Löydä tikityskohta – Syyspäivien suhinaa: Leila Kontkanen

Naisten Pankin vapaaehtoisten syyspäiville saapui energisiä naisia eri puolilta maata. Leila Kontkanen on ollut mukana Naisten Pankin toiminnassa vuodesta 2007. Hän aloitti lahjoittamalla ja perusti sitten Naisten Pankin paikallisryhmän Joensuuhun.

Lahjoita

euroa

Leila Kontkanen Joensuusta on toiminut Naisten Pankissa alusta eli vuodesta 2007 alkaen.

– Ensin olin pelkkä lahjoittaja enkä kerennyt toimia pariin vuoteen. Muutettuani Helsingistä kotiseudulleni Joensuuhun perustin Joensuun Naisten Pankin paikallisryhmän. Pikkuhiljaa toiminta kasvoi. Ensi palaverissa oli kymmenkunta ihmistä, ja nyt postituslistalla on vajaa 500 ihmistä.

– Pyöritän paikallisryhmää. Olen ollut Jelpparin jäsen vuosia ja Jelpparin puheenjohtaja pari vuotta. Silloin toimin myös johtoryhmässä. Naisten Pankin ohjausryhmässä jätin puheenjohtajuuden, mutta Jelppareihin kuulun yhä. Enhän voi edustaa ohjausryhmässä paikallisryhmiä, ellen osallistu paikallisryhmän keskusteluun.

Leila iloitsee, koska Naisten Pankki toimii Joensuussa hyvin aktiivisesti.

– Aktivoinnin salaisuus on vapaaehtoisuuden ja toiminnan keveyden korostaminen. Ihmiset tulevat verkostoon ja antavat nimensä sähköpostilistalle. Uudelle henkilölle lähtee tervetulotoivotus ja kysytään kiinnostuksen kohteita. Meillä on mm. säännöllisiä kuukausitapaamisia, lukupiirejä ja käsityöpiirejä. Uusi ihminen esittelee aina itsensä yleensä tutustumissessiossa, ja me muut esittäydymme. Jotkut ihmiset ehkä haluavat tehdä sitä, missä ovat hyviä ja mitä osaavat. Joku ehkä haluaa oppia ja tehdä jotain täysin uutta. Pitää jutella ihmisten kanssa, että tietää, mikä saa ihmisen tikittämään.

– Eräs paikallisryhmän pyörittäjä kutsuu itseään kiitosautomaatiksi. Paikallisryhmän pyörittäjän pitää muistaa kiittää. Kiitos ja ihmisten huomioiminen palkitsevat aineettomasti.

– Monista Joensuun yhteistyökumppaneistamme voin mainita Suomalaisen kirjakaupan, Opintokeskus Siviksen ja Perheentalon. Teemme yhteistyötä valtakunnallisen yhteistyökumppani Handelsbankenin kanssa. Seurakuntakeskus antaa tiloja, ja harjoitamme kimppatoimintaa Zontien, Delta Kappa Gamman, Lions-ladyjen ja paikallisen Unicefin kanssa.

Kiinnostuitko? Haemme jatkuvasti uusia vapaaehtoisia – tule mukaan! >> 

Teksti Marja Naapuri
Kuva Maria Miklas

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Naisten Pankin syyspäivät 2023

Tervetuloa Naisten Pankin syyspäiville Helsinkiin 7.-8.10.2023! Naisten Pankin 2023 syyspäivien teemana on hyvinvointi ja vastuullisuus. Pohdimme yhdessä tulevaisuuden vapaaehtoistyötä, kehitämme vuorovaikutusta ja pysähdymme vastuullisuusasioiden äärelle. Olet lämpimästi tervetullut mukaan kuulemaan...

Lue lisää

Naisten Pankin syyspäivät 2022

Tervetuloa mukaan viettämään Naisten Pankin syyspäiviä Turkuun! Te vapaaehtoiset teette Naisten Pankin, joten tänä vuonna syyspäivien teemana toimii yhteisöllisyys. Viikonlopun aikana keskitytään yhteisöllisyyden rakentamiseen ja ylläpitämiseen sekä vuorovaikutuksen kehittämiseen. Viikonlopun...

Lue lisää

Naisten Pankin Syyspäivä 2021

Lämpimästi tervetuloa Naisten Pankin vapaaehtoisten Syyspäivään 2021! Maailma alkaa jälleen avautua ja Naisten Pankin vapaaehtoistoiminta pääsee pikkuhiljaa jälleen vauhtiin. Vietämme syyspäivää vielä tänä syksynä verkkotapahtuman muodossa, ja teemana on vapaaehtoisten...

Lue lisää

Syyspäivillä iloittiin onnistumisista ja suunniteltiin tulevia

Lokakuun 5. päivänä järjestetyille päiville osallistui tänä vuonna yli 60 naistenpankkilaista eri puolelta Suomea. Päivä käynnistyi ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläisen videotervehdyksellä, jossa hän totesi Naisten Pankin kasvaneen ja kehittyneen pienestä...

Lue lisää

Naisten Pankin toiminta vuonna 2018

Naisten Pankin Talvipäiviä vietettiin Kotkassa Vuosi 2018 aloitettiin Kotkassa järjestetyillä Naisten Pankin vapaaehtoisten Talvipäivillä. Ohjelmassa oli ajankohtaisten asioiden lisäksi muun muassa vapaaehtoisten matkakertomuksia Ugandasta ja Nepalista. Illalla tavattiin vielä Kotkan...

