Kehitysmaiden naiset liikkuvat kävellen. Siksi kävelystä on muodostunut tunnus varainkeruulle kehitysmaiden naisten ammatilliseen koulutukseen. Espoossa toteutettiin ensimmäinen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma vuonna 2014.
Vuosittaisia tapahtumia pidetään syksyn kohokohtana. Haukilahti on vakiintunut kohteeksi ja sen lisäksi tapahtuma on levittäytynyt eri vuosina Karakallioon, Leppävaaraan, Suvelaan ja Tapiolaan.
Tänä vuonna kävelemme oman reittimme ja aikataulumme mukaan.
Lähde omalle kävelylle yksin, kaksin tai kutsu pieni ryhmä ystäviä mukaan ja kerää lahjoitus naisen ammatilliseen koulutukseen. Muistetaan turvavälit!
Lahjoituksen voi kerätä vaikkapa käveltyjen kilometrien perusteella ja lahjoittaa alla olevassa linkissä. Alasvetovalikosta löydät Espoo-sanan.
Seuraa Naisten Pankki Espoon tapahtumia ja tempauksia. Tilaa itselle uutiskirje ja/tai tule vapaaehtoiseksi lahjoittamaan aikaasi kirjoittamalla meille. Email: espoo@naistenpankki.fi
”Uranuurtajanaisia”, Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestää Lions Club Palokka Wilma yhdessä Naisten Pankki Jyväskylän kanssa. Lions Club Palokka Wilma on Jyväskylän alueella toimiva naisleijonaklubi. ”Teemme monipuolista, vapaaehtoista auttamistyötä. Olemme jo...
Tervetuloa Turun Kävele Naiselle Ammatti tapahtumaan, joka on tänä vuonna Kävele Naiselle Ammatti – vaellus. Tervetuloa 29.9.2024 klo 11.45 Turun Tuomiokirkolle. Kokoontuminen klo 11:45 ja vaellus alkaa klo 12.00. Teemme...
Kävellään maailma paremmaksi! Osallistu yksin, kaksin tai porukassa. Alkulämmittely Naarajärven seurakuntatalon pihalla, jonka jälkeen yhteinen kävely. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Pieksämäen seurakunta ja Naisten Pankki.
Ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Riihimäen vanhan kasarmialueen historiaan ja arkkitehtuuriin Riihimäen Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti (KNA) tapahtumassa. Oppaana kierroksella toimii Riihimäen varuskunnan entinen päällikkö eversti evp. Seppo Uro. Kierroksen kesto...
Kävele Naiselle Ammatti -tempauksemme on osa valtakunnallista Naisten Pankin hanketta, jonka toteuttaa ja varoja hallinnoi Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö Kirkon Ulkomaanapu. Yhteistyökumppaniksemme olemme jälleen saaneet Kauhavan seurakunnan Alahärmän kirkkopiirin,...
Tule mukaan kävelemään yhdessä ja samalla auttamaan! Lähdemme kävelemään klo 18.00 Maistraatinpuistosta. Tänä vuonna Iisalmessa kävellään yhdessä naisten hyvinvoinnin puolesta kuudetta kertaa. Tilaisuuden avaa seurakuntapastori Anu Backman. Alkulämmittelyn jälkeen lähdemme...
Tervetuloa kävelemään naiselle ammatti! Kävele Naiselle Ammatti 2024 järjestetään Nokialla torstaina 29.8.2024 klo 17.30 alkaen. Kokoonnumme Poutunpuistoon, jossa avaus ja tanssillinen alkuverryttely. Kävelyn päätepisteessä Pappilan Pakarissa ohjelmaa ja tarjoilua. Paikalliset...
Aloitamme kävelyn Joensuun hautausmaalla Rauhankappelin edestä (Rauhankatu 4 A) klo 13. Oppaamme Leena Käyhkö kertoo kävelyn lomassa Joensuun historiaan vaikuttaneista ihmisistä ja tapahtumista. Poikkeamme myös edesmenneiden naistenpankkilaisten Kristan, Irjan ja...
Jo neljättätoista kertaa järjestettävä Kävele Naiselle Ammatti -kampanja liikuttaa jälleen ympäri Suomen. Kampanjan tavoitteena on kerätä varoja naisten työn ja yrittäjyyden tukemiseen Afrikassa ja Aasiassa. – Naisten Pankki kouluttaa naisia...
Kävele Naiselle Ammatti tapahtuma sunnuntaina 10.9.2023 klo 14:00 – 15:30 Riihimäellä. Tule mukaan ja tuo ystäväsikin kävelemään ammatteja kehittyvien maiden naisille Harjukylään. Harjukylän historiasta kertoo rovasti, historian harrastaja Kalervo Huttunen....
Naisten Pankki Hämeenlinna Kävele Naiselle Ammatti tehdään retkenä Tyrvännön Retulansaareen. Retkipäivä on sunnuntai 27. elokuuta. Kokoonnumme klo 14 osoitteeseen Retulansaarentie 217, jossa meitä odottavat oppaamme Katri ja Matti Erkamo. Retken...
Kävele Naiselle Ammatti sunnuntaina 3.9.2023 klo 13 Forum Marinumissa Suomen Joutsenen edustalla. Suojelijana ja tilaisuuden avaajana toimii kansanedustaja Saara-Sofia Siren . Alkuverryttelyn tarjoaa liikunnanlähettiläs Pia Teissala. Kävelyreitit tuttuun tapaan jokirantaa...
Tule mukaan kävelemään! Kävele Naiselle Ammatti-tapahtuma kutsuu Sinua kävelylenkille tiistaina 22.8.2023. Tapahtuma alkaa Pyhän Kolminaisuuden kirkon pihassa klo 17.45 avaussanoilla ja alkulämmittelyllä. Tapahtuman yhteydessä on mahdollista käydä iltakahvilla, ostaa arpoja...
Naisten Pankki Espoo käynnisti syksyllä 2021 lukupiiritoiminnan, joka jatkui vuonna 2022 ja jatkuu edelleen 2023. Kokoontumispaikaksi vakiintui Tapiolan Palvelukeskus, Länsituuli 1, 3. kerros. Palvelukeskukseen mennään Etolan vieressä olevasta ovesta. Tilan...
Naisten Pankin valtakunnalliset tapahtumat olivat Espoossa vuonna 2022 vakiotoimintaamme. Golfaa Naiselle Ammatti Osallistuimme GNA-kiertueen tapahtumaan Pickala Golfissa. Kävele Naiselle Ammatti Toteutimme KNA-tapahtuman perinteiseen tapaan Haukilahdessa. Noin 50 osallistujaa iloitsi kauniista...
Naisten Pankin kahvia ja teetä voi ostaa S-ryhmän kaupoista ympäri Suomen. Jokaisesta myydystä kahvi- ja teepaketista tilitetään lahjoitusosuus Naisten Pankille kehittyvien maiden naisten koulutuksen ja yrittäjyyden edistämiseen. Nyt tilatut...
Maanantaiaamuisin Noeun Kakadan äiti ajaa mopolla esikoisensa Thmeyn kylästä 40 kilometrin päähän Siem Reapin kaupunkiin opiskelemaan. Koulutus ei ole itsestään selvyys ja Kakadan kotikylässä on paljon koulupudokkaita, jotka jäävät maatilalle...
Kävele Naiselle Ammatti eli KNA on Naisten Pankin suurin vuosittainen varainhankinnan tapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran sunnuntaina 10.9.2023. Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja eri tapahtumien järjestämistä tukee vapaaehtoisista koostuva valtakunnallinen...
