Kaksin-riipus yhdistää maailman naiset

Naisten Pankin Kuopion vapaaehtoisten ryhmässä puhaltavat uudet tuulet. Kevään aikana ryhmä on rekisteröitynyt yhdistykseksi ja aloittanut yhteistyön muutamien kuopiolaisten pienyritysten kanssa. Yksi niistä on Studio Halonen.
Kuopio Annamaija Halonen

“Olen ylpeä siitä, että sain luoda Naisten Pankille nimikkokorun. Olen vaikuttunut Naisten Pankin toiminnan periaatteista, ne sopivat ohjeiksi myös suomalaisele naisyrittäjälle”, kuopiolainen muotoiija Annamaija Halonen sanoo ja esittelee Kuopion paikallisyhdistykselle tekemäänsä Kaksin-riipuksen värimallistoa. Kuva: Katja Hedberg

Maanantaina esiteltiin medialle riipus, jonka on suunnitellut muotoilija Annamaija Halonen. Useasti palkitulla Halosella on takanaan vuosikymmenien ura monipuolisena taiteilijana.

Kymmenen vuotta sitten hän tutustui silmälasikehysten suunnittelijaan Aila Koski-Vähälään. Tämä ystävyys on tuottanut ainutlaatuisen korumalliston, jossa Halonen on hyödyntänyt kehysmateriaalina käytettävää selluloosa-asetaattia.

-Muistan sen kun pääsin tehtaalle, olin kuin taivaassa. Oivalsin heti, tässä se on. Siitä se lähti, Halonen muistelee käyntiään Lapinlahdella Koski-Vähälän luona.

Kehysmuovin muotoutuminen koruiksi on vaatinut pitkän kehitysprosessin, mutta ajan myötä oikeat menetelmät ja yhteistyökumppanit ovat löytyneet. Edelleenkin korut ovat pitkälti Halosen käsityötä.

Kun Haloselle tarjoutui tilaisuus yhteistyöhön Naisten Pankin kanssa, häntä ei tarvinnut houkutella eikä miettimisaikaakaan tarvittu.

-Se oli itsestäänselvyys. Naisten Pankissa on paljon samaa mitä itsessänikin, Halonen sanoo.

Yhteistyön lähtökohtana oli, että koruissa näkyvät Naisten Pankin värit, joita materiaaleista onneksi löytyy.

Naisyrittäjyys, kierrätys, kauneuden vaaliminen. Ne ovat arvoja, jotka yhdistävät Halosta ja Naisten Pankkia.

-Olen ylpeä siitä, että naiset voivat ostaa Kaksin-korun, jonka olen suunnitellut Naisten Pankille, Halonen sanoo.

-Siinä on sisältöä, merkitystä ja viestiä paljon enemmän kuin muissa koruissa. Tämä on ollut tunteisiin vetoava projekti, en ole koskaan ennen tehnyt tällaista, Halonen toteaa.

Korun hinta on 35 euroa ja jokaisesta korusta Naisten Pankille tulee 14 euroa.

 

Yläkuva: Kaksin-riipuksen kolme väriä: musta sekä limenvihreä ja kirkas oranssi, jotka löytyvät Naisten Pankin logosta. Naisten Pankin kaikilla paikallisryhmillä on mahdollisuus tilata riipus ja esittää korusta omia väritoiveitaan. Mikäli joku muu Naisten Pankin paikallisryhmä kiinnostuu hankkimaan korua myyntiin, ota yhteyttä: kuopio@naistenpankki.fi.
Kuva: Päivi Eskelinen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nocturne – runoja, musiikkia ja kuvia

Nocturne tuo iloa syyssunnuntaihin. Elämänmakuisia runoja esittävät Tuula Kyyrönen ja Pekka Pennanen. Musiikista ja äänimaailmoista vastaavat muusikko ja musiikin opettaja Anna Voutilainen-Veijonen sekä opiskelijat Helga Joutsenoja, Jaana Leskinen, Anna Heiskanen...

Lue lisää

Padelilla naiselle ammatti

Padel Sawo järjestää yhdessä Naisten Pankin kanssa hyväntekeväisyys-Americanon BilleBeinolla. Mukaan mahtuu 20 harrastepelaajanaista. Lisätiedot tapahtumasta ja ilmoittautumiset Hanni Sikanen 040 0477 048.

Lue lisää

Tulppaanikimppuja solmimaan

Kukkapuoti pioni&poimulehti järjestää maanantaina 6.2. opastusta kukkakimppujen solmimisessa. Valittavissa on runsaasti erilaisia tulppaneja sekä muitakin leikkokukkia. Ryhmiä on kaksi: klo 16-18 ja 18-20. Ryhmään mahtuu 12 osallistujaa. Osallistumismaksu on 40...

Lue lisää

Isille – rakkaudella

Vahtivuoren kamariorkesteri solisteineen on valmistanut isänpäiväksi konserttiohjelman, joka seurailee ihmisen elämänkaarta ja luotaa isien ja lasten välisiä suhteita eri elämänvaiheissa. Miten tuon kaiken voi toteuttaa musiikin keinoin, se selviää paikan...