Lue lisää

Käsien kautta – Syyspäivien suhinaa: Pirkko Huhtinen

Pirkko Huhtinen on aktiivi Valkeakosken Naisten Pankista ja Ilona-tiimistä. Se on itsellinen harrasteryhmä ja toimii Tampereen Seudun Yrittäjänaisten alla. – Ilona-tiimissä tehdään käsitöitä. Päätuote ovat kehyslaukut, ja huivihelmiä on myyty...

Lue lisää

Ehdolla vuoden vapaaehtoiseksi – Syyspäivien suhinaa: Liisa Kapanen

Naisten Pankin johtoryhmän uusi puheenjohtaja Liisa Kapanen Kirkkonummelta lähtee luotsaamaan Naisten Pankin asioita hyvin uteliaana ja positiivisissa tunnelmissa. – Toimin Naisten Pankissa noin kuusi vuotta yritysvarainhankinnassa, ja olin siinä viime...

Lue lisää

Puheenjohtaja puntaroi – Syyspäivien suhinaa: Reetta Meriläinen

Ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläisen mielestä Naisten Pankin uusista tuulista ja linjauksista hyvin kiinnostava on esimerkiksi Ugandan kanalahanke. – Ugandan kanalahankkeessa siirrymme Naisten Pankin tukityössä toiselle tasolle – investoimme ja autamme...

Lue lisää

Mietteitä ja mielipiteitä – Syyspäivien suhinaa: Leena Koivu-Kulmala

Helsinkiläinen vapaaehtoinen Leena Koivu-Kulmala Jelppareista oli yksi tapahtuman järjestäjistä. Jelpparitoiminnan lisäksi hän toimii Naisten Pankin Helsingin paikallisryhmässä. Leena kertoo, että Jelpparit rupesivat miettimään syyspäivien ohjelmaa aika pian Naisten Pankin talvipäivien...

Lue lisää

Syyspäivien satoa

Ilmassa väreili iloa, innostusta ja kiinnostusta, kun tavattiin vanhoja tuttuja, tutustuttiin uusiin ihmisiin, pohdittiin verkostojen kehittämistä, tehtiin ryhmätöitä ja kuunneltiin esitelmiä. Kyselytunnilla vapaaehtoisten kysymyksiin vastasivat Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta...

Lue lisää

Syyspäivillä saatiin kuulumisia Nepalista ja suunniteltiin tulevaa

Päivä alkoi kuulumisilla Nepalista. Kirkon Ulkomaanavun teemakoordinaattori Ulla Sarasalmi kertoi Naisten Pankin työn tuloksista Nepalissa. Minna Varajärvi kertoi kokemuksistaan Skills Donation -ohjelmassa. Esimerkiksi Bhardeun alueella palvelut ovat parantuneet, perheväkivalta on...

Lue lisää

Vuonna 2016 joogattiin, golfattiin ja konsertoitiin

Tammikuussa Naisten Pankin vapaaehtoiset kokoontuivat vuosittaiseen Kevätpäivään Helsinkiin. Mukana oli noin sata aktiivia ympäri Suomea. Kambodžassa käynnistettävästä osuustoiminnasta olivat kertomassa Naisten Pankin emeritapuheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma ja hankkeen paikallisen kumppanin Life...

Lue lisää

Läpinäkyvyys on tärkeä arvo

Porissa pidettyyn paneelikeskusteluun innostuivat mukaan mielenkiintoiset ja aktiiviset puhujat: Aino-Maija Luukkonen – Porin kaupunginjohtaja; Juha Vasama – Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, WinNovan rehtori; Anna Haapalainen – väitöskirjatutkija, kulttuurintutkija, Turun Yliopisto; sekä...

Lue lisää

Syyspäivillä haastettiin mukaan niin nuoret, miehet kuin yrityksetkin

Syyspäivät alkoivat lauantaina täydellä teholla Reetta Meriläisen vetämällä paneelikeskustelulla. Sen aiheena oli, miten läpinäkyvyys synnyttää luottamusta, ja miten hyvän tekeminen käytännössä voi toteutua. Keskustelijoina olivat Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juha Vasama,...

Lue lisää

Porin syyspäivät lähestyvät – Oletko jo ilmoittautunut mukaan?

LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU! Lokakuun 1. ja 2. päivä järjestettävillä Naisten Pankin syyspäivillä on luvassa jälleen monenlaista ohjelmaa. Viikonlopun aikana kuullaan panelistien keskustelua hyväntekeväisyydestä ja Naisten Pankin luomasta mielikuvasta ja...

Lue lisää

Huikeita fiiliksiä, iloista yhdessäoloa!

Naisten Pankin Syyspäivien tunnelma oli iloinen ja optimistinen. Kysyimme kahdelta mukana olijoilta, mikä jäi päiviltä mieleen. Tuija Vuorinen on ollut Naisten Pankin toiminnassa tämän vuoden alusta lähtien. Tällä hetkellä Tuija...

Lue lisää

Hämeenlinnassa viihdyttiin ja tutustuttiin

Naisten Pankin perinteiset Syyspäivät vietettiin tänä vuonna kaksipäiväisinä Hämeenlinnassa. Tapahtuma keräsi yli 80 naistenpankkilaista, ja päivien aikana kuultiin uutta, tutustuttiin ja viihdyttiin. Hämeenlinnan ohjelma käynnistyi ohjausryhmän puheenjohtajan Reetta Meriläisen puheenvuorolla....

Lue lisää