Edit. Lipunmyynti Naisten Pankki Espoon kautta on päättynyt 31.3. Lippuja myy edelleen lippu.fi. Aulikki Oksanen ja Vuokko Hovatta aloittivat syksyllä 2022 kiertueen 15-vuotisen taiteilijaystävyytensä merkeissä. Molemmat ovat lahjakkaita, monipuolisia taiteilijoita,...
Uutta kehitellessä alkuperäinen toiminnan tarkoitus on edelleen tärkeä ja vahva; sen mukaisesti Naisten Pankin tuki ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta hauraissa oloissa elävien naisten ammatilliseen koulutukseen. Saamme kokoukseen vieraiksi kaksi kokenutta...
Kambodžan pääkaupungin Siem Reapin keskustan lähellä sijaitsevan ammatillisen oppilaitoksen pihalta kuuluu aamulla mopojen pärinää, mutta piha ei ole enää yhtä täynnä ”motoja” kuin vielä kuukausi sitten. Useat opiskelijat ovat saaneet...
Naisten Pankilla on noin 3 000 vapaaehtoista ympäri Suomen. Heitä yhdistää halu tukea naisia ja toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Turun paikallisryhmän pitkäaikainen vapaaehtoinen Raija Haavisto kertoo, kuinka hän löysi oman...
Samad sõnad, teine viis (vapaa käännös: Samat sanat, toinen sävel) on Eesti Draamateatterin vierailuesitys. Esitys on kipinöivä vastakkainasettelu vapauden ja laulavan vallankumouksen myytin välillä. Virolaiset pitävät tarinasta, jonka mukaan he...
Puhujavieraamme Saara Lehmuskoski on Naisten Pankin ohjaustiimin uusi puheenjohtaja 1.1.2023 alkaen. Saara on kehitysyhteistyön ja johtamisen ammattilainen. Hän on tehnyt pitkän uran Kirkon Ulkomaanavun ohjelmatyössä ja on toiminut muun muassa...
Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -kampanja liikutti ihmisiä ympäri Suomen. Yhteiseen tempauspäivään 4. syyskuuta osallistui ihmisiä peräti 28 paikkakunnalla. Yhteensä kävelijät keräsivät varat 1067 Ammattiin*. Ulkomailla käveltiin Belgian Brysselissä, Kreikan...
Naisten Pankki Espoon ryhmän ensimmäinen varainhankintaprojekti oli Kävele Naiselle Ammatti syyskuussa 2014. Siitä lähtien olemme jatkaneet toimintaa vuosi vuodelta monipuolisemmin. Pikkujoulutempauksen järjestämme nyt toista kertaa. Esittelypöytämme on M-tasolla ruokakauppojen läheisyydessä....
”Avarra minussa hämmennykselle tilaa! Aseta minut levolle tähän epävarmuuteen, joksi yhä uudestaan sohaiset varmuuteni.” (katkelma Anna-Maija Raittilan runosta) Anna-Maija Raittila (1928-2012) tuli tunnetuksi evankelisluterilaisen kirkon piirissä kirjailijana ja virsien...
Taas on tullut aika kävellä naisille Ammatteja Aurinkorannikolla! Tiesitkö, että kehittyvissä maissa naiset ja tytöt kävelevät 6 kilometriä päivässä hakeakseen vettä? Kävellään hetki heidän rinnallaan ja annetaan mahdollisuus ansioon ja...
Kirkon pihasta voi lähteä opastetuille ”siltojen lenkeille”, valitsemalla parhaiten sopivan matkan (Savisilta 1 km, Ouluntie 2 km tai Hamarin patosilta 5,5 km.) Esteettömille reiteille voit osallistua myös lastenvaunujen tai rollaattorin...
Ohjelma, joka päivittyy vielä: klo 12 Tervetuloa, infoa, Naisten pankin tuotteita ja esittelyä tapahtuman ajan klo 12.30-13.15 Gospel Dance, ohjaajana Mia Blomstedt n. 20 ensimmäistä, nuorten tila klo 13.30-14.15 Gospel Dance, ohjaajana...
”Martti Suosalo ja Mika Nuojua tekevät taidetta siitä, kun mitään ei tapahdu.” Kulttuuritoimitus-lehden arvio on tässä. Ystävykset Vladimir (Martti Suosalo) ja Estragon (Mika Nuojua) seisovat tienposkessa ja odottavat sovittua tapaamista. Saapuvaksi odotetaan salaperäistä Godot-nimistä miestä, joka on välttämätöntä...
Kirjailija Emmi Itäranta saavutti esikoisteoksellaan useita palkintoja: Kalevi Jäntin palkinto 2012, Nuori Aleksis -palkinto 2013. Tähtivaeltaja-palkintoehdokas 2013, Philip K. Dick -palkintoehdokas 2014, Arthur C. Clarke -palkintoehdokas 2015, HelMet-kirjallisuuspalkinnon ehdokas 2015:...
Ukrainalaisia on saapunut sotaan pakoon Suomeen kymmeniä tuhansia. Suomalaiset ovat osoittaneet suurta auttamis- ja tukemishalua sodan alkamisesta helmikuusta 2022 lähtien. Monenlaista tukea tarvitaan edelleen, sillä kokonaiset perheet ovat vailla vakituista...
Syysretken kohde on Hämeessä sijaitseva Hausjärvi. Siellä tekstiilitaiteilija, yrittäjä, matontekijä Eija Rasinmäki ihastui Oitin kartanon puistoon ja perusti kutomon entiseen hevostalliin vuonna 1978. Raskaita kutomakoneita käyttämään tarvittiin useita työntekijöitä työn...
Kävele Naiselle Ammatti -hyväntekeväisyystempaus sunnuntaina 4.9. klo 10 – 13 Kaikki Liikkeelle! -tapahtumassa Katariinan meripuistossa. Tule liikkumaan perheesi ja ystäviesi kanssa maailman naisten puolesta! Yhteiskävelyn lisäksi väkeä liikuttavat mm. Gospel-lattarit,...
Naisten Pankin kolmattatoista kertaa järjestettävää Kävele Naiselle Ammatti -kampanjaa vietetään tänä vuonna elo-syyskuussa. Yhteinen tempauspäivä on sunnuntaina 4.9.2022. Keräystavoitteena on 70 000 euroa eli 2 333 Ammattia* kehittyvien maiden naisille....
12:30 Ilmoittautuminen aukeaa klo 12.30 Söderkullan kirkolla, Neiti Miilintie 2, Sipoo13:00 Lähtö lähenee, pieni tietoisku ja yhteinen lämmittely by Sipoon Syke Merkittyjä reittejä on kaksi, lyhyempi reitti ja pidempi viiden...
Lähtöpaikka: Patotie 2, lasten kerhotila (ent. Siwa) klo 12. Reitti Jokiuoman puistossa tai Vetokannaksen ympäri. Osallistumismaksu 20 € kehittyvien maitten naisten ammattikoulutuksen hyväksi. Käteismaksu tai MobilePay 42286. Lenkin jälkeen hyvät kahvit...
Kävele naiselle ammatti –tapahtuma järjestetään Iisalmessa nyt neljättä kertaa. Tällä kertaa Ylä-Savon oppaat ry tuo kävelyyn mukaan ripauksen historiaa. Reitti kulkee Kirkkopuiston kautta, jossa oppaat ovat kertomassa Iisalmen historiaan liittyvistä...
Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan kävelypäivä toteutetaan Joensuussa sunnuntaina 4.9.2022. Aloitamme kävelyn Kukkosensaaren parkkipaikalta, josta lähtee noin 3 km sorapäällysteinen, helppokulkuinen polku. Kuhasalon virkistysalue ja polku uudistettiin 2021. Ennen kävelyä Sinikka...
