Marraskuun Käteväiset

Käsityöpiiri Käteväisissä jatkamme edellisillä kerroilla aloitettuja käsitöitä ja ideoimme uusia.

Tämän syksyn uutuustuotteemme on kuvan kesto-Ribu, joita ompelemme kierrätysmateriaalista. Ribu on karjalaa ja suomeksi riepu, rätti, liina, kangas. Se on kestävä ja pestävä vaihtoehto talouspaperille. Myymme Ribuja 10 kappaleen pakkauksissa.

Dukassa on mennyt hyvin kaupaksi mm. bambusta virkatut kasvojen puhdistuslaput (on esitetty toiveita hiukan isommista lapuista), HeVi-pussit, Avaajan avut (tiheäsilmäinen verkko on kuulema tehokkaampi) ja Puolukka-lapaset. Näiden valmistusta viemme myös eteenpäin maanantaina.

Arjan ideoimiin neulakirjoihin tarvitaan askarteluhuopaa. Jos sitä on jäänyt sinulla jemmaan, lahjoita se tähän tarkoitukseen ja tuo Käteväisiin.

Liisan kynttiläpaja tarvitsee raaka-ainetta syksyn ja joulun kynttilöihin. Pistäpä siksi talteen kaikki kynttiläjämät, kun pimenevissä illoissa kynttilöitä polttelet ja tuo ne Liisalle Käteväisiin.

Tilaisuuden aluksi on tarjoilua: kahvia, teetä ja tuoreita leivonnaisia, joista on vapaaehtoinen, 5 euron maksu.

Ota mukaan omat, terävät sakset, samoin muutkin perusvälineet, puikot, koukut, neulat, rihmat ym.

Tervetuloa mukaan!