Naisten Pankin hankkeet antavat toivoa tulevasta 

Neljä Myanmarin naisten ryhmän naista istuu pyödän takana. Pöydällä on papereita.

Lahjoita

euroa


Vapaaehtoisena voi tukea Naisten Pankin toimintaa lahjoittamalla aikaa ja osaamista. Jaana Jokinen osallistui Naisten Pankin hankkeen kehittämiseen Myanmarissa. 

Naisten Pankin Skills Donation -ohjelmassa eri alojen ammattilaiset lahjoittavat osaamistaan osallistumalla hankkeen toimintaan paikan päällä. Jaana Jokinen auttoi Myanmarissa naisyrittäjyyttä tukevan hankkeen arvioinnissa ja kehittämisessä.

Työ tehdään yhdessä paikallisen tiimin kanssa, ja samalla viedään osaamista tiimiin, kertoo vapaaehtoinen Jaana Jokinen.

Kolmeviikkoinen hankematka näytti Jaanalle, minkälainen merkitys Naisten Pankin hankkeilla on.

 Sitä on melkein vaikea kuvata – se merkitys on niin suuri. Myanmarissa on todella köyhää, mutta hankkeet ovat ensinnäkin antaneet toivoa tulevasta. Lisäksi naiset ovat pystyneet itsenäistymään, saaneet Ammatin ja pystyvät huolehtimaan perheistään, Jaana kertoo.  

Viisi naista aasialaisissa kirjavissa perinneasuissa katsovat hymyillen kameraan.

Naisten Pankin vapaaehtoinen Jaana Jokinen (kesk.) osallistui Myanmarin Kaw Lah Foundationin toimintaan. Kuvassa vasemmalla järjestöä edustavat Naw Marina Tah Moo ja Naw Capucine Loo. Jaana Jokisen oikealla puolella Thae Su Myint ja Yamin Htun Aung.

Skills Donationsin lisäksi Jaana toimii aktiivisesti Naisten Pankin Helsingin paikallisryhmässä ja on esimerkiksi ollut mukana järjestämässä Kävele Naiselle Ammatti -tempausta.

Jaanaa motivoi vapaaehtoistyössä tasa-arvon ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen.

 Kun tuemme naisia, tuemme perheitä. Naisilla ensimmäinen ajatus sen jälkeen, kun on saatu lapsille ruokaa, on: “miten saan lapseni koulutettua ja miten saan heidän elämänsä paremmaksi kuin omani”, kertoo Jaana. 

Katso Jaana Jokisen haastattelu sekä myanmarilaisten naisten yrittäjyyskoulutuksen tulokset Kävele Naiselle Ammatti -ohjelmasta  (kohdasta 34 minuuttia) 

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vapaaehtoisrekry: Skills donation -vapaaehtoisia Nepaliin ja Ugandaan

Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...

Lue lisää

Yrittäjyystapahtuma – Next Generation x Women of Aalto

Naisten Pankin Next Generation -tiimi ja Women of Aalto järjestävät yhdessä yrittäjyystapahtuman tiistaina 16.5. kello 18.00 alkaen. Aika: tiistai 16.5.2023 klo 18.00 Paikka: A Grid, Otakaari 5, 02150 Espoo Tapahtuman...

Lue lisää

Sharmilasta tuli yrittäjä: “Elämäni on muuttunut täysin”

Nepalilaista Sharmila Lamaa, 39, hymyilyttää. Hän asuu 18-vuotiaan tyttärensä kanssa Manikhelin kylässä Lalitpurin alueella lähellä Kathmandua. Sharmilalla on menestyvä käsityöyritys ja hän aikoo kouluttaa ja työllistää myös muita naisia. Kaikki...