Yhdellä 30 euron lahjoituksella nainen saa mahdollisuuden ammattiin. Kun nainen saa koulutuksen, hänen perheensä toimeentulo on turvattu ja hänen lapsensa pääsevät koulutielle. Näin apu säteilee vähitellen koko yhteisöön, parantaen sen...
Sunnuntaina 4. syyskuuta tempaisemme ja kävelemme kehittyvien maiden naisille Ammatteja. Kokoonnumme kello 12 Kansallismuseon pihapaviljongin luo. Toimittaja Ida-Liina Huurtela juontaa ja Naisten Pankin Reetta Meriläinen kertoo keräyskohteestamme. Ennen kävelylle lähtöä...
Antoisan kevätkauden päätteeksi valittiin syksylle 2022 kirjat ja määriteltiin kokoontumiset seuraavasti: 15.9. 2022 Riitta Jalonen: Kirkkaus Paikka: Espoon Palvelukeskus, Länsituuli 1, 3. kerros, Tapiola (Etolan viereinen ovi) 20.10. 2022 Emmi...
Kävele Naiselle Ammatti -kampanja on tänä vuonna elo-syyskuussa. Varsinainen tempauspäivä on sunnuntai 4.9.2022. Haukilahdessa aloitamme tapahtuman klo 14. Paikka on tuttu ranta-alue: Cafe Mellsten. Ukrainan sotatilanteen vuoksi tapahtuman teema on...
Naisten Pankki keräsi viime vuonna lähes kaksi miljoonaa euroa maailman naisten työn tukemiseen. Tulos kasvoi hulppeat 14 prosenttia edellisvuodesta. Yksityislahjoittajiin kuuluvat 3 500 kuukausilahjoittajaa ovat toiminnan kivijalka, sillä he takaavat...
Naisten Pankki sai alkunsa 15 vuotta sitten. Perustamiseen johti suomalaisen naisryhmän vierailu Liberiassa. Ryhmässä ideoitiin kehittyvien maiden naisten koulutusmahdollisuuksien tukemista. Varainhankinnassa ydinsanaksi vakiintui Ammatti, joka tarkoittaa 30 euroa. Ammatteja on...
Tekstiiilitaiteilija Eija Rasinmäki tietää pitkän yrittäjäuransa perusteella, millaista on yrittäjyys etenkin naisena ja siksi hän arvostaa Naisten Pankin tukemaa yrittäjyyskoulutusta kehittyvissä maissa. Sinnikkäästi ja peräänantamattomasti Eija on seurannut unelmaansa matkalla,...
Naistenpäivän kunniaksi muistamme siskojamme, jotka elävät hauraissa olosuhteissa ja saavat tulevaisuuden turvaa kouluttautumalla ammattiin ja yritystoimintaan. Tapahtumapäivien sisältö on vaihtelevan monipuolinen. Myynnissä on kestävän kehityksen periaattein * naisten laadukkaita ja...
Naisten Pankin valtakunnallinen kampanja näkyi hienoina kävelytempauksina eri puolilla Suomea ja ulkomailla. Pohjoisin kävelypaikkakunta oli Rovaniemi ja eteläisin Kreikan Rodos. Uusina paikkakuntina tulivat tänä vuonna mukaan Suomessa Kangasniemi, Liminka ja...
Naisten Pankki Espoon ryhmän ensimmäinen varainhankintaprojekti oli Kävele Naiselle Ammatti syyskuussa 2014. Siitä lähtien olemme jatkaneet toimintaa vuosi vuodelta monipuolisemmin. Pikkujoulutempauksen järjestämme ensimmäistä kertaa. Esittelypöytämme on M-tasolla K-Supermarketin ja Subwayn...
Kokoonnumme entisellä Rafaelin aukiolla klo 12. Alkuun verryttelemme paikat lämpimiksi kevyellä jumpalla Personal Trainer Riinan vetämänä ja sitten lähdemme reippailemaan sopivan pituisen lenkin. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun kautta:...
Tule mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen Mäntsälässä sunnuntaina 10.10.21 klo 12–14, lähtö ja paluu Mäntsälän Seurojentalon parkkiksella. Kukin voi valita haluamansa pituisen lenkin käveltäväkseen. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun...
Tervetuloa Kävelemään Naisille Ammetteja hyvässä seurassa Kontiolahden syksyisissä maisemissa! Kävelyn alkulämmittelyt liikunnanohjaaja Tiina Dahl. Klo 11.30 lähtien tarjoilua Naisten Pankin hyväksi srk-keskuksessa.
Naisten Pankin kahdestoista Kävele Naiselle Ammatti -kampanja pyörii parhaillaan koronarajoitukset huomioiden ja kestää lokakuun loppuun. Tavoitteena on kerätä varoja naisten toimeentulon ja yrittäjyyden tukemiseen kehittyvissä maissa. – Ammattikoulutus ja yrityksen...
Kävele Naiselle Ammatti vie meidät tänä vuonna Katariinan kaupunginosaan, jonka maisemat ja talot ovat muistoja ja tarinoita tulvillaan. Oppaanamme matkalla on taidehistorioitsija, kuvataideopettaja Leena-Riitta Salminen, joka on kirjoittanut teoksen ”Hellahuone...
Tapahtuma alkaa klo 14.00 Nahkialanjärven tuntumassa. Lähtö ns. Tele-talon / entisen Nokian talon vieressä. Nahkialanjärven seutu kokoaa iloisia ja reippaita ihmisiä ulkoilemaan. Ohjelmassa on avaussanat, alkuverryttely, kävelylenkki, jonka varrella mm....
Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti kutsuu kaikki kehitysmaiden naisten toimeentulosta ja hyvinvoinnista kiinnostuneet mukaan valtakunnalliseen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan! Tempaukseen osallistuminen on maksutonta, mutta voit lahjoittaa haluamasi summan maksamalla paikan...
Tutustumme oppaan johdolla Joensuun historiallisten yrittäjien, kauppaporvareiden elämään. Kävelykierroksella Joensuun keskustassa kuulemme tarinoita 1800-luvulla asuneiden kauppaporvareiden elämästä ja siitä, miten he myös kaupungin luottamustoimissa kehittivät koko kaupunkia. Kävely alkaa vapauden...
Tempauksen alullepanija, Kiho Oy:n viestintäpäällikkö Paula Toivanen kertoo porukan mukaan saamisen olleen helppoa. – Meillä on muutenkin paljon aktiivista ja liikkuvaa porukkaa, ja Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan avulla voitiin...
Aloitamme Alahärmän kauniissa kirkossa osallistumalla jumalanpalvelukseen klo 13. Härmän Naisyrittäjät osallistuvat avustajina jp:n järjestämiseen mm. keräämällä kolehdin, joka menee suoraan Kävele Naiselle Ammatti -kampanjalle. Jumalanpalveluksen lopuksi naisyrittäjät tarjoavat mehua ja...
Hämeenlinnassa kokoonnumme Toripuiston suihkulähteellä, mistä aloitamme taidekävelyn keskustan tuntumassa. Voit valita kahdesta reitistä lyhyemmän tai pitemmän kuntosi mukaan. Tutustumme kahdessa eri ryhmässä opastajan johdolla patsaisiin ja taideteoksiin noin tunnin ajan....
Tapahtuma Lieksan kirkolla klo 10 messu, klo 11-12 ruokailu, 11.20 ja 11.40 pieni opastus kirkkopuistoon ja mahdollisuus käydä kellotapulissa, klo 12 alkuinfon ja lämmittelyn jälkeen kävelylle Sittalammen ympäri, paluu kaarisillan...
