Pilatespäivä tekee hyvää!

Suomen Terveysliikuntainstituutti yhteistyössä Naisten Pankin kanssa järjestää joulukuussa Valtakunnallisen Pilatespäivän 2016, jolloin eri puolella Suomea toimivat pilatesohjaajat keräävät ohjaamillaan tunneilla varoja Naisten Pankille.

 

Pilatespäivän ajankohta vaihtelee, mutta suurin osa tunneista järjestetään pilatesmetodin luojan, Joseph Pilateksen syntymäpäivän (9.12.) aikoihin.

Pilatesohjaaja pitää yhden tai useamman ilmaisen pilatestunnin ja vapaaehtoiset osallistumismaksut ohjataan Naisten Pankille.

Tunneille voi osallistua, vaikkei olisi aiemmin pilatesta harrastanut.

– Pilates-ohjaajille tämä on luonteva tapa osallistua hyväntekeväisyyteen ja samalla myös markkinoida omia tuntejaan. Osallistujille tämä puolestaan on oiva keino pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja osallistua kehitysmaan naisten tukemiseen, toteaa idean äiti Marianne Kyrklund Suomen Terveysliikuntainstituutista.

Lahjoituksen osallistumisesta voi maksaa tilisiirrolla tai tekstiviestillä. www.naistenpankki.fi/pilatespaiva

Pilatespäivä on järjestetty kahtena aikaisempana vuonna, ja viime vuonna mukana oli yli 20 ohjaajaa eri puolella Suomea. Aikaisimpina vuosina varoja on kerätty Lasten Sairaalalle ja SPR:n kautta Syyrian pakolaisleireille.

Pilatesohjaaja voi ilmoittautua mukaan Pilatespäivään Suomen Terveysliikuntainstituutin verkkosivuilta löytyvän ohjeistuksen mukaan. Osallistuaksesi pilatestunneille, katso ajankohtainen lista Pilatespäivän tunneista paikkakunnittain. Listaa päivitetään jatkuvasti.

Lisätiedot:
Marianne Kyrklund
puh. 0400 – 436609
marianne (at)terveysverkko.fi
www.terveysverkko.fi

Ulla Räisänen
Koordinaattori, Naisten Pankki
ulla.raisanen@naistenpankki.fi

www.terveysverkko.fi
www.naistenpankki.fi
www.naistenpankki.fi/pilatespaiva

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pilatespäivän äidille liikunta on tärkeä osa elämää

– 14-vuotiaasta lähtien olen ohjannut liikuntaryhmiä, Marianne Kyrklund kertoo. Mariannen työura fysioterapian ja liikunnan saralla alkoi fysioterapeutin opinnoilla. 1980-luvulla Marianne asui Ruotsissa ja toi Friskis & Svettis –urheiluseuratoimintaa Suomeen. Ruotsin kokemustensa...

Lue lisää