Lue lisää

Naisten Pankin avoin tapaaminen nyyttäripiknikillä

Tule mukaan perinteiselle nyyttäripiknikille kaikille avoimeen tapaamiseen, jossa startataan syyskausi, vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan syksyn tapahtumia. Kokoonnutaan eväiden kera Kortteliklubille, jonka löydät Postin ja Cumuluksen välistä. Voit tuoda pientä syötävää...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 10.10. Mäntsälässä

Tule mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen Mäntsälässä sunnuntaina 10.10.21 klo 12–14, lähtö ja paluu Mäntsälän Seurojentalon parkkiksella. Kukin voi valita haluamansa pituisen lenkin käveltäväkseen. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun...

Lue lisää

Voin vaikuttaa itse elämääni

Eman Radwan on 31 -vuotias neljän lapsen äiti Jordaniassa. Elämäntilanteen muututtua hänen oli hankittava itselleen ammatti pystyäkseen elättämään lapsensa. Eman pääsi harjoittelijaksi kauneushoitolaan, jossa hän sai kokemusta kauneudenhoitoalasta ja siinä...

Lue lisää

Terveiset Porvoon Naisten Pankin työryhmältä!

Meillä on ollut yleensä paljon tapahtumia, ja normaalivuotena noudatamme vuosisuunnitelmaa. Se pohjautuu vuosikellon kierrolle. Porukkamme koko ja jaksaminen vaikuttavat tapahtumien toteutukseen. Keväällä naistenpäivänä olemme tempaisseet kauppakeskuksessa lipaskeräyksellä. Pääsiäisenä olemme organisoineet...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: haemme kahta uutta jäsentä Naisten Pankin hanketyön kehittämisryhmään

Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki tukee hauraassa asemassa olevien naisten ammatillista koulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Aktiivisten vapaaehtoisten, työtämme arvostavien lahjoittajien ja vastuullisten yrityskumppanien voimin Naisten Pankki...

Lue lisää

Koronavuosi oli Kotkassa täynnä toimintaa

Mitä voisi koronakevään aikana tehdä kotona, mutta samalla yhteisöllisesti, yhdessä muiden kanssa? – Voisimme virkata kukkia, joista tehdään perhosia, keksi Naisten Pankki Kotkan puheenjohtaja Lea Makkonen maaliskuussa. Samalla voitaisiin tuoda...

Lue lisää

Koronavuoden 2020 uusia polkuja

Vuoden alussa istuimme Olavinkulman Olkkarissa liimaamassa uusia logoja lippaisiin. Totesimme, että meillä on hyvä edellisvuoden toiminnan vuosikiertosuunnitelma. Sillä pitkälti mennään. Lauloimme kanttori Samulin johdolla toivevirsiä ja hengellisiä lauluja, tykkäsimme kovasti....

Lue lisää

Vapaaehtoisena poikkeuksellisena aikana

Joulukuun alussa vietettiin kansainvälistä vapaaehtoisuuden päivää. Päivä on tärkeä tunnustuksen osoitus vapaaehtoisilla ja vapaaehtoistoiminnalle ja tuo näkyväksi paljon työtä, joka jää muuten monesti tunnistamatta. On arvioitu, että suomalaisista 40 %...

Lue lisää

Naisten Pankki Next Generation hakee tiiminvetäjää

Tiiminvetäjänä olet vastuussa tiimin toiminnasta yhdessä Next Generationin toisen tiiminvetäjän Iina Hämäläisen kanssa. Next Generation on valtakunnallinen ryhmä, joka toimii omana tiiminään virtuaalisesti ympäri Suomen mutta myös aktiivisesti yhteistyössä Naisten...

Lue lisää

Kiitos Kuopiolaiset haasteesta, Aurinkorannikko vastaa!

Aurinkorannikon paikallisryhmä on toiminut Fuengirolassa aktiivisesti viisi vuotta. Ns. puuhaporukkaan kuuluu noin 15 tapahtumia suunnittelevaa ja toteuttavaa naista. Viime talvena saimme iloksemme pari uutta puuhanaista mukaan puskaradion välityksellä. Toiminta eroaa...

