Johtoryhmän vetäjät esittelyssä

Naisten Pankin johtoryhmän vetovastuussa on energinen kaksikko Sini Norta ja Reetta Ranta. Kysyimme heiltä ajatuksia Naisten Pankista ja syitä lähteä mukaan toimintaan.
  1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista?
  2. Milloin tulit mukaan, millaisiin tehtäviin?
  3. Miksi Naisten Pankki on sinulle tärkeä, mikä siinä on parasta?
  4. Oma unelmasi?

 

Reetta Ranta:

  1. En muista ihan tarkalleen, mikä oli ensi kosketukseni Naisten Pankkiin, mutta olin seurannut sivusta Naisten Pankin toimintaa kiinnostuneena. Työskentelin Rabbit Filmsin maajohtajana ja teimme Duudsoneiden kanssa yhteistyötä mm. Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Silloinen Naisten Pankin johtoryhmän jäsen Ville Lähdesmäki houkutteli minut mukaan aktiiviseen toimintaan.
  2. Tulin mukaan viestintätiimiin syksyllä 2012, suunnittelemaan ensimmäistä Bisnesenkelikampanjaa ja siitä aika pian sitten hyppäsin johtoryhmään viestintätiimin toisena vetäjänä.
  3. Itse uskon siihen, että maailma muuttuu paremmaksi paikaksi kolmella vahvalla strategialla: naisten aseman parantamisella, koulutuksen lisäämisellä ja luontoyhteyden palauttamisella. Naisten Pankissa yhdistyy näistä kaksi ja maat, joissa toimimme, elävät vielä pitkälti luonnon ehdoilla.
    Lisäksi olen itse yrittäjä ja uskon siihen, että tulevaisuudessa yhä useampi meistä on itsenäinen yrittäjä. Naisten Pankissa parasta on että voin valjastaa ammattiosaamiseni vapaaehtoistyöhön, tavata upeita, erilaisia naisia ympäri Suomen ja vahvistaa naisten välistä siskoutta yli maiden rajojen.
  4. Unelmani on löytää tasapaino omien luovien tavoitteideni ja ympäröivän maailman välillä. Minulla on vahva kutsumus sekä luovaan työhön että auttamiseen. Näiden kahden vetovoiman välissä tasapainoilu ja lisäksi omien lasten kasvattaminen tähän maailmaan on välillä aikamoista taiteilua.
    Olen onnekseni jo ymmärtänyt, että ainut tapa muuttaa maailmaa on muuttaa ensin itseäni niin, että elän täyttä elämää. Siten saan voimaa ja energiaa myös tukea muita. Konkreettinen lähitulevaisuuden unelmani on saada esikoiselokuvani Sauna Sisters valmiiksi ja kiertämään elokuvafestivaaleja ympäri maailmaa!

Reetta on yrittäjä, joka kehittää luovia sisältöjä, konsultoi ja valmentaa etupäässä media-alan yrityksiä, johtajia ja luovia tekijöitä.

 

Sini Norta:

  1. On ollut onni elää maassa, jossa olen voinut hankkia haluamani koulutuksen perheeni taloustilanteesta riippumatta. Minulla on myös ollut kaikki mahdollisuudet tehdä töitä niin, että pystyn yksinhuoltajana elättämään perheeni. Tässä kiitollisuuden keskellä näen Naisten Pankin mahdollisuutena olla tarjoamassa jotain samaa jollekin muulle naiselle kaukana jossain.
  2. Ensikosketukseni Naisten Pankkiin oli kertalahjoitus eli osallistuin Naisten Pankin järjestämään oopperailtaan. Reilut kolme vuotta sitten, ystäväni Varajärven Minnan kautta, nousi esiin tilaisuus
    lähteä Kambodzaan tutustumaan toimintaan toden teolla. Reissun jälkeen lähdin rakentamaan ensimmäistä Naisten Pankin bisnesenkeli-kampanjaa ja minusta tuli samalla kertaa sekä Naisten Pankin bisnesenkeli että johtoryhmän jäsen.
  3. Naisten Pankissa parasta on se, että tuemme kehitysmaan naisia heidän omista mahdollisuuksistaan käsin.
  4. Jutellessani kambodzalaisissa kylissä paikallisten naisten kanssa huomasin miten vaikea oli löytää keskusteluun sellaisia kysymyksiä, joilla en yrittäisi tuoda heidän ajatteluaan länsimaisen hyvinvoinnin ja työelämäkehityksen viitekehykseen. Vaikka sen järjellä tajuaakin, niin oli aika pysäyttävää ymmärtää toisen ihmisen kohtaamisen hetkessä, että kaikkien olosuhteet eivät mahdollista unelmien ajattelua edes käsitteenä. Ainakaan sillä tavalla miten kehittyneissä maissa unelma konseptina yleensä ymmärretään. Omalla kohdallani monia unelmia on jo toteutunut. Olen onnellinen, joka päivä. Luulen ymmärtäneeni, että onnellisuus ei ole unelmien toteutumisesta kiinni. Omat haaveeni tänään liittyvät varmaankin eniten siihen, millaisin eväin olen saattelemassa omia lapsiani kohti aikuisuutta.

Työkseen Sini vastaa Advisory- ja Outsourcing-liiketoiminnoista Zeelandissa.

 

Kuva: Reetta Ranta

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Johtoryhmä sai uudet puheenjohtajat

Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? Liisa Kapanen (kuvassa oikealla): Tein työurani Nordeassa, jossa kaksi viimeisintä vuotta toimin myös Naisten Pankin yhteyshenkilönä. Tämän yritysyhteistyön kautta tutustuin Naisten Pankin tärkeään ja innostavaan...

Lue lisää

Tapahtumaryhmän vetäjät esittelyssä

1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? 2. Milloin tulit mukaan, millaisiin tehtäviin? 3. Miksi Naisten Pankki on sinulle tärkeä, mikä siinä on parasta? 4. Oma unelmasi?  Ilona Karlsson: 1. Viime vuonna Naisten Pankki...

Lue lisää

Viestintäryhmän vetäjät esittelyssä

Kaisa Viljanen Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? Olin jo pitkään haaveillut vapaaehtoistyöstä. Kun näin Naisten Pankin etsivän uusia vapaaehtoisia tiesin heti, että juuri naisten työllistymistä ja yrittäjyyttä tukeva verkosto...

Lue lisää