”Haluan että tyttärestäni tulee lääkäri”

Ma Tin Nwet, 47, liittyi kylän naisten säästöryhmään ja sai lainan kauppansa toimintaan. Nykyään Ma tienaa rahansa myymällä päivittästavaroita kaupassaan.

Ma Tin Nwet, 47 vuotta, asuu Sar Oh Chaungin kylässä , Myanmarissa. Toukokuussa 2008 pyörremyrsky Nargis aiheutti tuhoa Man perheelle, sekä miljoonille muille alueen asukkaille. Man kotitalo sekä muu omaisuus tuhoutui pyörremyrskyä seuranneen tulvan takia. Ma tunsi olonsa erityisen masentuneeksi, sillä hän menetti myös aviomiehensä, joka oli työskennellyt kalastusaluksella, joten Ma oli nyt perheensä ainut elättäjä.

Tuohon aikaan Ma ahkeroi joka päivä kyetäkseen elättämään perheensä väliaikaisilla töillä. Hän halusi jo tuolloin perustaa pienen ruokakaupan, mutta ei pystynyt säästämään tarvittavaa alkupääomaa. Malla on kolme lasta, josta kaksi asuu yhä kotona hänen kanssaan, ja joita hänen täytyy elättää yhä. Yksi hänen pojistaan lähti töihin Yangoniin, eikä Ma ole kuullut hänestä tai saanut tukea häneltä sitten helmikuun 2015.

2012 kaksi Naisten ryhmää, nimeltään Shwe Hinn Thar ja Pan Tha Zin, kylään perustetttiin Naisten Pankin paikallisen kumppanin LWF (Lutheran World Federation, Myanmar) henkilökunnan tukemana. Nykyisin ryhmät toimivat hyvin ja paitsi että he hallinnoivat itse omistamiaan varoja, he myös jakavat lainoja jäsenille toimeentuloon. Ma on Shwe Hinn Thar- Naisten ryhmän jäsen ja vastuussa ryhmän tallennuslaatikon avaimesta. Hän on myös kylän kehityskomitean (Village Development Committee) jäsen ja osallistuu aktiivisesti kylän kehityshankkeisiin, kuten teiden ja koulun peruskorjauksiin sekä teiden puhdistus töihin.

Ma osallistui LWF:n järjestämään liiketoiminta osaamisen harjoitteluun ja hän säästää sännöllisesti ryhmäänsä. Lisäksi Ma otti 500’000 kyatin (vastaa noin 350 euroa) lainan oman kauppansa toimintaan. Tämän lainan, Ma maksoi ryhmälle takasin osamaksuilla vuodessa. Nykyään Ma tienaa rahansa myymällä päivittästavaroita kaupassaan.

– Nykyään minulla on säännölliset tulot ja säästän päivässä kaksi tuhatta kyatia (1,5 euroa). Lisäksi minulla varaa korjata taloani ja pystyn maksamaan tyttäreni koulutuksen. Minulla on suunnitelmissa laajentaa kauppaani, jotta voin tienata enemmän, sillä haluan että tyttärestäni tulee lääkäri.

Lue lisää Naisten Pankin toiminnasta Myanmarissa täältä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Naisten Pankin hankkeet antavat toivoa tulevasta 

Naisten Pankin Skills Donation -ohjelmassa eri alojen ammattilaiset lahjoittavat osaamistaan osallistumalla hankkeen toimintaan paikan päällä. Jaana Jokinen auttoi Myanmarissa naisyrittäjyyttä tukevan hankkeen arvioinnissa ja kehittämisessä. – Työ tehdään yhdessä paikallisen tiimin...

Lue lisää

Nämä naiset eivät enää vaikene: kylään saatiin sairaanhoitaja ja perheet nousivat köyhyydestä

Burmalainen Aye Aye Maw, 39, on ammatiltaan ompelija. Sen huomaa. Vaikka kaikilla Hsar Oh Chaungin kylän naisryhmän jäsenillä on kauniit ja värikkäät perinteiset myanmarilaiset vaatteet, pusero ja pitkä hame, on...

Lue lisää

Naisten Pankin työ kehitysmaiden naisten tukemiseksi laajenee vuonna 2018

Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...