Lue lisää

Naisten Pankin tukemilla naisilla jo yli miljoona euroa pääomaa säästössä

Tue naisten yrittäjyyttä. Lahjoita >> Naisten Pankki on kerännyt jo yli 17 miljoonaa euroa naisten ammatilliseen koulutukseen, yrittäjyyteen ja tasa-arvon toteutumiseen Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Keräämillään varoilla vuonna 2007 perustettu...

Lue lisää

Kotoilu kannustaa käsitöihin

Joensuu vastaa Jyväskylän haasteeseen. Kiitos! Kerron mielelläni Käteväisten eli käsityöpiirimme toiminnasta, tunnenhan sen hyvin. Päästessäni eläkkeelle käsityöneuvojan työstä 6 vuotta sitten päätin lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan. Nyt Naisten Pankki on ykkösharrastukseni...

Lue lisää

Naisten Pankin Skills Donation -vapaaehtoistyötä Ugandassa

Lokakuussa sain mahdollisuuden osallistua Naisten Pankin Skills Donation -vapaaehtoistoimintaan ja lähteä Ugandaan selvittämään ja kehittämään paikallisten naistenpankin VSLA (Kyläsäästö- ja -lainayhdistyksen) jäsenten markkinoinnin tarpeita. Oli todella mielenkiintoista ja jännittävää lähteä...

Lue lisää

Syyspäivillä iloittiin onnistumisista ja suunniteltiin tulevia

Lokakuun 5. päivänä järjestetyille päiville osallistui tänä vuonna yli 60 naistenpankkilaista eri puolelta Suomea. Päivä käynnistyi ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläisen videotervehdyksellä, jossa hän totesi Naisten Pankin kasvaneen ja kehittyneen pienestä...

Lue lisää

ShindoWalkia Kanarian lämmössä

  Shindo on japanilainen venyttely- ja itsehoitomenetelmä, joka tähtää rentoutukseen ja fyysisen tasapainon löytymiseen. ShindoWalk -kurssilla rauhalliseen kävelyyn yhdistyy liikkeitä, jotka vapauttavat kehon ja mielen jännityksiä ja herkistävät kuuntelemaan omaa...

Lue lisää

Skills Donation –vapaaehtoisrekry: yritystoiminnan kehittäjä Myanmariin

Kaw Lah Foundation (KLF) toteuttaa Naisten Pankin rahoittamaa Women Socio-Economic Reconstruction –hanketta Myanmarissa Kayinin osavaltiossa. Tässä vuonna 2018 alkaneessa 3-vuotisessa hankkeessa on perustettu 15 naisten kehityskomiteaa (Women Empowerment Committees, WAC),...

Lue lisää

Skills Donation –vapaaehtoisrekry: kolme avointa paikkaa nyt haussa!

Tehtävä 1: DRI Uganda toteuttaa Naisten Pankin rahoittamaa hanketta Ugandan pääkaupungin Kampalan slummeissa ja ympäröivällä maaseudulla. Tässä vuonna 2018 alkaneessa 3-vuotisessa hankkeessa perustetaan vuosittain 50 säästö- ja lainaryhmää (VSLA), joiden...

Lue lisää

Markkinatutkimusta Kambodžassa

Astuessani lokakuun puolessa välissä Finnairin Bangkokin yökoneeseen minulla ei ollut vielä tarkkaa kuvaa, mitä kaikkea Kambodžan kolmen viikon projekti tulisi pitämään sisällään. Olin lähdössä Naisten Pankin Skills Donation –ohjelman puitteissa...

Lue lisää

Naisten Pankin työ laajenee – uutena aluevaltauksena Jordania

Naisten Pankin ohjausryhmä on tehnyt päätöksen Social and Economic Empowerment of Women –hankkeen aloittamisesta Jordaniassa. Hankkeessa annetaan yrittäjyyskoulutusta 180 naiselle. Lisäksi hankkeessa annetaan starttirahaa naisyrittäjille sekä koulutusta laina- ja säästöryhmille....