Hyväntekeväisyystempauksessa kävelemme Gallträskin kauniissa ympäristössä ja viemme yhdessä kehitysmaiden naisten asiaa eteenpäin. Tapahtuma alkaa Kauniaisten kirkolta messun ja kirkkokahvien jälkeen noin klo 11.45. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua, ota mukaan vain...
Tule kävelemään yhdessä hyvää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan sunnuntaina 5.9. klo 18-19.30! Kokoontuminen Maistraatinpuistossa. Tapahtuman avaa Sari Essayah ja hän johtaa kävelyä kauniin Luuniemen ympäri. Tiina Karppisen alkuverryttelyn jälkeen suunnistamme...
Kävele Naiselle Ammatti 2021 järjestetään Valkeakoskella jo 9. kerran. Tällä kertaa lähdemme uudistetusta Lepankorvan puistosta kulttuurikävelylle oppaiden mukana. Kierros kestää noin tunnin. Tapahtuma kerää varoja Naisten Pankin työhön maailman köyhimmissä...
Kahdestoista Kävele Naiselle Ammatti -kampanja alkaa tänä vuonna 1.6. ja kestää syyskuun loppuun. Kampanjan yhteinen tempauspäivä on sunnuntaina 5.9.2021, jolloin Suomessa vietetään myös yrittäjän päivää. Jyväskylässä kokoonnumme tuolloin Lutakon satamassa...
Naisten Pankin toiminta Dubrovnikissa alkoi vuonna 2015 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta. Paikallisryhmä kertoo, että aktiivisia vapaaehtoisia on noin tusinan verran. Dubrovnikista löytyy kuitenkin aina auttavia käsiä. Paikallisryhmä saa myös tukea...
Nyt todellakin kokoonnutaan kahden vuoden tauon jälkeen! Pukeudu päivän sään mukaisesti ja saavu Haukilahteen Café Mellstenin rantaan. Ohjelmaa: Tervetuloa! Naisten Pankki Espoo tarjoaa monta mahdollisuutta toimia | Marita Johansson, puheenjohtaja...
– Ammatti, oma pienyritys ja mahdollisuus omaan toimeentuloon tuovat naiselle turvaa, vakautta ja tasa-arvoa. Sitä me haluamme tukea ja järjestämme siksi myös tänä vuonna valtakunnallisen Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan, sanoo...
Tapahtuma alkaa klo 12. Voit valita alkuverryttelyn jälkeen pidemmän opastetun lenkin Keskuspuistoon tai lyhyen kotiseutulenkin, jonka aikana kuulet seudun historiasta ja ajankohtaisista asioista. Alkuverryttelyn vetäjinä Ole.fit- kuntosalin ohjaajat. Ohjelma, joka...
Kesäkuun infossa käsitellään Naisten Pankin valtakunnalliset kiertueet: Golfaa Naiselle Ammatti Kävele Naiselle Ammatti Lue Naiselle Ammatti Sen jälkeen käydään läpi Naisten Pankki Espoon toimintaa. Suunnitelmissa on toteuttaa tuttuja ja hyväksi...
Kävele Naiselle Ammatti 2021 kutsuu jälleen kävelemään naisyrittäjyyden ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Lahdessa kävely järjestetään nyt 9.kertaa. Tänä vuonna kävelyn teema on Kävele ja tue naista yrittäjäksi. Lahdessa kokoonnumme klo...
Vuosi sitten alkanut koronapandemia on kiristänyt naisten jo ennestään huonoa asemaa. Kriisi on vaikeuttanut työntekoa ja sitonut naiset tiiviimmin kodinpiiriin ja hoivatyöhön. Vuosikymmenien positiivinen kehitys äärimmäisen köyhyyden vähentämisessä on kääntynyt...
1. Köyhyydellä on naisen kasvot Äärimmäisessä köyhyydessä elää 689 miljoonaa ihmistä, se on enemmän kuin koko EU:ssa on asukkaita. Enemmistö on naisia ja neljä viidestä asuu maaseudulla. Köyhässä yhteisössä elävä...
Haemme nyt täydennystä kahteen merkittävään valtakunnalliseen kampanjatiimiin. Kävele Naiselle Ammatti 2021 Kävele Naiselle Ammatti -kampanja toteutetaan tänä vuonna 1.6.–30.9. Sunnuntaina 5.9. tempaistaan yhdessä ja kävellään sekä lahjoitetaan eri puolilla Suomea...
– Olemme erittäin tyytyväisiä tulokseen. Korona muutti myös Kävele Naiselle Ammatti -kampanjaa, sillä luovuimme suurista yleisötilaisuuksista ja korvasimme ne pienten porukoiden tempauksilla ja omaehtoisilla kävelyillä. Kävelyn lisäksi lahjoituksia kerättiin myös...
– Olemme säännöllisen epäsäännöllisesti kokoontuva vanhojen ystävien porukka, ja syksyn tapaamiseen järkättiin liikuntateema. Idea liikuntateemaan tuli siitä, että koronakevät ja -kesä sai monet meistä lenkkeilemään ja jopa juoksemaan, eli...
– Arvoissamme on paljon yhteistä. Missiomme ”People helping people achieve their dreams” on pitkälti yhteneväinen Naisten Pankin tavoitteiden ja arvojen kanssa, toteaa BDO:n HR-neuvonantopalveluista vastaava johtaja Heidi Hannuksela. BDO haluaa...
Kävele Naiselle Ammatti -livelähetyksessä tutustutaan Naisten Pankin hankkeisiin ja kuullaan terveisiä Kävele Naiselle Ammatti -paikallistempauksista. Lähetys tarjoaa myös kolme liikuntahetkeä: vauhdikkaan alkulämmittelyn, vinkkejä tehokkaaseen sauvakävelyyn sekä palauttavan loppuvenyttelyn. Lähetyksessä ovat mukana muun muassa kävelykummi Minna Parikka...
Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan elokuun teema on opintiellä ja syyskuussa urapolku. Erinomaisen sopivia teemoja, kun ehdotin opetusvideota sauvakävelyn tekniikasta, ja hankkeeseen tarttuivat tarmokkaat yrittäjänaiset – Annika Di Chiara, Godmother Creative...
Naisten Pankin pitkäaikainen ystävä piispa emerita Irja Askola osallistui heinäkuussa Puumalassa järjestettyyn Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen. Kävelyn lomassa Irja lähetti meille tärkeitä terveisiä siitä, miten pienelläkin rahasummalla voimme tehdä uuden...
Kenkäsuunnittelijan työ oli Minna Parikan haave pienestä tytöstä asti, ja lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan alaa Englantiin. Maailmalla vierähti useampi vuosi, jona aikana Parikka ehti hahmotella omaa mallistoaan. – Hain...
Suomaisema Suolla kävely antaa eniten aistielämyksiä kaikkina muina aikoina paitsi pahimpana sääskiaikana. Lähikontaktin hyttysten ja mäkäräisten kanssa voi toki laskea tuntoaistimukseksi. Suon tuoksu on jotain ikiaikaista ja suomalaista. Astuminen turvallisesti...
Joensuussa neulotaan kävellessä Joensuussa kävelylle lähdetään neulomusten kanssa. Joensuun Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat valmistaneet käsitöiden ja puikkojen kantamiseen neulukkapussukoita alkuperäisen mallin mukaan. – Ennen vanhaan naiset ovat liikkuneet jalkaisin pitkiä...
Oletteko jääneet miettimään, miten monin eri tavoin kävellään yhdessä? Voidaan mennä parvena, peräkkäin, pareittain, rinnakkain ja jonossa. Esimerkiksi. Rakastuneet kulkevat käsi kädessä, ikääntyneet parit toinen toistaan tukien. Lastensa kanssa kävelevät...
