”Vain koulutus voi pelastaa lapsemme köyhyydeltä”

Hirmumyrsky Nargis teki suuria tuhoja Myanmarissa Irrawaddy-joen suistoalueella sijaitsevassa Tu-Myaungin kylässä 2008. Nwe Kyi, 49, oli kiitollinen, että kaikki hänen kuusi perheenjäsentään selvisivät myrskystä hengissä.

Anna naiselle Ammatti

euroa

Elämä myrskyn tuhoamassa kylässä oli kuitenkin kovaa. Vaikka perheen isä Ko Maung Kyi, 50, uurasti riisipelloilla ja Nwe Kyi raatoi mitätöntä palkkiota vastaan istuttaen riisiä ja niittäen riisipeltoja, heillä ei usein ollut varaa hankkia edes päivän aterioita kolmelle tyttärelleen, yhdelle pojalleen ja itselleen. Mikä pahinta, Nwe Kyi joutui pelkäämään tyttäriensä puolesta, sillä hirmumyrskyn jälkeen ihmiskauppiaat yrittivät houkutella nuoria naisia mukaansa.

Juuri ennen hirmumyrskyä Nwe Kyi oli ottanut lainan, jonka turvin hän aikoi myydä kookoksia. Laiva, jonka mukana hän lähetti kookokset pääkaupunkiin Yangoniin, sattui kuitenkin hirmumyrsky Nargisin reitille. Nwe Kyi jäi perheensä kanssa kodittomiksi. Siitä huolimatta hänen täytyi maksaa lainaansa takaisin paikalliselle koronkiskurille hurjalla 10 prosentin korolla.

Perhe selvisi paikallisten ja kansainvälisten hyväntekeväisyysjärjestöjen ruoka-avun ansiosta.

Säästäminen alkoi 75 sentistä

Kylään haluttiin perustaa naisten säästöryhmä jo vuonna 2009. Ensimmäinen yritys meni pieleen, sillä talojen jälleenrakentamisen takia rahaa ei jäänyt säästöön. Ajat olivat kovia ja muistot hirmumyrskyn tuhoista vielä tuoreita ihmisten mielissä. Perustaminen onnistui 2014 ja Ngwe Thawtar (Hopeinen kuu) -ryhmässä on nykyään 17 jäsentä, jotka Naisten Pankin avustamina ovat tehneet kovasti töitä ryhmän menestyksen eteen.

Perheen upouusi talo on kunnollinen puutalo.

Nwe Kyi aloitti pistämällä säästöön 1 000 kyatia (0,75 €) kuukaudessa. Ensimmäisellä 100 000 kyatin (75 €)   lainallaan hän osti kaksi sikaa.

”Muutaman kuukauden päästä myin siat 400 000  kyatilla (300 €), eli sain voittoa 300 000 kyatia (225 €)! Sijoitin voitot riisin kasvatukseen ja sain sillä lisää voittoa 500 000 kyatia (375 €). Sen jälkeen lainasin vielä 300 000 kyatia (225 €) laajentaakseni riisin kasvatusta. Nyt olemme saaneet rakennettua tämän talon!” Nwe Kyi viittoo ylpeänä kohti upouutta puutaloaan.

”Olemme myös hankkineet 180 ankkaa. Munia myymällä tienaamme joka päivä vähintään 4 000 kyatia (3 €). Haaveenani on avata oma ruokakauppa lähiaikoina. Mikä tärkeintä, nuorin tyttäreni on nyt koulussa seitsemännellä luokalla.”

Perheen vanhemmat lapset eivät voineet käydä koulua, koska heidän täytyi auttaa perheen toimeentulossa.

”Nuorimmaisemme koulunkäyntiä voimme kuitenkin tukea vaikeuksitta. Vain koulutus voi pelastaa lapsemme köyhyydeltä”, Nwe Kyi sanoo.

”Nyt osaan suojella omia ja lasteni tyttäriä”

Naisten Pankki paitsi tarjosi Nwe Kyille uuden toimeentulon, myös antoi hänelle koulutusta ja opetti hänelle uusia taitoja.

”En koskaan uskonut, että minulle voisi käydä niin hyvin.”

Nwe Kyi tyttärensä ja kolmen tyttärentyttären kanssa.

Nwe Kyin suosikkikoulutuksiin kuuluvat Naisten Pankin järjestämät koulutukset luonnonkatastrofien hallinnasta ja niihin valmistautumisesta, äitiyshuollosta ja lasten terveydestä.

Erityisenä suosikkina Nwe Kyi mainitsee ihmiskaupan torjuntaa koskevan koulutuksen, jonka järjestettiin paikallisen poliisin, Naisten Pankin ja sen paikallisen kumppanin LWF:n voimin.

”Nargis-hirmumyrskyn jälkeen olin aina huolissani, jos näin kylässämme vieraita ihmisiä. Kuulimme, että ihmiskauppiaat kulkivat kylästä toiseen ja yrittivät vikitellä nuoria naisia mukaansa lupaillen heille suuria palkkoja. Koulutusten ansiosta osaan kuitenkin suojella omia tyttäriäni ja lasteni tyttäriä.”

