Ugandan pääkaupungin Kampalan slummeissa ja ympäröivällä maaseudulla. Tässä vuonna 2018 alkaneessa 3-vuotisessa hankkeessa perustetaan vuosittain 50 säästö- ja lainaryhmää (VSLA), joiden...
Ugandan pääkaupungin Kampalan lähiseudulle perustettava kanala vastaa monenlaisiin tarpeisiin. Yrityksen perustaminen ja naisten työllistymisen tukeminen sitä kautta on Naisten Pankille uudenlainen toimintatapa. Naisten Pankin kehittämisryhmän vetäjän Satu Mehtälän mukaan tavoitteena...
Astuessani lokakuun puolessa välissä Finnairin Bangkokin yökoneeseen minulla ei ollut vielä tarkkaa kuvaa, mitä kaikkea Kambodžan kolmen viikon projekti tulisi pitämään sisällään. Olin lähdössä Naisten Pankin Skills Donation –ohjelman puitteissa...
Tapasimme Maria Virolaisen ennen lähtöä ja kyselimme hänen odotuksiaan tulevasta matkasta. Mikä sai sinut hakemaan Skills donation – ohjelmaan? – Koen itseni monin tavoin etuoikeutetuksi saadessani olla nainen, joka on...
Paikallisesti tuotetuille kananmunille on Liberiassa valtaisa kysyntä, johon tuottajat eivät ole pystyneet vastaamaan. Naisten Pankki ja Kirkon Ulkomaanapu ovat tukeneet kaupallisen munatuotannon kehittämistä maassa sekä hankerahoituksella että osallistumalla liiketoiminnan suunnitteluun...
Chhon Chamren on asunut koko elämänsä vanhempiensa ja kuuden sisaruksensa kanssa Phnom Tochin kylässä Siem Reapin maakunnassa. Chhon on sisaruksista kolmanneksi vanhin. Hän joutui lopettamaan koulunkäynnin yhdeksännellä luokalla, koska hänen...
Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...
Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...
Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...
Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...
Naisten Pankin Oulun paikallisryhmä järjesti pääsiäisen jälkeen Koskettava Kambodža –illan yhteistyössä Heli Isohookanan ja Kalevan kanssa. Idea illan järjestämiseksi syntyi tammikuussa Naisten Pankin Kevätpäivillä, kun Naisten Pankin oululaiset vapaaehtoiset kuulivat Helin kokemuksista Skills Donation...
Kambodzalaisessa Kralanhin kylässä, Siem Reapin ulkopuolella Yern Sok Ke valmistaa rapeita pieniä, ohuenohuita kakkuja tai keksejä, joita näkee kaikkialla. Hän työskentelee kotona ulkokeittiössä ja käsittelee taikinaa nopeasti ja varmasti. Hän...
Siem Reapin kaupungin ulkopuolella Ta Leungin kylässä rouva Tip Phor kutoo kangaspuilla kahdenlaisia puuvillahuiveja. Toinen malli on traditionaalinen kambodžalainen huivi, joita myös turistit ostavat matkamuistoksi. Toinen malli menee edelleen myytäväksi paikallisille...
Kambodzalaisella Som Peounilla on oma ompelimo ja kauppa Siem Reapin turistikaupungin laidalla Phnom Kraomin kylässä. Hän ja kaksi palkattua ompelijaa valmistavat laadukkaita työhousuja miehille ja pojille. Kestävistä työhousuista on kysyntää...
Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...
Uganda on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka lähihistoria on verinen ja sotaisa. Ongelmana ovat edelleen köyhyys, korruptio ja varsinkin miesten runsas alkoholin käyttö. -Siitä huolimatta me näimme paljon toivoa ja...
Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...
Naisten Pankilla on ollut hankkeita Ugandassa aina perustamisvuodesta 2007 alkaen. Vuoden 2017 alussa tässä Itä-Afrikan maassa toteutetaan kahta naisten taloudellista ja sosiaalista asemaa vahvistavaa hanketta. Matka-ajankohta: viikon 6 ympärillä, ~4. – 12.2.2017 – matka...