Nepalilaistalon piha on täynnä ihmisiä. Kuistilla istuu isoäiti, joka kuorii ja viipaloi sirpin näköisellä veitsellä retikkaa, jota sitten tarjoillaan vieraille peltivadilta. On marraskuu vuonna 2018. Joukko Naisten Pankin vapaaehtoisia on...
–Oma ammatti on naiselle ylpeyden ja toimeentulon lähde, mutta tie ammattiin voi olla kivikkoinen. Tälläkin hetkellä lukemattomat naiset kävelevät kymmeniä kilometrejä vain ruokkiakseen perheensä. Koronakriisi koettelee valmiiksi hauraassa asemassa olevia...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden...
Juhlavuottaan viettävä Naisten Pankin hyväntekeväisyyskävely Kävele Naiselle Ammatti järjestettiin 15. syyskuuta jo 10. kertaa. Synttärivuoden kunniaksi tavoitteet asetettiin korkealle, kun vapaaehtoisvoimin järjestettävät tapahtumat lähtivät tavoittelemaan sataa kävelytapahtumaa ja 100 000 lahjoituseuroa. Tavoitteen...
Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -kampanjaan lisälahjoitus – tapahtuma saavutti 100 000 euron tavoitteensa >> Kävele Naiselle Ammatti järjestettiin 6.–15.9.2019 välisenä aikana jo 10. kertaa. Juhlavuoden tapahtumiin osallistui yhteensä noin 2 500...
Ilmoittaudu ja lahjoita >> Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumien järjestäjät usealla paikkakunnalla toivottavat niin pyörätuolien kuin lastenrattaidenkin kanssa liikkuvat tervetulleiksi juhlavuoden yhteiskävelyihin! Alla olevaan listaan on koottu esteettömät reitit. Tee hyvää itsellesi...
Naisten Pankin tavoitteena on tukea kehitysmaiden naisia vaikuttavalla, ammattimaisella ja pitkäkestoisella tavalla. Vuosien aikana on kerätty yhteensä yli 15 miljoonaa euroa. Perustajajäsen ja ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläinen on saavutuksesta vaikuttunut....
Tilintarkastus- ja asiantuntijapalveluja tuottava organisaatio BDO on toista vuotta peräkkäin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman pääyhteistyökumppani. “Olemme innolla jälleen mukana KNA:ssa. Henkilöstömme on ottanut yhteistyön ilahtuneena vastaan,” kertoo Etelä-Suomen aluejohtaja Eeva...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaidean keksi jo yli kymmenen vuotta sitten Naisten Pankin vapaaehtoinen ja nykyisin myös ohjausryhmän jäsen Laura Remes. Kävele Naiselle Ammatin syntyaikoina kymmenen vuotta sitten hyväntekeväisyyskävelyt ja -juoksut olivat...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Mikä on Kävele Naiselle Ammatti? Suomen suurin hyväntekeväisyyskävely, Kävele Naiselle Ammatti, viettää juhlavuottaan kun tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. Kävelyä järjestetään eri paikkakunnilla ympäri Suomen sekä ulkomailla. Valtakunnallisen...
Miksi minä lähdin mukaan järjestämään Kävele Naiselle Ammatti tapahtumaa Dubrovnikissa? Olin vuonna 2017 mukana tapahtumassa yhdessä perheeni kanssa ja kiinnostuin Naisten Pankin tavasta toimia. Minua viehätti myös Kävele Naiselle Ammatti...
Olin mukana Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumassa ja kutsuin ryhmän ystäviä kanssani kävelemään. Lahjoitimme kukin Ammatit naiselle ja teimme oman kävelyn tapahtumapäivänä. Kirjoitin tapahtumasta myös blogiini. Tunnen sisaruutta naisiin ympäri maailman....
Naisten Pankilla on yli 40 paikallisryhmää eri puolilla Suomea, muutama jo ulkomaillakin. Osa on järjestäytynyt yhdistyksiksi, osa toimii löyhempinä verkostoina ja tiimeinä. Toiminta ja varainkeruu niissä pyörii puhtaasti vapaaehtoisten voimin...
Nauvon ensimmäinen KNA-tempaus järjestettiin usean yhdistyksen ja järjestön yhteisponnistuksena. Idean äiti Ann-Helen Saarinen kertoo, miten siinä onnistuttiin. –Sain idean viime syksynä, kun olin osallistumassa Turun KNA-tapahtumaan. Oli kaunis päivä, ja...
Naisten Pankin Talvipäiviä vietettiin Kotkassa Vuosi 2018 aloitettiin Kotkassa järjestetyillä Naisten Pankin vapaaehtoisten Talvipäivillä. Ohjelmassa oli ajankohtaisten asioiden lisäksi muun muassa vapaaehtoisten matkakertomuksia Ugandasta ja Nepalista. Illalla tavattiin vielä Kotkan...
Kristiina on modernin markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen, joka on toiminut ICT-ja urheiluteknologiamaailmoissa niin isoissa pörssiyhtiöissä kuin pienissä start-upeissa ja kaikessa siltä väliltä. Kaikkinainen hyvinvointi on lähellä Kristiinan sydäntä. Hän liikkuu...
Energinen ja aikaansaava Kati on toiminut vuosia mm. Mannerheimin Lastensuojeluliiton tehtävissä. Kolme pientä tytärtä, vaativa työ Helsingin Sanomien HR Partnerina sekä urheilu- ja matkustusharrastukset vaativat oman aikansa, mutta silti motivoituneelta...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Susmita Shrestha, 24, työskentelee kosmetologina Bhardeun kylässä Lalitpurissa Nepalissa. Hän on elättänyt perhettään jo muutaman vuoden ajan. Töitä on riittänyt siitä asti, kun hän kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän...
Yhdeksäs Kävele Naiselle Ammatti käveltiin taas suuren vapaaehtoisjoukon voimin sunnuntaina 9.9.2018. Kävelyyn osallistui kokonaisuudessaan noin 2000 kävelijää. Tälläkin kertaa kerättiin iso potti, yli 82 000 euroa. Tapahtuman tulos vastaa yli...
Anna Koskivuo toimii Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Keski-Afrikan tasavallassa Naisten Pankin rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on voimauttaa paikallisia naisia ja parantaa heidän toimeentuloaan lukutaito-opetuksen, yrittäjyys-, maanviljelys- ja rauhantyökoulutuksen kautta Bozoumin...
– Paras lahja, mitä voi kehitysmaiden naiselle antaa, on edistää hänen kouluttautumistaan ja työllistymistään. Kun ihminen kouluttautuu ja hankkii itselleen ammatin, hän saa itsenäisyyden, Said Ahmed sanoo. Suldaan Said Ahmed korostaa...
Loviisassa järjestetään Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -hyväntekeväisyyskävely 2.9. Mukana kävelemässä ovat myös Päivi ja Lasse Virén. – Olen seurannut tapahtumaa jo aikaisemminkin ja Naisten Pankin toiminta on tuntunut hyvältä....
Hanna Sumari kävelee naisille Ammatteja ihanien naisten kanssa Yleismaailmallinen sisaruus ja naisten työllistymisen edistäminen saivat toimittaja-kirjailija Hanna Sumarin innostumaan Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta. – Naiset ovat aina auttaneet toisiaan, se...
Mikä on Kävele Naiselle Ammatti? Suomen suurin hyväntekeväisyyskävely, Kävele Naiselle Ammatti, järjestetään tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Kävelyä järjestetään eri paikkakunnilla ympäri Suomen sekä ulkomailla. Kaikki tapahtumat ovat vapaaehtoisten järjestämiä. Tapahtumia järjestävät...