Lue lisää

Manamaya Shresthan talo tuhoutui Nepalin maanjäristyksessä – Laina naisten osuuskunnalta mahdollistaa uuden talon rakentamisen

-Korianteria, herneitä, kurpitsaa, kurkkuja, tomaatteja, sipulia, valkosipulia… Kunkin kauden kasviksia, Manamaya Shrestha kuvailee. Shrestha on kouluttautunut luomuviljelijäksi Naisten Pankin tuella. Hänen vihannestarhansa ja peltonsa sijaitsevat pienen Bhardeun kylän kauniissa laaksossa...

Lue lisää

Haluan olla mukana tärkeässä työssä

Jonna Sihvonen innostui makramee-koristeisiin nähdessään tuotteita Instagramissa. – Olen aina tykännyt käsitöistä ja halusin kokeilla, osaisinko itse tehdä makramee-töitä. Tuotteisiin liittyvä luonnonläheisyys ja hyvä energia kiinnostivat myös. Toistaiseksi käsitöiden valmistus...

Lue lisää

Johtoryhmä sai uudet puheenjohtajat

Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? Liisa Kapanen (kuvassa oikealla): Tein työurani Nordeassa, jossa kaksi viimeisintä vuotta toimin myös Naisten Pankin yhteyshenkilönä. Tämän yritysyhteistyön kautta tutustuin Naisten Pankin tärkeään ja innostavaan...

Lue lisää

Uusi yritysyhteistyöryhmän puheenjohtaja esittäytyy

1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? Naisten aseman vahvistaminen ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat pitkään olleet lähellä sydäntäni. Kirkon ulkomaanapu oli minulle entuudestaan tuttu järjestö, ja sitä kautta olin...

Lue lisää

Skills donation –ohjelman kohteena Liberian kanalat

Tapasimme Maria Virolaisen ennen lähtöä ja kyselimme hänen odotuksiaan tulevasta matkasta. Mikä sai sinut hakemaan Skills donation – ohjelmaan? – Koen itseni monin tavoin etuoikeutetuksi saadessani olla nainen, joka on...

Lue lisää

Työ Liberiassa jatkuu paikallisten voimin

Liberiassa Naisten Pankin työllä on hankkeiden kautta tuettu yli 1 500 haavoittuvassa asemassa olevaa naisvetoista perhekuntaa. Lähes kaikkien (90 %) hyödynsaajien elintaso on noussut köyhyysrajan yläpuolelle, ja välillisesti työ on hyödyttänyt...

Lue lisää

Skills Donation -vapaaehtoisrekry: Liiketoiminnan ja markkinoinnin kehittäjä Liberiaan

Paikallisesti tuotetuille kananmunille on Liberiassa valtaisa kysyntä, johon tuottajat eivät ole pystyneet vastaamaan. Naisten Pankki ja Kirkon Ulkomaanapu ovat tukeneet kaupallisen munatuotannon kehittämistä maassa sekä hankerahoituksella että osallistumalla liiketoiminnan suunnitteluun...

Lue lisää

Jokainen voi parantaa maailmaa – Antti Reenpää

Antti Reenpää, 60, Helsinki  ”Seurasin Naisten Pankin alkutaivalta läheltä, koska vaimoni (Leena Majander) on yksi Naisten Pankin perustajajäsenistä. Oli helppo tulla mukaan, kun sitä ehdotettiin. Olen Naisten Pankin ohjausryhmän jäsen....

Lue lisää

Jokainen voi parantaa maailmaa – Anna Litewka-Anttolainen

Anna Litewka-Anttolainen, 40, Oulu  ”Olen kotoisin Puolasta. Muutin Suomeen rakkauden perässä. Olen asunut Oulussa neljä ja puoli vuotta. Opiskelen parhaillaan Oulun ammattikorkeakoulussa kulttuurituottamista. Puolasta minulla on filologian maisterin tutkinto. Tulin...