Lue lisää

LNA-vieraana Emmi Itäranta ja Teemestarin kirja

Tilaisuus alkaa klo 17 omakustanteisella kahvitarjoilulla. Tarjolla on uusi Toivo-Unelma -suklaa/puolukkakakku, 5,20€/kakkupala. Samanaikaisesti kirjamyyntiä ja signeerauksia. Naisten Pankin tuotemyynti- ja arpajaispöytä on avoinna. Klo 17.10 Naisten Pankin toiminnan esittely ja...

Lue lisää

Sirpa Kähkönen ja naisen työ

Mikä on naisen rooli ja asema työmarkkinoilla, siitä keskustelee kirjailija Sirpa Kähkönen toimittaja Katja Hedbergin kanssa Tuomasmessun etkoilla Alavan kirkon seurakuntasalissa syyskuun viimeisenä sunnuntaina. Seurakuntasaliin katetaan myös Naisten Pankin arpajais-...

Lue lisää

Sirpa Kähkönen Tuomasmessun vieraana

Naisten Pankki on mukana klo 18 alkavassa Tuomasmessussa Alavan kirkossa syyskuun viimeisenä sunnuntaina. Vieraana on kirjailija Sirpa Kähkönen, jonka puheen aiheena on ”Kantakaa toinen toistenne kuormia”. Kolehti kerätään Naisten Pankille....

Lue lisää

KNA Kallaveden maisemissa

Väinölänniemen hienot Kallavesi-maisemat ovat Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman näyttämönä. Kokoontuminen Cafe Wäinön luona. Poutasäällä kahvilan on luvattu olevan auki.

Lue lisää

Minnan kanssa kävelylle

Minna Canth –kävelyllä tutustutaan Kuopiossa toimineisiin vahvoihin naisiin. Kävely kestää kaksi tuntia ja matkalla käydään mm. kahden yhdessäkin vaikuttaneen naisen, Minna Canthin ja Elisabeth Stenius-Aarneenkallion muistomerkeillä ja puistoissa. Kävelyt järjestetään...

Lue lisää

Toivon torilla tavataan

Toivon tori -tapahtumassa Rouvasväen yhdistyksen upea Kristallisali täyttyy taiteesta. Mukana ovat Kirsi Soininen, Jukka M. Lempinen, Nina Louhimaa, Mikko Toivanen ja Terhi Mikkonen. Musiikkituokiot viihdyttävät vieraitamme. Myyntipöydästä löytyy lahjoja ja...

Lue lisää

Talkoilla myyntipöytään

Kokoonnumme talkoisiin valmistamaan lahjatuotteita Toivon tori -tapahtuman (9.-10.4.) myyntipöytään. Sopivaa tekemistä löytyy jokaiselle. Aloitamme molempina päivinä noin klo 10. Tarjolla on kevyt lounas.

Lue lisää

Padelilla naiselle ammatti

Padel Sawo järjestää yhteistyössä Naisten Pankki Kuopion kanssa hyväntekeväisyys-Americanon. Tapahtuma on suunnattu kaikille harrastepelaajanaisille. Padelin säännöt tulee olla tutut, ja pelaajan pitää pystyä pitämään palloa pelissä, koska kyseessä on Americano-tyylinen...

Lue lisää

Lue Naiselle Ammatti ja Minna Lindgren

Lue Naiselle Ammatti – tapahtumassa tapaamme kirjailija Minna Lindgrenin ja kuulemme, miten hänen suositut kirjansa ovat syntyneet. Illassa on aikaa myös kuulijoiden kysymyksille. Naisten Pankin pöydässä joululahjoiksi sopivia tuotteita ja...

Lue lisää

Kakkua ja kuohuvaa

Nyt on syytä suureen juhlaan. Kokoonnumme kohottamaan kuohuvan maljan Naisten Pankille ja maistelemme uutta syksyistä Toivo Unelma -leivosta. Pöydässä on myös pientä suolaista. Yllätysohjelman lomassa muistelemme, mitä kaikkea vuosiin sisältyykään....

Lue lisää

Yritys lahjoittaa, kävelijä kävelee

  Tempauksen alullepanija, Kiho Oy:n viestintäpäällikkö Paula Toivanen kertoo porukan mukaan saamisen olleen helppoa. – Meillä on muutenkin paljon aktiivista ja liikkuvaa porukkaa, ja Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan avulla voitiin...

Lue lisää

Ateljee Keltaisen Talon valloittavat kortit voimauttavat naisia

 Ateljee Keltainen Talo tarkoittaa suunnittelijaduo Emmi Niikkoa ja Jonna Silvennoista, joilla kummallakin on työtilat omissa keltaisissa taloissaan. He perustivat oman suunnittelutoimiston vuonna 2013, mutta jo sitä ennen he ovat toimineet...

Lue lisää

Tattis juhlistaa Naisten Pankkia Kuopiossa

Naisten Pankin Kuopion paikallisyhdistys juhlistaa viisivuotista toimintaansa yhteistyöllä maineikkaan kuopiolaisen arkkitehtuuri-, taide- ja muotoilustudio Partanen & Lamusuo Oy:n kanssa. Yrityksen omistajapariskunta, taiteilija Jaana Partanen ja arkkitehti Heikki Lamusuo ovat suunnitelleet...

Lue lisää

Kuopio

Naisten Pankki kerää lahjoituksia kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämiseksi kestävän kehityksen periaattein. Unelmamme on, että yhä useampi kehitysmaiden nainen on saanut mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe on saanut...

Lue lisää