Naisille käveltiin Ammatteja Rovaniemeltä Aurinkorannikolle Kahdeksas Kävele Naiselle Ammatti käveltiin ennätyssuurella joukolla sunnuntaina 10. syyskuuta. Tapahtuma järjestettiin 70 paikkakunnalla, joista ulkomailla oli 19. Pohjoisimmillaan Ammatteja käveltiin Rovaniemellä, eteläisin kävely oli...
Ennen vuotta 2009 suuri osa keskisessä Nepalissa sijaitsevan Bhardeun kylän naisista ei ollut koskaan käynyt pääkaupungissa. Kylä oli heidän maailmansa. Arki muuttui, kun Naisten Pankki aloitti toimintansa kylässä yhdeksän vuotta...
BDO ja Naisten Pankki ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien Kävele Naiselle Ammatti 2018 -tapahtumaa. Kävele Naiselle Ammatti on kävelytapahtuma, jonka kautta kerätään varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi. Naisten työllistymisellä...
Cup-pisteet ratkaisevat voittajan Jokaisen osakilpailun kolme parasta paria palkitaan tavarapalkinnoilla. Aiemman finaalivoiton sijaan tänä vuonna pääpalkinnon saa eniten cup-pisteitä kerännyt pelipari. Kiertueen voittajapari pääsee Golfreseptin järjestämälle golfmatkalle PGA Catalunyaan. –...
Toukokuussa 2008 hirmumyrsky Nargis iski Hsar-Oh-Chaungiin, myanmarilaisen Daw Wah Wahin kotikylään. Myrsky tuhosi perheen kodin ja ajoi naisen epätoivon partaalle. ”Olin täysin murtunut, vailla toivoa ja koko ajan surullinen. Lisäksi...
Santa Martan kylässä on puolentoista vuoden ajan kokoontunut 37-henkinen naisryhmä. Kouluttajiensa avulla naiset ovat oppineet muun muassa uusista, tehokkaammista viljelyskeinoista ja siitä, kuinka kasvattaa vihanneksia ja hedelmiä omalla pihalla. Terveellisemmän...
Innostus kävelyyn syttyi muutama vuosi sitten, kun perhepäivähoitajana toimiva Marjo Piipponen kaipasi elämäänsä uutta ja tavoitteellista harrastusta. Kuultuaan Naisten Pankin aktiivi Leila Kontkaselta Kävele Naiselle Ammatti –tapahtumasta Marjo ehdotti Leilalle...
Kirjailija Rosa Liksomia haastatellut toimittaja Juhani Karila totesi teoksen olevan samaan aikaan sekä kaunis että ruma kirja. Kirjan rumuus tulee väkivallan, erityisesti perheväkivallan, kuvauksesta. Toisaalta hienovireiset luontokuvaukset ovat hyvin kauniita....
Sunnuntaina 10.9. kahdeksatta kertaa järjestetty Naisten Pankin vuotuinen hyväntekeväisyystapahtuma Kävele Naiselle Ammatti keräsi muhkean potin, yli 88 000 euroa. Lahjoituksilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa. Yksi Ammatti-lahjoitus, 30...
ILMOITTAUDU KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA >> Naisten yrittäjyyden, toimeentulon ja koulutuksen tukemisella on todettu olevan kehitysmaissa ratkaiseva vaikutus paitsi perheen myös koko kyläyhteisön hyvinvoinnille. Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin järjestämä...
Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...
TULE MUKAAN KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA >> Jos ette muuta jaksa, kävelkää! Jollei muuhun ole aikaa, kävelkää! Näinhän meitä patistellaan ja ihan syystä. Meillä Suomessa kannustetaan etsimään kävelemällä terveyttä, mielihyvää, jaksamista,...
ILMOITTAUDU JA LAHJOITA NYT! Naisten Pankki toteuttaa järjestyksessään kolmannen Lue Naiselle Ammatti -kiertueen syys-marraskuussa 2017. Kiertue järjestetään yhdessä kirjailija Rosa Liksomin, Like Kustannuksen ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Naisten Pankki vastaa...
Vielä ehdit lahjoittaa! Suomen päästä päähän eli Nuorgamista alkanut yhden naisen FinnWalk –kävely päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon. Kävelijä, liiketoimintakehittäjä Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen,...
28-vuotias Olive Fornah on onnellinen opiskelija Naisten Pankin tukemassa FAWE SL -järjestön (Forum for African Women Educationalist Sierra Leone) perustamassa ammattikoulussa, jossa on vain naisia. Ammattikoulu tarjoaa opiskelumahdollisuuden monenlaisista lähtökohdista...
Liberialainen 42-vuotias Joanna Golon on sinnikäs kuuden lapsen äiti. Hän työskentelee paahteisella kaskipellolla Gaemun kylän laidalla parinkymmenen muun naisen kanssa. Kerran viikossa naiset kokoontuvat töihin yhteisviljelmälle. He kitkevät rikkaruohoja ja...
– Voi, olen osallistunut monille Naisten Pankin järjestämille kursseille! Mitkä olivat suosikkiaiheitani? Johtajuus, sukupuoli, kirjanpito, tilintarkastus, välipalojen valmistaminen, karjanhoito ja ennen kaikkea eläinten terveys. Haluan todella auttaa ihmisiä ja eläimiä...
Naisten Pankki toteuttaa järjestyksessään kolmannen Lue Naiselle Ammatti -kiertueen syys-marraskuussa 2017. Kiertue järjestetään yhdessä kirjailija Rosa Liksomin, Like Kustannuksen ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Naisten Pankki vastaa kiertueen iltatapahtumien järjestämisestä kahdeksalla paikkakunnalla....
Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...
Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...
Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Ajatus yhteisestä tekemisestä syntyi viime keväänä HomCare –koulutuksessa, jossa Riitta Pajula kuuli Jaana Villasen suunnitelmasta kävellä Suomi päästä päähän ja kerätä samalla varoja Naisten Pankille. – Kangasniemi ei...
Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Markku Alangon 25-vuotiseen työuraan mahtuu tuottajan, suunnittelijan, käsikirjoittajan ja ohjaajan tehtäviä. Digitalisaation myötä työt ovat painottuneet erilaisten mainos-, netti- ja somevideoiden tuotantoon. – Vähitellen alkoi tulla halu tehdä...
Tammikuussa Naisten Pankin vapaaehtoiset kokoontuivat vuosittaiseen Kevätpäivään Helsinkiin. Mukana oli noin sata aktiivia ympäri Suomea. Kambodžassa käynnistettävästä osuustoiminnasta olivat kertomassa Naisten Pankin emeritapuheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma ja hankkeen paikallisen kumppanin Life...
Jo 10 vuoden ajan Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat työskennelleet yhdessä ilolla kehitysmaiden naisten ja perheiden köyhyyden vähentämiseksi. Raumalainen Raija Marjomäki on nähnyt useasti, kuinka tahto tehdä hyvää kasvaa ja leviää....
Naisten Pankki on kymmenen vuotta tehnyt työtä köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa. Naisten Pankki on toiminut 14 maassa, 3 mantereella. Yli 42 000 naista on saanut toimeentulon koulutuksen, kyläpankkien ja osuuskuntien avulla....
Kambodzalaisessa Kralanhin kylässä, Siem Reapin ulkopuolella Yern Sok Ke valmistaa rapeita pieniä, ohuenohuita kakkuja tai keksejä, joita näkee kaikkialla. Hän työskentelee kotona ulkokeittiössä ja käsittelee taikinaa nopeasti ja varmasti. Hän...