Lue lisää

Jokainen voi parantaa maailmaa – Liisa Kapanen

Liisa Kapanen, 66, Helsinki  ”Olin päättänyt lähteä mukaan johonkin vapaaehtoistoimintaan heti, kun jään pois työelämästä. Tulin mukaan Naisten Pankin toimintaan tammikuussa 2013. Aloitin valtakunnallisessa yritysvarainhankintaryhmässä, jossa yhä toimin – nyt...

Lue lisää

Tuunaamalla Ammatteja ja hyvää mieltä

Tuunaajamutsi on reilu pari vuotta vanha ohjelmapalveluyritys, jonka liikeideana on tarjota käsillä tekemistä ja kevennystä työelämän arkeen. -Minulla on aina ollut intohimo käsillä tekemiseen, mutta päädyin kuitenkin it-alalle. Viihdyin työssäni,...

Lue lisää

Kotkan Talvipäivillä viihdyttiin ja puhuttiin asiaa

Kipakassa talvisäässä kokoontui Kotkan seurakuntakeskuksen tiloihin noin 60 naistenpankkilaista kuulemaan ajankohtaisia asioita Naisten Pankista, viihtymään, rentoutumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Lauantaipäivän ohjelmaan kuului Naisten Pankin johtoryhmän puheenjohtajan Kati Ahvosen ja Loviisan...

Lue lisää

Nämä naiset eivät enää vaikene: kylään saatiin sairaanhoitaja ja perheet nousivat köyhyydestä

Burmalainen Aye Aye Maw, 39, on ammatiltaan ompelija. Sen huomaa. Vaikka kaikilla Hsar Oh Chaungin kylän naisryhmän jäsenillä on kauniit ja värikkäät perinteiset myanmarilaiset vaatteet, pusero ja pitkä hame, on...

Lue lisää

”Voin käyttää viestintätaitojani kehitysmaiden naisten auttamiseen”, sanoo tuore Naisten Pankin vapaaehtoinen Marika Viherlaiho

– Näin Twitterissä ilmoituksen, jolla haettiin Naisten Pankin viestintäryhmään toista vetäjää. Vetäjiä on kaksi, ja he koordinoivat vapaaehtoisten viestijöiden joukkoa. Päätin hakea tehtävää, koska olin jo jonkin aikaa miettinyt mahdollisuutta...

Lue lisää

Chhon Chamren toteuttaa unelmaansa Naisten Pankin tuella Kambodžassa

Chhon Chamren on asunut koko elämänsä vanhempiensa ja kuuden sisaruksensa kanssa Phnom Tochin kylässä Siem Reapin maakunnassa. Chhon on sisaruksista kolmanneksi vanhin. Hän joutui lopettamaan koulunkäynnin yhdeksännellä luokalla, koska hänen...

Lue lisää

Naisten Pankin työ kehitysmaiden naisten tukemiseksi laajenee vuonna 2018

Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...

Lue lisää

Jaloilleen myrskyn jälkeen

Toukokuussa 2008 hirmumyrsky Nargis iski Hsar-Oh-Chaungiin, myanmarilaisen Daw Wah Wahin kotikylään. Myrsky tuhosi perheen kodin ja ajoi naisen epätoivon partaalle. ”Olin täysin murtunut, vailla toivoa ja koko ajan surullinen. Lisäksi...

Lue lisää

Onnellista pullaa ja rakkauden piirakoita

Röngän Rakkauden piirakat on yksi kirjallisen leivontakirjan Onnellinen pullan hienoista tarinoista, jotka suomalaiset eturivin kirjailijat lahjoittivat kirjaan. Ei ole sattumaa, että Rönkä kirjoitti piirakoista. Hän on savolaisen piirakkamestarin poika, jonka...

Lue lisää

Syyspäivillä saatiin kuulumisia Nepalista ja suunniteltiin tulevaa

Päivä alkoi kuulumisilla Nepalista. Kirkon Ulkomaanavun teemakoordinaattori Ulla Sarasalmi kertoi Naisten Pankin työn tuloksista Nepalissa. Minna Varajärvi kertoi kokemuksistaan Skills Donation -ohjelmassa. Esimerkiksi Bhardeun alueella palvelut ovat parantuneet, perheväkivalta on...

