Retkeile Naiselle Ammatti – Kimppakyydein Hausjärvelle

Tule mukaan syyskuun viimeisenä lauantaina Hausjärven Oittiin. Siellä vierailemme Eija Rasinmäen kutomossa ja tutustumme seudun historiaan. Matka tehdään kätevästi kimppakyydein Espoosta.

Syysretken kohde on Hämeessä sijaitseva Hausjärvi. Siellä tekstiilitaiteilija, yrittäjä, matontekijä Eija Rasinmäki ihastui Oitin kartanon puistoon ja perusti kutomon entiseen hevostalliin vuonna 1978. Raskaita kutomakoneita käyttämään tarvittiin useita työntekijöitä työn eri vaiheisiin, jossa jokaisella oli oma tehtävänsä.

Oitin kutomossa suunniteltiin ja kudottiin mattoja, joita myytiin aluksi Stockmannilla ja sitten omissa liikkeissä Helsingissä, Turussa ja jopa New Yorkissa. Eija on todellinen uranuurtaja, joka rohkeni lähteä maailmalle suomalaisia perinnemattoja markkinoimaan ja myymään. Hän kehitti myös kutomistekniikkaa, loi omaperäisiä malleja ja johti perustamiaan mattokutomoja Portugalissa ja Intiassa. Eijan seurassa saamme kuulla hänen uskomatonta yrittäjätarinaansa.

Vierailemme Eijan kutomolla, jossa kuulemme Eijan yrittäjätarinaa, tutustumme matonvalmistukseen ja voimme tehdä ostoksia. Kutomolla mehu/vesi.

Maittavan lounaan nautimme Haminankylän Kotipirtillä, joka on lähes 100-vuotias kylätalo. Siellä emännät tarjoavat meille kotiruokaa; voit valita lohikeiton tai kasviskeiton ja jälkiruoaksi uuniomenoita. Lounaan aikana Markku Juhola kertoo mm. Mommilan kylästä ja sen historiasta.

Lounaan jälkeen kierrämme Alfred Kordelinin jalanjäljissä Mommilan kylässä, jossa on mielenkiintoista nähtävää mm. kyläkauppamuseo.
Ostoksia retken aikana voi maksaa maksukorteilla.

Aikataulu:
klo 10 lähtö Espoosta kimppakyydeillä
klo 11.30 saapuminen kutomolle, osoite: Kutomontie 1, Oitti, 12100 Hausjärvi – vierailulla emäntänä Eija Rasinmäki
klo 13.00 siirrymme lounaalle Kotipirttiin, osoite: Pollinmaantie 13, 12130 Mommila – lounaalla isäntänä Markku Juhola
n. klo 14 nähtävyyksiä Mommilassa – isäntänä Markku Juhola
n. klo 16 lähtö takaisin Espooseen.

Matkat kuljemme kimppakyydeillä. Pyrimme siihen, että lähtöpaikkoja Espoossa olisi kolme: Leppävaara, Matinkylä ja Tapiola. Muissa kaupungeissa Espoon ryhmä ei koordinoi kimppakyytejä.

Syysretki kutomovierailuineen, lounaineen ja opastuksineen maksaa 45 euroa (ei sisällä kuljetusta). Maksu sisältää tuen 30 € Naisten Pankille. Huom. Kimppakyydin maksaminen autossa sovitaan kuljettajan kanssa suoraan.

Ilmoittaudu sähköpostilla osoitteeseen espoo@naistenpankki.fi viimeistään 16.9.2022. Kirjoita otsikkoon Hausjärvi.

Kirjoita viestiin nimesi, puhelinnumerosi ja myös matkaa koskevan valintasi: tarjoatko kuljettajana kyydin muille vai oletko mieluiten matkustaja.
Ilmoittautumisen jälkeen saat laskun, jolla retki tulee maksaa Naisten Pankki Espoon tilille.

Tervetuloa mukaan nauttimaan elämyksellisestä syyspäivästä! Samalla tuet kehittyvien maiden naisten koulutusta ja toimeentuloa.

Naisten Pankki Espoo
Yhteyshenkilö Marita Johansson, Espoo 0400-400649

Huomio. Muutokset ohjelmassa mahdollisia.