Lue lisää

Jaloilleen myrskyn jälkeen

Toukokuussa 2008 hirmumyrsky Nargis iski Hsar-Oh-Chaungiin, myanmarilaisen Daw Wah Wahin kotikylään. Myrsky tuhosi perheen kodin ja ajoi naisen epätoivon partaalle. ”Olin täysin murtunut, vailla toivoa ja koko ajan surullinen. Lisäksi...

Lue lisää

”Naisten ryhmämme säästötilillä on 3 225 euroa”

– Voi, olen osallistunut monille Naisten Pankin järjestämille kursseille! Mitkä olivat suosikkiaiheitani? Johtajuus, sukupuoli, kirjanpito, tilintarkastus, välipalojen valmistaminen, karjanhoito ja ennen kaikkea eläinten terveys. Haluan todella auttaa ihmisiä ja eläimiä...

Lue lisää

Naisten Pankin työ Kambodžassa ja Myanmarissa

Naisten Pankki on kymmenen vuotta tehnyt työtä köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa. Naisten Pankki on toiminut 14 maassa, 3 mantereella. Yli 42 000 naista on saanut toimeentulon koulutuksen, kyläpankkien ja osuuskuntien avulla....

Lue lisää

Unelma lasten pääsemisestä yliopistoon

Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe...

Lue lisää

Vaatturikurssi avasi silmäni

Nway Nway Latt asuu Hta-neen kylässä Pyaponin kunnassa Myanmarin lounaisosassa. 21-vuotias nainen jätti koulun kesken terveyssyistä juuri ennen kuudennen luokan loppukoetta. Vaikka perheellä ei ollut talousvaikeuksia, hän halusi osallistua toimeentulon...

Lue lisää

Suomen suurin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open, kasvaa

Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106. Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille....

Lue lisää

”Vain koulutus voi pelastaa lapsemme köyhyydeltä”

Elämä myrskyn tuhoamassa kylässä oli kuitenkin kovaa. Vaikka perheen isä Ko Maung Kyi, 50, uurasti riisipelloilla ja Nwe Kyi raatoi mitätöntä palkkiota vastaan istuttaen riisiä ja niittäen riisipeltoja, heillä ei...

Lue lisää

2017 Naisten Pankilta 1,1 miljoonaa euroa kehitysmaiden naisille

Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...

Lue lisää

”Säästöryhmään liittyminen muutti elämäni”

”En unohda milloinkaan päivää, jolloin liityin Naisten Pankin säästö- ja lainaryhmään, koska se päivä muutti elämäni. Ensin oli hyvin vaikeaa saada rahaa säästettyä, koska tuloni olivat hyvin pienet ja minulla...

Lue lisää

Vuonna 2017 Naisten Pankki tuo 16 000 naista toimeentulon pariin

Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...

Lue lisää

Naisten Pankki työskentelee 7 maassa vuonna 2016

Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...

Lue lisää

Naisten Pankin toiminta Myanmarissa

Myanmar (ent. Burma) on pinta-alaltaan Kaakkois-Aasian suurin maa. Tarkkaa asukaslukua ei tiede­tä, koska täsmällistä väestönlaskentaa ei ole hajanai­sessa maassa pystytty tekemään. Arviot asukasluvusta vaihtelevat 56–60 miljoonan välillä. Ensimmäiset Naisten Pankin...

Lue lisää

Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...

Lue lisää

Ma työskentelee kirjanpitäjänä Myanmarissa

Ma Thidar on sitoutunut kotikylänsä kehittämiseen Myanmarissa. Hän työskentelee kylän naistenryhmän kirjanpitäjänä. Ryhmän tavoitteena on vahvistaa naisten päätäntävaltaa päivittäisessä elämässään ja luoda naisille mahdollisuuksia osallistua kylän kehittämiseen. Kesällä 2014 Ma...

Lue lisää

Myanmar

Myanmarin hankkeessa Naisten Pankki tukee naisten toimeentuloa säästö- ja lainaryhmillä sekä yrittäjyyskoulutuksella...

Lue lisää

”Enää minun ei tarvitse olla huolissani päivittäisestä toimeentulosta”

Nimeni on Zin Mar Wai. Olen 35-vuotias naimaton nainen Asikalayn kylästä Myanmarista. Asun viiden vanhemman sisarukseni kanssa. Perheeni omistaa pienen maatilan ja perheen tulot koostuvat pääosin maatilan tuotoista. Tuotot eivät...

Lue lisää