Lue lisää

Marjo käveli kehitysmaan naisille Ammatteja, kilometrejä kertyi 140

Innostus kävelyyn syttyi muutama vuosi sitten, kun perhepäivähoitajana toimiva Marjo Piipponen kaipasi elämäänsä uutta ja tavoitteellista harrastusta. Kuultuaan Naisten Pankin aktiivi Leila Kontkaselta Kävele Naiselle Ammatti –tapahtumasta Marjo ehdotti Leilalle...

Lue lisää

”Naisten ryhmämme säästötilillä on 3 225 euroa”

– Voi, olen osallistunut monille Naisten Pankin järjestämille kursseille! Mitkä olivat suosikkiaiheitani? Johtajuus, sukupuoli, kirjanpito, tilintarkastus, välipalojen valmistaminen, karjanhoito ja ennen kaikkea eläinten terveys. Haluan todella auttaa ihmisiä ja eläimiä...

Lue lisää

Koskettava Kambodza –ilta Oulussa

Naisten Pankin Oulun paikallisryhmä järjesti pääsiäisen jälkeen Koskettava Kambodža –illan yhteistyössä Heli Isohookanan ja Kalevan kanssa. Idea illan järjestämiseksi syntyi tammikuussa Naisten Pankin Kevätpäivillä, kun Naisten Pankin oululaiset vapaaehtoiset kuulivat Helin kokemuksista Skills Donation...

Lue lisää

Perhe tsemppaa FinnWalk-kävelijää

Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Anna Kuukasjärvi on FinnWalk–kävelijä Jaana Villasen tytär ja on siten seurannut äitinsä huikeaa hanketta alusta lähtien. – Olemme koko perhe äidin henkisenä tukena ja tsempanneet häntä tässä projektissa. Kävelyn...

Lue lisää

Naisten Pankin työ Kambodžassa ja Myanmarissa

Naisten Pankki on kymmenen vuotta tehnyt työtä köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa. Naisten Pankki on toiminut 14 maassa, 3 mantereella. Yli 42 000 naista on saanut toimeentulon koulutuksen, kyläpankkien ja osuuskuntien avulla....

Lue lisää

Leivonnaisilla tuloa perheelle

Kambodzalaisessa Kralanhin kylässä, Siem Reapin ulkopuolella  Yern Sok Ke valmistaa rapeita pieniä, ohuenohuita kakkuja tai keksejä, joita näkee kaikkialla.  Hän työskentelee kotona ulkokeittiössä ja käsittelee taikinaa nopeasti ja varmasti. Hän...

Lue lisää

Puuvillaisten huivien kutominen vaatii osaamista

Siem Reapin kaupungin ulkopuolella  Ta Leungin kylässä  rouva Tip Phor kutoo kangaspuilla  kahdenlaisia puuvillahuiveja.  Toinen malli on traditionaalinen kambodžalainen huivi, joita myös turistit ostavat matkamuistoksi. Toinen malli menee edelleen myytäväksi paikallisille...

Lue lisää

Yrittäjänainen, jonka tavoitteena on työllistää

Kambodzalaisella Som Peounilla on oma ompelimo ja kauppa Siem Reapin turistikaupungin laidalla Phnom Kraomin kylässä. Hän ja kaksi palkattua ompelijaa valmistavat laadukkaita työhousuja miehille ja pojille. Kestävistä työhousuista on kysyntää...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: graafikko, Naisten Pankki 10 vuotta

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki unelmoi siitä, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä. Tänä vuonna Naisten Pankin unelmaa on toteutettu jo 10 vuotta. On siis syytä...

Lue lisää

Unelma lasten pääsemisestä yliopistoon

Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe...