Naisten Pankin tänä vuonna lanseeraama skills donation –vapaaehtoistohjelma saa jatkoa! Haemme Naisten Pankin Kambodžassa rahoittamaan Promoting Women’s Entrepreneurship –hankkeeseen alkavan yritystoiminnan ja yrittäjyyskoulutuksen osaajaa (Specialist, Curriculum Development and Training of...
Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...
Nyt olen päässyt kyliin tapaamaan sekä naisten osuuskuntien jäseniä että naisyrittäjiä. On mukana ollut muutama mieskin. Kahdeksan maastopäivän aikana kävimme viidessä Lalitpurin alueen VDC:ssä. Suomalaisittain VDC:t ovat kuin kuntia. Olen...
Ensimmäiset päivät ovat menneet aika tehokkaasti työn touhussa. Olen päässyt tutustumaan sekä Kirkon Ulkomaanavun että Luterilaisen maailmanliiton (LML) paikalliseen henkilökuntaan ja toimistoihin. Ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, tulevat tervehtimään ja...
Laitetaanpa silmät kiinni ja kuvitellaan Suomen kesä parhaimmillaan. Mitä siihen kuuluu? Aurinkoa totta kai, sininen taivas, mansikat, kukat, pörriäiset, veden liplatus ja tuulen vire. Entäs kesälomatyöt? Usea meistä löytää itsenä...
”Naisten asema ja kehitysyhteistyö ovat minulle tärkeitä. Kun näin hakuilmoituksen Skills donation-ohjelmaan, ajattelin heti, että tämähän on aivan mainio tilaisuus”, kertoo Itkonen. Itkonen lähtee arvioimaan Naisten Pankin rahoittamaa Ulkomaanavun hanketta...
Haemme Naisten Pankin Nepalissa rahoittamaan POWER-hankkeeseen yrittäjyyden ja/tai osuustoiminnan asiantuntijaa evaluaatiotiimin jäseneksi. Evaluaation kenttäosuus Nepalissa on noin kahden viikon mittainen ja ajoittuu välille 20.6. – 15.7.2016. Skills donation -vapaaehtoisohjema Hakemamme...
Naisten Pankin verkostossa on arvokasta asiantuntemusta ja ammattitaitoa, jota voimme hyödyntää hanketyössämme. Kohdemaissamme on puolestaan tarvetta monialaiselle osaamiselle, jonka avulla voidaan edistää naisyrittäjyyttä ja kehittää entistä parempia hankkeita. Skills Donation ...
Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...
Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...
Maantien reunat ja asfaltin syvät kuopat värittävät maisemaa kauniin punaiseksi. Punaisen kuumaksi. Ilma on kuuma ja kuiva. Muuten maisema on vihertävän keltainen ja ihmettelen missä värikkäät kukat ovat. Olen kuitenkin...
Kirjoitamme tätä matkalla Kampalasta Sembabuleen. Huonokuntoinen tie hehkuu punaisena. Ohi kävelevät naiset kantavat uskomattomia taakkoja päidensä päällä. Lehmiä ja vuohia kulkee kaikkialla. Mobiiliraha näkyy vahvasti katukuvassa. Pienet majat ja...
Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat tutustumassa Naisten Pankin hanketyöhön Ugandassa, Itä-Afrikassa viikolla 7. Matka on omakustanteinen. Seuraa kahdeksan hengen delegaation matkaa pitkin Ugandaa blogin kautta: www.kua.fi/NaistenPankkiUgandassa
Istun Kampalassa, Ugandassa, hotelli Africanassa tätä kirjoittaessani. Aamu valkenee. Linnut metelöivät. Liikenne on jo vilkasta tässä noin 3,5 miljoonan asukkaan suurkaupungissa. Takana ovat ensimmäiset lomapäivät itäisen Afrikan ystävällisessä ja luonnoltaan...
”Elämä leirillä oli vaikeaa” Alice oli 20-vuotias, kun hän joutui pakenemaan kotoa. ”Silloin oli paljon tappamista. Kasvatin vihanneksia puutarhassa, mutta sissit veivät sadon. Meillä ei ollut mitään syötävää ja sissit...