Naisten Pankki ja Ateneumin taidemuseo järjestivät keskiviikkona 19. huhtikuuta Taidetta ja tarinoita lasikatolta -tilaisuuden tunnelmallisessa Ateneum-salissa. Lähes täysi sali kokoontui illaksi kuuntelemaan Ateneumin johtajan Susanna Petterssonin, MTV3:n vastaavan päätoimittajan Merja...
Siem Reapin kaupungin ulkopuolella Ta Leungin kylässä rouva Tip Phor kutoo kangaspuilla kahdenlaisia puuvillahuiveja. Toinen malli on traditionaalinen kambodžalainen huivi, joita myös turistit ostavat matkamuistoksi. Toinen malli menee edelleen myytäväksi paikallisille...
Kambodzalaisella Som Peounilla on oma ompelimo ja kauppa Siem Reapin turistikaupungin laidalla Phnom Kraomin kylässä. Hän ja kaksi palkattua ompelijaa valmistavat laadukkaita työhousuja miehille ja pojille. Kestävistä työhousuista on kysyntää...
Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe...
Loviisalainen Minna Norrila oli jo jonkin aikaa suunnitellut osallistuvansa vapaaehtoistyöhön. Työnantaja OP tasoitti siihen polkua käynnistämällä Hiiop 100 –ohjelman, jonka mukaan jokainen työntekijä voi osallistua työnantajan kustannuksella yhdeksi päiväksi vapaaehtoistyöhön....
Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...
Lahjoita Ammatteja! FinnWalk matkalle lähtee liiketoimintakehittäjä ja kouluttaja Jaana Villanen, jonka tavoitteena on kerätä yksi Ammatti jokaiselta kävellyltä kilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on 30 euroa. FinnWalk on osa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti...
Päivätyökeräys toteutettiin helmikuussa abien lukuloman aikaan ja siihen osallistui valtaosa ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista. – Suurin osa oli pääsääntöisesti auttanut kotona, esimerkiksi siivonnut tai tehnyt lumitöitä. Kuulin myös että...
Lahjoita kilometrejä! Kesäkuun alussa Nuorgamista käynnistyvä FinnWalk –kävely huipentuu heinäkuun 25:ntenä päivänä Hankoon, jonne tultuaan yrittäjä Jaana Villanen on kävellyt huikaisevat 1 500 kilometriä. Hangossa ilmestyvä kesälehti Hanko Kompass tukee...
Uganda on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka lähihistoria on verinen ja sotaisa. Ongelmana ovat edelleen köyhyys, korruptio ja varsinkin miesten runsas alkoholin käyttö. -Siitä huolimatta me näimme paljon toivoa ja...
7 hanketta, 3 manteretta Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuettiin Liberiassa, Sierra Leonessa ja Ugandassa. Kambodžassa Naisten Pankki aloitti uuden hankkeen, jolla parannetaan pienyrittäjien yrittäjyystaitoja ja vahvistetaan yrittäjyysosuuskuntia. Aasiassa työskenneltiin...
Hor Rem, 33, ja hänen miehensä Pov Roeurn, 38, asuvat talossaan Kra Baochrumin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Heillä on kaksi poikaa ja tytär. Hor Rem on maanviljelysosuuskunnan ja vihannesryhmän jäsen....
Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106. Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille....
Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 10.9. Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla...
Naistenpäivänä 8.3.2017 alkaa Naisten Pankin Ilona-tiimin yhteistyö Serlachius-museoiden kanssa. Serlachius-museoita on Mäntässä kaksi, Gösta ja Gustaf. Huivihelmiä on nyt myynnissä Göstan museokaupassa, ja myyntikokeilun on kaavailtu kestävän loppukesään. Naisten Pankin...
Naisten Pankki osallistui Helsingissä Kaapelitehtaalla jo viidettä kertaa järjestettyyn Joogafestival -tapahtumaan 25.-26. helmikuuta. Naisten Pankin vapaaehtoiset kertoivat festarikävijöille Naisten Pankin toiminnasta yleisesti ja erityisesti uudesta Joogaa naiselle ammatti -kampanjasta. Myynnissä...
Mikä Naisten Pankin toimintatavassa erityisesti sytyttää, ministeri Kai Mykkänen? “Naisten Pankki on ainutlaatuinen menestystarina. Muutaman aktiivisen naisen aloitteesta on kasvanut merkittävä toimija. Tällä hetkellä juuri pienyrittäjyydelle on valtavasti kysyntää erityisesti...
Lahjoita kilometrejä! Helena Lehkonen on paitsi pilates-ohjaaja, myös kasvatustieteiden tohtori ja yrittäjä. Hän luotsaa HL-concept -yritystään, joka on erikoistunut yrityksissä olevan hiljaisen tiedon keräämiseen. Lisäksi Helena toimii aktiivisesti myös politiikassa. -Voisi...
Lahjoita kilometrejä! Kouluttaja, koruntekijä ja neljän lapsen äiti Tiina Parikka osallistuu FinnWalk –kävelyyn lahjoittamalla viisi kilometriä ja viisi Ammattia. -Kolme kilometriä lahjoitan elämäni naisille: tyttärilleni ja neljännen lapsenlapselleni Ellenille....
Järvenpään paikallisryhmän vetäjä Erja Saarelainen kertoo yhteisen illan järjestelyjen sujuneen jouhevasti. Iltaan osallistui myös Hyvä kasvaa Järvenpäässä -yhdistys – Olimme muutaman kerran yhteydessä K-rautaan ja sovimme käytännön järjestelyistä. Illan ohjelmasta...
Jaana Villasen työura on lähes alusta asti suuntautunut yrittäjyyteen ja luonteeltaan hän toteaa olevansa kehittäjä. – Minussa on sellainen ’vika’, että pyrin aina kehittämään mielessäni uusia asioita ja sitten myös toteuttamaan...
Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden merkittävin varainhankinnallinen tempaus. Vuonna 2016 tapahtumia järjestettiin 60 paikkakunnalla Suomessa ja Euroopassa ja tapahtuman avulla kerättiin liki 90 000€ kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017...
Monella ryhmän jäsenistä on tytär tai kaksi. Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10. sopi hyvin lähteä yhdessä kävelylle kehitysmaiden naisten hyväksi, jotta he voisivat kouluttautua ammattiin tai yrittäjyyteen ja sen avulla saada...
Viime sunnuntaina seitsemättä kertaa järjestetty Kävele Naiselle Ammatti ylitti tavoitteensa ja keräsi ennätysmäärän lahjoituksia, lähes 90 000 euroa. Tapahtuma järjestettiin Suomessa ja Euroopassa yhteensä yli 60 paikkakunnalla, joista pohjoisin oli...
Mikä onkaan tehokkaampi tapa saada hyvää aikaan kuin tutustua historialliseen Helsinkiin kävellen, verkostoituen ja samalla hyvää tehden. Näin päätti toimia yritysasiakasvastuullinen johtaja Anne Saarikangas Nordeasta. – Halusin tukea Naisten Pankkia...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa ja mukana oli ennätykselliset 60 paikkakuntaa, josta peräti 24 oli Suomen ulkopuolella. Yhteisten kävelyjen lisäksi ihmisiä innostettiin Omaan Kävelyyn, ja moni...
Tänään haluan kirjoittaa itselleni tärkeästä asiasta, nimittäin yrittäjyydestä. Itse en ole päätoimisesti yrittäjä, vaikka olenkin elämäni varrella laittanut pystyyn toiminimen, yrityksen ja toiminut start-up/pienyrityksessä. Onnistumistarinoita ei ole kerrottavana, mutta samalla...