Lue lisää

FinnWalk-tiimi täydentyy tapahtumatuottajalla

Loviisalainen Minna Norrila oli jo jonkin aikaa suunnitellut osallistuvansa vapaaehtoistyöhön. Työnantaja OP tasoitti siihen polkua käynnistämällä Hiiop 100 –ohjelman, jonka mukaan jokainen työntekijä voi osallistua työnantajan kustannuksella yhdeksi päiväksi vapaaehtoistyöhön....

Lue lisää

Vaatturikurssi avasi silmäni

Nway Nway Latt asuu Hta-neen kylässä Pyaponin kunnassa Myanmarin lounaisosassa. 21-vuotias nainen jätti koulun kesken terveyssyistä juuri ennen kuudennen luokan loppukoetta. Vaikka perheellä ei ollut talousvaikeuksia, hän halusi osallistua toimeentulon...

Lue lisää

Vihannesten viljelykoulutus paransi toimeentuloa

Hor Rem, 33, ja hänen miehensä Pov Roeurn, 38, asuvat talossaan Kra Baochrumin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Heillä on kaksi poikaa ja tytär. Hor Rem on maanviljelysosuuskunnan ja vihannesryhmän jäsen....

Lue lisää

Suomen suurin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open, kasvaa

Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106. Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille....

Lue lisää

”Vain koulutus voi pelastaa lapsemme köyhyydeltä”

Elämä myrskyn tuhoamassa kylässä oli kuitenkin kovaa. Vaikka perheen isä Ko Maung Kyi, 50, uurasti riisipelloilla ja Nwe Kyi raatoi mitätöntä palkkiota vastaan istuttaen riisiä ja niittäen riisipeltoja, heillä ei...

Lue lisää

2017 Naisten Pankilta 1,1 miljoonaa euroa kehitysmaiden naisille

Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...

Lue lisää

”Säästöryhmään liittyminen muutti elämäni”

”En unohda milloinkaan päivää, jolloin liityin Naisten Pankin säästö- ja lainaryhmään, koska se päivä muutti elämäni. Ensin oli hyvin vaikeaa saada rahaa säästettyä, koska tuloni olivat hyvin pienet ja minulla...

Lue lisää

Naisten Pankki hakee vapaaehtoista Kambodžaan

Naisten Pankin tänä vuonna lanseeraama skills donation –vapaaehtoistohjelma saa jatkoa! Haemme Naisten Pankin Kambodžassa rahoittamaan Promoting Women’s Entrepreneurship –hankkeeseen alkavan yritystoiminnan ja yrittäjyyskoulutuksen osaajaa (Specialist, Curriculum Development and Training of...

Lue lisää

Naiset jotka Yrittävät – Ajatuksia Yrittäjyydestä & Naisten Pankista

Tänään haluan kirjoittaa itselleni tärkeästä asiasta, nimittäin yrittäjyydestä. Itse en ole päätoimisesti yrittäjä, vaikka olenkin elämäni varrella laittanut pystyyn toiminimen, yrityksen ja toiminut start-up/pienyrityksessä. Onnistumistarinoita ei ole kerrottavana, mutta samalla...

Lue lisää

Vuonna 2017 Naisten Pankki tuo 16 000 naista toimeentulon pariin

Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...

Lue lisää

”Haluan että tyttärestäni tulee lääkäri”

Ma Tin Nwet, 47 vuotta, asuu Sar Oh Chaungin kylässä , Myanmarissa. Toukokuussa 2008 pyörremyrsky Nargis aiheutti tuhoa Man perheelle, sekä miljoonille muille alueen asukkaille. Man kotitalo sekä muu omaisuus...

Lue lisää

Kylissä kylässä

Nyt olen päässyt kyliin tapaamaan sekä naisten osuuskuntien jäseniä että naisyrittäjiä. On mukana ollut muutama mieskin. Kahdeksan maastopäivän aikana kävimme viidessä Lalitpurin alueen VDC:ssä. Suomalaisittain VDC:t ovat kuin kuntia. Olen...