Teksti: Khin Moe Moe Aung
Kuva: Myo Thame / c4dm ltd Myanmar

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Naisten Pankin hankkeet antavat toivoa tulevasta 

Naisten Pankin Skills Donation -ohjelmassa eri alojen ammattilaiset lahjoittavat osaamistaan osallistumalla hankkeen toimintaan paikan päällä. Jaana Jokinen auttoi Myanmarissa naisyrittäjyyttä tukevan hankkeen arvioinnissa ja kehittämisessä. – Työ tehdään yhdessä paikallisen tiimin...

Lue lisää

Nämä naiset eivät enää vaikene: kylään saatiin sairaanhoitaja ja perheet nousivat köyhyydestä

Burmalainen Aye Aye Maw, 39, on ammatiltaan ompelija. Sen huomaa. Vaikka kaikilla Hsar Oh Chaungin kylän naisryhmän jäsenillä on kauniit ja värikkäät perinteiset myanmarilaiset vaatteet, pusero ja pitkä hame, on...

Lue lisää

Naisten Pankin työ kehitysmaiden naisten tukemiseksi laajenee vuonna 2018

Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...

Lue lisää

Jaloilleen myrskyn jälkeen

Toukokuussa 2008 hirmumyrsky Nargis iski Hsar-Oh-Chaungiin, myanmarilaisen Daw Wah Wahin kotikylään. Myrsky tuhosi perheen kodin ja ajoi naisen epätoivon partaalle. ”Olin täysin murtunut, vailla toivoa ja koko ajan surullinen. Lisäksi...

Lue lisää

”Naisten ryhmämme säästötilillä on 3 225 euroa”

– Voi, olen osallistunut monille Naisten Pankin järjestämille kursseille! Mitkä olivat suosikkiaiheitani? Johtajuus, sukupuoli, kirjanpito, tilintarkastus, välipalojen valmistaminen, karjanhoito ja ennen kaikkea eläinten terveys. Haluan todella auttaa ihmisiä ja eläimiä...

Lue lisää

Naisten Pankin työ Kambodžassa ja Myanmarissa

Naisten Pankki on kymmenen vuotta tehnyt työtä köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa. Naisten Pankki on toiminut 14 maassa, 3 mantereella. Yli 42 000 naista on saanut toimeentulon koulutuksen, kyläpankkien ja osuuskuntien avulla....

Lue lisää

Unelma lasten pääsemisestä yliopistoon

Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe...

Lue lisää

Vaatturikurssi avasi silmäni

Nway Nway Latt asuu Hta-neen kylässä Pyaponin kunnassa Myanmarin lounaisosassa. 21-vuotias nainen jätti koulun kesken terveyssyistä juuri ennen kuudennen luokan loppukoetta. Vaikka perheellä ei ollut talousvaikeuksia, hän halusi osallistua toimeentulon...

Lue lisää

Suomen suurin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open, kasvaa

Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106. Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille....

Lue lisää

2017 Naisten Pankilta 1,1 miljoonaa euroa kehitysmaiden naisille

Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...

Lue lisää

”Säästöryhmään liittyminen muutti elämäni”

”En unohda milloinkaan päivää, jolloin liityin Naisten Pankin säästö- ja lainaryhmään, koska se päivä muutti elämäni. Ensin oli hyvin vaikeaa saada rahaa säästettyä, koska tuloni olivat hyvin pienet ja minulla...

Lue lisää

Vuonna 2017 Naisten Pankki tuo 16 000 naista toimeentulon pariin

Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...

Lue lisää

”Haluan että tyttärestäni tulee lääkäri”

Ma Tin Nwet, 47 vuotta, asuu Sar Oh Chaungin kylässä , Myanmarissa. Toukokuussa 2008 pyörremyrsky Nargis aiheutti tuhoa Man perheelle, sekä miljoonille muille alueen asukkaille. Man kotitalo sekä muu omaisuus...

Lue lisää

Naisten Pankki työskentelee 7 maassa vuonna 2016

Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...

Lue lisää

Naisten Pankin toiminta Myanmarissa

Myanmar (ent. Burma) on pinta-alaltaan Kaakkois-Aasian suurin maa. Tarkkaa asukaslukua ei tiede­tä, koska täsmällistä väestönlaskentaa ei ole hajanai­sessa maassa pystytty tekemään. Arviot asukasluvusta vaihtelevat 56–60 miljoonan välillä. Ensimmäiset Naisten Pankin...

Lue lisää

Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...

Lue lisää

Ma työskentelee kirjanpitäjänä Myanmarissa

Ma Thidar on sitoutunut kotikylänsä kehittämiseen Myanmarissa. Hän työskentelee kylän naistenryhmän kirjanpitäjänä. Ryhmän tavoitteena on vahvistaa naisten päätäntävaltaa päivittäisessä elämässään ja luoda naisille mahdollisuuksia osallistua kylän kehittämiseen. Kesällä 2014 Ma...

Lue lisää

Myanmar

Myanmarin hankkeessa Naisten Pankki tukee naisten toimeentuloa säästö- ja lainaryhmillä sekä yrittäjyyskoulutuksella...

Lue lisää

”Enää minun ei tarvitse olla huolissani päivittäisestä toimeentulosta”

Nimeni on Zin Mar Wai. Olen 35-vuotias naimaton nainen Asikalayn kylästä Myanmarista. Asun viiden vanhemman sisarukseni kanssa. Perheeni omistaa pienen maatilan ja perheen tulot koostuvat pääosin maatilan tuotoista. Tuotot eivät...

Lue lisää