Kiertue järjestetään kuudessa kaupungissa ympäri Suomen. Kullakin paikkakunnalla kirjailija Sirpa Kähkönen vierailee päivällä paikallisessa Suomalaisessa Kirjakaupassa. Sen jälkeen hän on mukana Naisten Pankin paikallisryhmän järjestämässä ohjelmallisessa iltatapahtumassa, jossa hän kertoo...
Naisten Pankki järjestää 11.9.2016 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman yli 60 paikkakunnalla Suomessa ja ulkomailla. Tapahtumapaikkakuntia on lähes tuplasti enemmän kuin viime vuonna, aina Rovaniemeltä Espanjan Aurinkorannikolle. Helsingissä tapahtuma järjestetään Töölönlahdella....
Ilmoittaudu! Vihreiden kansanedustaja, Naisten Pankin ohjausryhmän jäsen Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin merkittävintä varainkeruutempausta Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa syksyllä 2016. – Teoilla on väliä. Me eletään yhteisessä maailmassa...
Vetäjä / vetäjäpari Helsingin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumalle Seitsemännen kerran järjestettävä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin ja näkyvin varainkeruutempaus. Tapahtuma järjestetään 11.9.2016, samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla Suomessa ja...
Tapahtuma sai alkunsa viisi vuotta sitten. Syntypaikka on Sarfvikin golfklubi, jossa ladykapteenina silloin toiminut ja naistenpankkilainen Rauni Suhonen päätti kokeilla, miten hyväntekeväisyys sopii golfkubille. – Järjestimme klubin sisäisen naisten kisan,...
Helsinki 22.9.2015 Sunnuntaina 13.9. käveltiin kuudes Kävele Naiselle Ammatti. Tapahtumapaikkakuntia oli tänä vuonna ennätysmäärä: 24 Suomessa ja ensimmäistä kertaa muualla Euroopassa mukana oli 11 paikkakuntaa. Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman tuotolla...
Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa. ”Olen nähnyt omakohtaisesti muun muassa Nepalissa, mitä se tarkoittaa yksittäisen lapsen, tytön tai naisen kohdalla kun hän...
Naisten Pankki järjestää 13.9.2015 kuudetta kertaa kaikille avoimen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman. Kävelyn valtakunnallinen tavoite on kerätä kehitysmaiden naisille 2500 Ammattia. Tapahtumapaikkakuntia on Suomessa 21 ja ulkomailla 10. Pohjoisin on...
Muun muassa Pientä Pintaremonttia -ohjelmasta tutuksi tullut sisustussuunnittelija ja pitkän linjan yrittäjä Iisa Strand osallistuu 13. syyskuuta Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan Helsingissä. Pienelläkin lahjoituksella tuet kaikkein hauraimmissa valtioissa...
Etkö ole lähellä minkään paikkakunnan Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa? Onko Kävelyn ajankohta hankala? Vai haluatko järjestää kehitysmaiden naisten toimeentuloa edistävän tapahtuman vain kaveri- tai työporukallesi? Oman Kävelyn järjestäminen on täysin...
95 golfaria starttasi Kullo Golfissa lauantaina 23.5.2015 Pääkaupunkiseudun Naisten Pankin järjestämän Golfaa Naiselle Ammatti -tapahtuman avauskisassa. Alkuväylien tihkusade ja kova tuuli vaihtuivat matkan varrella auringonpaisteeseen, ja hienotunnelmaisen kisan voiton vei...
Jaana Hautalan organisoima työyhteisön oma Kävele Naiselle Ammatti -tempaus on hyvä esimerkki siitä, miten pienin ponnistuksin voi toimia ison asian hyväksi. Jaana sai kollegat innostumaan ja pian ryhdyttiin tuumasta toimeen....
Lauantaina 10.1.2015 reilut 80 tanssimisesta ja Naisten Pankin toiminnasta innostunutta naista kokoontui Järvenpään jäähallille hyvän mielen tanssitapahtumaan ensimmäistä, muttei taatusti viimeistä kertaa. Yhteistyökumppanimme Keski-Uudenmaan tanssiopisto Keton opettajat Leila Ketola ja...
EY:llä oli tänä vuonna huomattava rooli Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestämisessä Helsingissä. Yrityksen uusi EY-talona tunnettu toimisto sijaitsee lähellä Töölönlahden kävelyreittejä, joten se tarjosi toimitalonsa kävelyn starttipaikaksi ja avasi valoisan aulansa tapahtumatorin käyttöön. EY yhdisti Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan henkilöstönsä Friends & Family -päivän. Koko henkilökunta perheineen ja ystävineen oli kutsuttu osallistumaan hyväntekeväisyystapahtumaan... LUE LISÄÄ
Ansa Production tuottaa ja suunnittelee videoita yritysten käyttöön: yritysesittelyt, tuote- ja tilaesittelyt, markkinointi- ja promootiovideot. https://www.ansa.fi/ Kävele Naiselle Ammatti Porvoon Kävele Naiselle Ammatti
Naisten Pankin vuosittaisessa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumassa käveltiin tänä vuonna 1991 ammattia. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa. Tapahtuma järjestettiin 27 paikkakunnalla. Tapahtuman tuotoilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja...
Osana 14.9. järjestettävää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa Naisten Pankki haastoi bloggaajat mukaan lukemaan, kokkaamaan ja kirjoittamaan inspiraationa kehitysmaiden naiset. “Haastoimme mukaan erityisesti kirja-, ruoka- ja perhebloggaajat, mutta kuka tahansa voi...
Pääkaupunkiseudun Naisten Pankki järjesti kesäkiertueen yhdessä alueen viiden golfklubin kanssa. Mukana parikisassa olivat Sarfvik Golf, Hirsala Golf, Pickala Golf, Espoon Golfseura ja Kurk Golf. Jokaisesta peliparista Naisten Pankki sai 30...
Naisten Pankki järjestää tänä vuonna jo viidettä kertaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman, jonka valtakunnallisena tavoitteena on kerätä kehitysmaiden naisille 2 100 Ammattia. Yhden Ammatin hinta on 30 euroa. Tapahtuman ajankohta...
Naisten Pankki järjestää tänä vuonna jo viidettä kertaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman, jonka valtakunnallisena tavoitteena on kerätä kehitysmaan naisille 2 100 Ammattia. Tapahtuman ajankohta on sunnuntai 14.9. Valtakunnallisen tapahtuman tavoitteena...
Porvoo ja Loviisa ovat molemmat viehättäviä, historiallisia kaupunkeja Itä-Uudellamaalla ja molemmilla paikkakunnilla toimii Naisten Pankki. Etäisyyttä kaupungeilla on 40 kilometriä ja kevättalvella 2014 Helena Vennonen Porvoosta oli yhteydessä Loviisan naistenpankkilaisiin...
“Olen itse ollut yrittäjänä, joten Naisten Pankin painotus yrittäjyyteen kolahti”, Laura perustelee päätöstään lähteä mukaan juuri Naisten Pankin toimintaan. Turun Naisten Pankin perustamisen lisäksi Laura on ollut puuhanaisena monenlaisissa tapahtumissa....
SAVE THE DATE – 10.9.2017 Kävele Naiselle Ammatti 11.9.2016 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin vuotuinen varainkeruutempaus. Vuonna 2016 tapahtuma järjestettiin 11.9.2016. Tapahtuman avulla keräämme lahjoituksia kehitysmaiden naisten...
Naisten Pankin vuosittainen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestettiin 15.9.2013, jolloin yhden päivän aikana käveltiin 24 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tapahtuma oli menestys, sillä Ammatteja käveltiin yhteensä 1770 kappaletta. Yhden Ammatin arvo...