Lue lisää

Työntouhua ja toimistohommia

Ensimmäiset päivät ovat menneet aika tehokkaasti työn touhussa. Olen päässyt tutustumaan sekä Kirkon Ulkomaanavun että Luterilaisen maailmanliiton (LML) paikalliseen henkilökuntaan ja toimistoihin. Ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, tulevat tervehtimään ja...

Lue lisää

Mansikoista mangoihin

Laitetaanpa silmät kiinni ja kuvitellaan Suomen kesä parhaimmillaan. Mitä siihen kuuluu? Aurinkoa totta kai, sininen taivas, mansikat, kukat, pörriäiset, veden liplatus ja tuulen vire. Entäs kesälomatyöt? Usea meistä löytää itsenä...

Lue lisää

Naisten Pankin vapaaehtoisohjelma asiantuntijoille käynnistyy – jyväskyläläinen Kirsi Itkonen Nepaliin

”Naisten asema ja kehitysyhteistyö ovat minulle tärkeitä. Kun näin hakuilmoituksen Skills donation-ohjelmaan, ajattelin heti, että tämähän on aivan mainio tilaisuus”, kertoo Itkonen. Itkonen lähtee arvioimaan Naisten Pankin rahoittamaa Ulkomaanavun hanketta...

Lue lisää

Naisten Pankin skills donation –ohjelma käynnistyy Nepalin evaluaatiopaikalla

Haemme Naisten Pankin Nepalissa rahoittamaan POWER-hankkeeseen yrittäjyyden ja/tai osuustoiminnan asiantuntijaa evaluaatiotiimin jäseneksi. Evaluaation kenttäosuus Nepalissa on noin kahden viikon mittainen ja ajoittuu välille 20.6. – 15.7.2016. Skills donation -vapaaehtoisohjema Hakemamme...

Lue lisää

Skills Donation -vapaaehtoisohjelma

Naisten Pankin verkostossa on arvokasta asiantuntemusta ja ammattitaitoa, jota voimme hyödyntää hanketyössämme. Kohdemaissamme on puolestaan tarvetta monialaiselle osaamiselle, jonka avulla voidaan edistää naisyrittäjyyttä ja kehittää entistä parempia hankkeita. Skills Donation ...

Lue lisää

Naisten Pankki työskentelee 7 maassa vuonna 2016

Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...

Lue lisää

Naisten Pankin toiminta Myanmarissa

Myanmar (ent. Burma) on pinta-alaltaan Kaakkois-Aasian suurin maa. Tarkkaa asukaslukua ei tiede­tä, koska täsmällistä väestönlaskentaa ei ole hajanai­sessa maassa pystytty tekemään. Arviot asukasluvusta vaihtelevat 56–60 miljoonan välillä. Ensimmäiset Naisten Pankin...

Lue lisää

Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...

Lue lisää

Ma työskentelee kirjanpitäjänä Myanmarissa

Ma Thidar on sitoutunut kotikylänsä kehittämiseen Myanmarissa. Hän työskentelee kylän naistenryhmän kirjanpitäjänä. Ryhmän tavoitteena on vahvistaa naisten päätäntävaltaa päivittäisessä elämässään ja luoda naisille mahdollisuuksia osallistua kylän kehittämiseen. Kesällä 2014 Ma...

Lue lisää

Myanmar

Myanmarin hankkeessa Naisten Pankki tukee naisten toimeentuloa säästö- ja lainaryhmillä sekä yrittäjyyskoulutuksella...

Lue lisää

”Enää minun ei tarvitse olla huolissani päivittäisestä toimeentulosta”

Nimeni on Zin Mar Wai. Olen 35-vuotias naimaton nainen Asikalayn kylästä Myanmarista. Asun viiden vanhemman sisarukseni kanssa. Perheeni omistaa pienen maatilan ja perheen tulot koostuvat pääosin maatilan tuotoista. Tuotot eivät...

Lue lisää